Riitta Honkanen tutki opinnäytetyössään verkostojen roolia nykytanssin toimijoiden kansainvälistymisessä. Honkanen opiskeli kulttuurituotannon koulutusohjelmassa Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
Honkanen tarkasteli suomalaisen nykytanssin kentän ammatillisia verkostoja analysoimalla niiden kehittämiseen tähdänneen hankkeen vaikutuksia. Hanke oli Keðja – North European Dance Encounters, kuuden pohjoismais-balttialaisen toimijan yhteishanke.
Se koostui kolmen vuoden aikana kuudessa maassa toteutetuista tanssin ammattilaisten tapaamisista. Jokaisella tapaamisella oli oma teemansa. Tapaamiset sisälsivät esityksiä, seminaareja ja workshoppeja.
Honkanen haastatteli nykytanssin tuotantotehtävissä toimivaa seitsemää tuottajaa ja kuutta koreografia. Haastattelujen avulla selvitettiin, millaisia verkostoja tuotantotehtävissä toimivilla ammattilaisilla on, miten verkostoja käytetään ja miten Keðja-tapaamisiin osallistuminen vaikutti niihin.
Verkostot avaavat uusia työmahdollisuuksia
Honkasen työn tulokset kertovat, että verkostoihin kuuluminen on osa tuottajan työtä. Haastateltavat kokivat verkostot ammatillisiksi verkostoiksi, jotka toimivat kommunikaatio- ja vaihdantaverkostoina. Niitä ei ajateltu sosiaalisina verkostoina.
Tanssin alalla toimijat ovat hyvin verkostoituneita myös taloudellisten realiteettien vuoksi. Verkostot avaavat työmahdollisuuksia. Haastatteluissa nousi esiin tarve parantaa verkostoitumistaitoja. Verkostoja rakennetaan tietoisesti ja tavoitteellisesti.
Tietoa verkostojen hyödyntämiseen löytyy. Apua verkostojen kehittämiseen saadaan esimerkiksi Tanssin Tiedotuskeskuksesta.
Tuottajat olivat havainneet sitä, että ryhmän menestyminen edellyttäisi työkontaktien muuttamista henkilökohtaisiksi suhteiksi. Haastateltavat näkivät, että alan kehitys edellyttää henkilöiden ja organisaatioiden välistä verkostoitumista.
Honkanen erotteli aineistonsa pohjalta kolme verkostoitujatyyppiä, jotka ovat verkostovelho, suhdeskeptikko ja kontaktien kerääjä.
Honkasen työstä kävi ilmi, että Keðja-tapaamisilla oli todellisia positiivisia vaikutuksia. Osallistuminen synnytti uusia yhteistyöprojekteja ja yhteistuotantoja.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi