Tampereella järjestetään valtakunnallinen Yhteisötanssifestivaali 22.–26.8.2012. Tänä vuonna festivaalin teemana on yhteisötanssi ja muut taiteet.
Viiden päivän aikana festivaalilla nähdään monipuolinen kattaus yhteisötanssia. Mukana on kansainvälisiä vieraita, useita eri yhteisötanssiryhmiä, ammattilaisia ja harrastajia. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii yhteisötanssitaiteilija Marjo Hämäläinen.
25.8. ohjelmassa on kuvataidetta, tanssia ja musiikkia yhdistelevä kokonaistaideteos Hymyilevät kädet, joka on saanut alkunsa kuvataiteilija Rafael Wardin innostuksesta tanssiin. Persialaisesta runoudesta ammentava teos tuo yhteen eri sukupolvien ja taiteenlajien edustajia.
26.8. Hällä-näyttämöllä nähdään tanssiteatterin keinoin nuorten maailmaa lähestyvä, osallistava teos Olenko olento, jonka koreografiasta vastaa koreografi Satu Tuomisto.
Iso-Britanniasta Tampereelle saapuvat yhteisötanssin keskeisiin nimiin lukeutuva Christopher Thomson ja koreografi Rosemary Lee. Suurien joukkojen koreografina tunnetun Leen luento ja workshop järjestetään torstaina 23.8.
Festivaalilla ovat mukana myös muun muassa kuvataiteilija Meri Westlin, tanssitaiteilijat Tuula Linnusmäki, Jenni Koistinen, Kirsi Heimonen, Maija Ikonen ja Maria Kananen. Yhteistötanssiryhmistä nähdään muun muassa 60+, Tosimiehet, Päivätoimintakeskus Sinikello ja Viialan Yhteisötanssijat.
Suuri osa esityksistä on ilmaisia. Tarjolla on myös yleisölle avoimia työpajoja, yhteisöllinen sunnuntaipiknik ja avoimia aamutanssitunteja pääkirjasto Metsossa.
Tanssin Tiedotuskeskus © 2010
Bulevardi 23-27, 00180 Helsinki,
tel. +358 (0)9 612 1812
fax +358 (0)9 612 1824
tanssi@danceinfo.fi