Moderni tanssi kehittyi Yhdysvalloissa ja Saksassa. Yhdysvaltalaista Isadora Duncania pidetään tämän uuden tanssisuuntauksen pioneerina. Hän painotti liikkeen ja ilmaisun kahlitsemattomuutta ja luonnollisuutta hyödyntämällä tanssissaan muun muassa lapsenomaisia juoksu- ja hypähtelyaskeleita. Duncan tanssi paljain jaloin, mikä oli tuohon aikaan ennenkuulumatonta.
Myös Duncanin sooloteosten aiheet saivat innoituksensa kaikille yhteisestä luonnosta: ne kuvasivat muun muassa tuulta, aaltoja tai perhosta. Duncan ja hänen hengenheimolaisensa halusivat tanssin kuuluvan kaikille taidoista ja ulkomuodosta riippumatta. Alettiin puhua vapaasta tanssista, jossa improvisaatiolla 1) oli suuri merkitys. Sen aiheet laajenivat elämän eri ilmiöiden käsittelyyn.
Saksassa Mary Wigman puolestaan pyrki yhdistämään ihmisen sisäisen tilan johonkin ulkoiseen: tanssi ja liike tekivät näkyväksi ihmisen alkukantaisia tuntoja. Wigmanista tuli niin kutsutun ekspressiivisen tanssin 2) suunnannäyttäjä.
Hänen tansseissaan korostuivat demonisuus ja hurmiollisuus, mutta myös kurinalaisuus. Wigman tunnetaan Noitatanssistaan (Hexentanz), jonka monissa eri versioissa hän kiihdyttää itsensä villiin ja ekstaattiseen tanssiin, pörröiset hiukset avonaisina ja naamarin taakse kätkeytyneenä.
1930-luvulle tultaessa modernin tanssin tavoitteeksi nousi vaihtoehtoisen tanssitekniikan kehittäminen balettitekniikan rinnalle. Sittemmin modernilla tanssilla onkin tarkoitettu nimenomaan Yhdysvalloissa 1930-60-luvuilla vaikuttaneiden tanssitaiteilijoiden itselleen ja ryhmälleen kehittämää tanssi-ilmaisua ja -tekniikkaa, liikekieltä ja estetiikkaa. Heistä tunnetuimpia ovat Martha Graham, Merce Cunningham ja José Limón.
Modernissa tanssissa liikkeet pyritään tekemään mahdollisimman luonnollisissa kaarissa ja vähäisellä voimalla, mutta ilmaisun vaatiessa voimankäyttö näytetään. Moderni tanssi salli myös "rumat" ja vaikkapa kömpelöltä näyttävät liikkeet. Keskeistä on maan vetovoiman hyödyntäminen ja esille tuominen.
Suomeen moderni tanssi rantautui 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa ja 1970-luvulla siihen sekoittui paljon teatterillisia aineksia. Suomalaisen modernin tanssin tunnettuja nimiä ovat muun muassa Riitta Vainio ja Marjo Kuusela.
1) Esityksen luominen esityshetkellä. Improvisaatiossa tanssija pyrkii hyödyntämään omia taitojaan uusilla ja yllättävillä tavoilla ja synnyttämään uusia liikeyhdistelmiä. Improvisaation pohjana on yleensä jonkilainen tehtävä tai ohje, esim. liikkeen täytyy lähteä lantiosta.
2) Modernin tanssin muoto, jolla yhteyksiä I maailmansodan jälkeen syntyneeseen, erityisesti maalaustaiteessa ilmenneeseen ekspressionismiin. Saksankielinen termi Ausdruckstanz.