Uutiset

Yhteispohjoismainen nykytanssiteos Worry Doll lähtee kiertueelle

Yhteispohjoismainen nykytanssiteos Worry Doll nähdään ensi-illassa 14.9. Oulun Tanssia Tyrkyllä –festivaalilla. Teos on ensimmäinen osa kolmevuotista suurhanketta Arctic Dance Circleä, jossa yhteistyökumppaneina ovat JoJo - Oulun Tanssin Keskus ja Pyhäsalmen Tanssi ry, Skellefteån kunta, pohjoisruotsalainen Dans i Nord ja pohjoisnorjalainen Dansearena nord.

Worry Doll on liikekieleltään dynaamisen liikkuva ja akrobaattinen. Teoksen koreografi Joona Halonen on kiinnostunut havainnoimaan omaa mielenliikettään ja löytämään sitä kautta aihioita teoksiinsa. Halosen viimeisimmät teokset Whispering Cosmos ja Moral P ovat herättäneet kiinnostusta sekä Suomessa että ulkomailla.

Oulussa esityksiä on neljä ja niiden jälkeen työryhmä lähtee Ruotsin ja Norjan kiertueelle. Suomessa teos nähdään vielä kesän 2012 Täydenkuun Tansseilla. Worry Doll -teoksen valmistumista voi seurata www-sivuilla www.worrydoll.info

Arctic Dance Circle -hanke tukee rajoja ylittävää yhteistyötä ja parantaa tanssin ammattilaisten työskentelymahdollisuuksia pohjoisilla alueilla. Hankkeen aikana syntyy kolme tanssin kantaesitystä, jotka kiertävät Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Lisäksi hankkeen osana olevan nuoriso-ohjelman kautta toteutetaan työpajoja sekä nuoriso- ja opettajavaihtoa Suomen ja Ruotsin välillä.

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Yhteispohjoismainen nykytanssiteos Worry Doll lähtee kiertueelle

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute