Liike

Miten tanssijat liikkuvat? Liike voi olla laadultaan esimerkiksi pehmeää, aggressiivista tai katkonaista. Onko kaikille tanssijoille annettu samanlaatuinen liike vai onko nähtävissä eroja?

Usein teoksesta on erotettavissa tietynlaisia avainliikkeitä eli motiiveja. Ne toistuvat läpi teoksen samanlaisina tai niiden variaatiot eli  muunnelmat ovat helposti tunnistettavissa.

Koreografeilla on myös useimmiten oma tapansa luoda liikettä ja tämä toistuu heidän kaikissa teoksissaan. Jos käy katsomassa useampia saman koreografin töitä, voi pian oppia tunnistamaan koreografin tyylin.  

Varsinaisen liikekielen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota tasojen käyttöön: miten liikkeen merkitys muuttuu, jos se suoritetaan alhaalla lattian rajassa tai mahdollisimman ylhäällä, ehkä jopa toisen tanssijan kannattelemana. Entä miltä sama liike näyttää hitaasti tai nopeasti tehtynä? Myös liikeradan suuruus vaihtelee.

Lisäksi liikkeet voivat olla linjoiltaan ja muodoiltaan erilaisia, esimerkiksi pyöreitä tai kulmikkaita. Myös liikkeen suunta on tärkeää: liikkeen suuntautuessa vartalosta ulospäin vaikutelma on avoimempi, iloisempi tai rehellisempi kuin kohti vartaloa sulkeutuvan liikkeen.

Etusivu » Johdatus tanssiin » Voiko hiipiminen olla tanssia? - opas tanssitaiteen katsomiseen » 5. ESIRIPUN NOUSTESSA » Liike

Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute