Young Russian Ballet ja venäläinen kansallisbaletti Vozrozhdenie tuovat toukokuussa yhteisen teoksensa Viimeinen venäläinen tango Pariisissa Aleksanterin teatteriin.
Teoksessa tapaamisten ja hyvästien näyttämönä on rautatieasema. Venäläisupseerit ja balettitanssija pakenevat vallankumouksen Venäjältä ja tapaavat kohtalon oikusta pariisilaisella rautatieasemalla, jossa elämänhistoriat kirjoitetaan uudelleen ja tuhansien ihmisten kohtalot muuttuvat. Balettiteoksessa mukana oleva jazz-orkesteri ja –laulaja esittävät 20 - 30 –lukujen tummaa ja kiihkeää tangoa, fokstrotia, charlestonia ja venäläistä katrillia.
"Minua kiehtoo tuo aikakausi", - kertoo teoksen koreografi ja ryhmän taiteellinen johtaja Valeri Anutšin - "ja olen aina halunnut tehdä teoksen, jossa kuvataan isoäitiemme aikaa, aateluutta ja kunniaa, jotka tänä päivänä ovat arkaistisia. Tällä tanssiteoksella ei ole mitään yhteistä Bertoluccin samannimisen elokuvan kanssa. Teoksemme liittyy siihen pohdintaan, kun kokonaisen sukupolven verran älykkäitä ihmisiä menetetään heidän paettuaan isänmaasta vallankumouksen jälkeen. Aihe on Venäjällä edelleen ajankohtainen.”
Venäläinen kansallisbaletti Vozrozhdenie perustettiin vuonna 1998 Maija Plisetskajan ”taiteellisella siunauksella”.
Teoksen ensimmäinen versio nähtiin Kievissä maaliskuussa 2006 ja uudistettu versio Moskovassa heinäkuussa 2009. Teoksen koreografi on Valeri Anutšin ja pääosissa tanssivat Lydia Krivonosova, Andrej Ljapin ja Ion Kuroshu.
Ti 22.5.2012 klo 19
Liput 35/30€

Katso video
Esitykset
| 22.5.2012 | > klo 19:00 Ensi-ilta |