Uutiset

Yksin sateessa? -festivaali keskittyy aikaan ja ajattomuuteen

Joensuussa torjutaan kaamosta nelipäiväisellä tanssin ja improvisaation festivaalilla. Yksin sateessa? -festivaali järjestetään tänä vuonna  27.–30. marraskuuta.

Vuoden 2010 aihe "aika ja ajattomuus" vie katsojat ikiaikaisten, mutta ajankohtaisten teemojen äärelle. Aika kuljettaa meitä uskollisesti eteenpäin joka päivä, mutta miten tanssien voi lähestyä mennyttä ja nykyhetkeä?

Tanssija-performanssitaiteilija Johanna Tuukkasen teoksen Acts of Clothing konsepti on lainattu brittitaiteilija Marcia Farquharilta. Teoskonseptissa nainen on yksin catwalkilla koko elämänsä läpi ulottuvan vaatekomeronsa kanssa kertomassa tarinoita vaatekappaleiden johdattelemana.

Festivaaleilla nähdään myös maailmalla tunnetuksi tulleen, joensuulaislähtöisen Jyrki Karttusen teos Digital Duende samassa illassa Tommi Kitti & Co:n kanssa. Tommi Kitti on ollut kuluvana vuonna julkisuudessa jäähyväiskiertueensa vuoksi: Jo kymmenen vuotta toimineen legendaarisen nykytanssin konkarin tanssiryhmän esitys Joensuussa on ryhmän viimeisiä.

Festivaali jalkauttaa tanssin myös ulos estradeilta. Joensuun kirjastolla tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa, kun kirjoitettu teksti muuntuu tanssiksi.

Jenni Koistisen työryhmän teos tänään.täällä.me: paikka auringossa perustuu kullekin katsojalle valmistettavaan henkilökohtaiseen tanssiin. Tanssija ottaa katsojan henkilökohtaisesti vastaan ja pyytää häntä kirjoittamaan paperille havaintoja, kokemuksia ja tuntemuksia kuluneesta päivästään. Sen jälkeen tanssija valmistaa ja esittää katsojalle tanssin käyttäen materiaalina hänen kirjoitustaan.

Tanssin, ruumiillisuuden ja ajankulun mielenkiintoisia kytkentöjä tarkastellaan Itä-Suomen yliopiston järjestämässä seminaarissa, jonka pääpuhujana vierailee suomalainen tanssintutkija Anne Makkonen yhdessä pitkän linjan tanssitaiteilija Leena Gustavsonin kanssa. Miten mennyttä aikaa voi lähestyä kehon, ruumiillisuuden ja aistien avulla? Millaiseksi historia muotoutuu, kun sitä tutkitaan tanssin avulla? Voiko liikkeellä kuunnella?

Tanssin hyvinvointivaikutuksia taas pohditaan Pohjois-Savon taidetoimikunnan järjestämässä Liikkeestä voimaa -keskustelutilaisuudessa.

Katso koko ohjelma:
www.itainentanssinaluekeskus.fi

Etusivu » AJANKOHTAISTA » Uutiset » Yksin sateessa? -festivaali keskittyy aikaan ja ajattomuuteen

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute