Tila

Miten esitystila on luotu ja rakennettu? Lavasteiden käyttö paljastaa jotain tulevasta esityksestä. Hyvin yksityiskohtaiset lavasteet viittaavat juonelliseen esitykseen ja ne kertovat jotain tarinan tapahtuma-ajasta ja -paikasta. Lavasteet voivat olla myös viitteellisiä. Tällöin kertovaa otetta ei haluta  korostaa ja tekijät haluavat jättää tilaa monenlaisille tulkinnoille.

 
Olipa kyseessä tyyliltään millainen lavastus tahansa, sen on oltava tanssin kannalta toimiva. Kannattaa katsoa, tarjoaako lavastus esimerkiksi erilaisia tasoja tai alueita tanssille. Teoksen keskeiset esiintyjät tanssivat usein näkyvämmillä tai kiinnostavammilla paikoilla (esim. valaistu koroke, näyttämön etuosa) kuin muut tanssijat.

 
Toisinaan valaistus korvaa lavastuksen. Valoilla rajataan tilaa, luodaan visuaalista ympäristöä, suunnataan katsojan huomio tiettyihin näyttämön osiin ja nostetaan esiin tietyt tanssijat. Valomaailman vaihtaminen käy helpommin kuin lavasteiden siirtely ja sen voi tehdä nopeasti katsojien silmien edessä. Itse valorakennelmat voivat toimia myös katseen vangitsijana. Tällöin niiden käyttöä ei edes yritetä peitellä. Esimerkiksi Tero Saarisen teoksissa valonheittimet ja lamput ovat usein näkyvästi esillä.

 
Kun valojen ja lavasteiden rinnalla käytetään videokuvaa, näyttämölle heijastetaan toinen, rinnakkainen todellisuus. Esiintyjät joko sulautuvat tähän virtuaalimaailmaan tai sen avulla häiritään ja aiheutetaan ristiriitaa. Heijastettavien videokuvien avulla voi myös synnyttää herkullisia vuorovaikutustilanteita, kuten esim. Jyrki Karttunen teki teoksessaan Keiju, jossa lavalla on yhtä aikaa monta liikkuvaa Karttusta, yksi elävä ja muut videoheijasteita.