Valtakunnalliset balettikilpailut järjestetään Keravalla 30.–31.1.2010. Palkintojenjakotilaisuus on sunnuntaina, jolloin jaetaan Nuori Tanssija 2010 palkinnot, ryhmien palkinnot sekä palkitaan molempien päivien uusista balettikoreografioista paras. Yleisöäänestyksen perusteella jaetaan lisäksi Tanssin Kipinä -palkinto.
Balettikilpailuun valittiin esikarsinnan perusteella runsaasta hakijajoukosta 30 nuorta solistisiin sarjoihin, sekä 19 ryhmää sunnuntain ryhmänumeroiden kilpailuun. Molemmat kilpailut on jaettu kolmeen ikäsarjaan.
Lauantaina valitaan myös Suomen edustajat Pohjoismaiseen balettikilpailuun Stora Daldansen, joka tänä keväänä järjestetään Ruotsin Falunissa.
Suomen edustajapaikasta kilpailee 33 nuorta kahdessa eri ikäsarjassa ja heistä on mahdollista valita enintään 12 edustajaa. Kaiken kaikkiaan lavalla nähdään lauantain aikana 48 eri tanssijaa ja sunnuntaina 138 nuorta ryhmätansseissa.
Kilpailun tuomareina toimivat professori Doris Laine-Almi, balettimestari Juhani Teräsvuori ja tähtitanssija Minna Tervamäki.
Monissa kansainvälisissä balettikilpailuissa tuomarina toiminut Doris Laine-Almi, joka on myös Suomen Kansallisbaletin entinen ensitanssija, toimii tuomariston puheenjohtajana. Juhani Teräsvuori on maailmalla eri kansallisbaleteissa ja isoissa balettiryhmissä vieraileva arvostettu balettipedagogi, myös entinen Suomen Kansallisbaletin solistitanssija. Minna Tervamäki nimitettiin syksyllä 2009 ensimmäiseksi Suomen Kansallisbaletin tähtitanssijaksi.
Balettikilpailujen tarkoitus on antaa nuorille lahjakkaille baletin harrastajille sekä ammattilaisille mahdollisuus päästä suomalaisen ja kansainvälisen tanssimaailman tietoisuuteen.
Ajatuksena on löytää säteileviä ja ilmaisuvoimaisia nuoria tanssijoita, edesauttaa baletin perinteisen tyylin ja erityislaadun säilymistä, sekä kannustaa luomaan uutta balettikoreografiaa.
Edelliset valtakunnalliset balettikilpailut järjestettiin Keravalla 2008 ja sitä ennen Kuopiossa 1990-luvulla. Kilpailut tarjosivat lahjakkaille ja motivoituneille baletin harrastajille ja opiskelijoille arvokkaan kohtaamispaikan.
Balettikilpailussa nuorilla on mahdollisuus vertailla taitojaan, tavata samanhenkisiä baletista kiinnostuneita ihmisiä ja luoda uusia kontakteja ja ystävyyssuhteita.
Kilpailun järjestävät Balettipedagogit ry, Keravan tanssiopisto sekä Keravan kaupunki
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi