2. LIIKE

Tanssijan selkä väreilee hänen liikkuessaan hitaasti nelinkontin. Raajat ojentuvat ja kurkottuvat, katse valpastuu, ja alun pehmeä käynti muuttuu määrätietoisemmaksi. Tanssijassa on jotain eläimellistä, kissamaista – vai onko?

 
Kuvatun kaltaisen hetken voi tunnistaa monista nykytanssiteoksista. Esimerkiksi Arja Raatikaisen Labile Mobilessa hetkellinen kissamainen konttaus luo kontrastia tanssijoiden muutoin niin ankaralle puhdaslinjaisuudelle ja fyysiselle kontrollille. Sanna Kekäläisen eläimellisyys sooloteoksen 1) IHO - SKINLESS alussa muistuttaa kenties enemmän performanssia 2) kuin perinteistä tanssia, ja vähitellen esiin tulevat eläimelliset eleet ja liikkeet alkavat muovata katsojan odotuksia tulevasta teoksesta. Sen sijaan Alpo Aaltokosken Saharassa tanssijan alta pakeneva hiekkadyyni antaa hitaasti etenevälle konttaukselle toisenlaisen, eläimellisyydestä poikkeavan merkityksen.

 
Yllämainitun esimerkin tarkoituksena on osoittaa, ettei jokin tietty liike tai liikeidea 3) ole yksiselitteinen tai identtinen toisen vastaavanlaisen liikkeen kanssa. Sama perusliike voi näyttää erilaiselta riippuen siitä, missä tilanteessa tai minkä muun liikkeen ja tekemisen yhteydessä se suoritetaan. Siksi puhe tanssin yleisestä liikekielestä on harhaanjohtavaa: se antaa olettaa, että tanssilla olisi olemassa jokin yksiselitteinen ja yleisesti sovittu liikesanasto, jonka katsoja voisi oppia hallitsemaan ja ymmärtämään. Yksittäisen teoksen tai koreografin kohdalla liikekielestä voi tosin puhua, mutta silloinkin on kyse lähinnä tunnistettavasta tavasta käyttää liikettä.

 
Vaikka tanssiteos onkin monien eri osatekijöiden summa, pidämme yleensä liikettä sen olennaisena tunnusmerkkinä. Aivan kuten sävellys muuttuu toiseksi nuotteja vaihtamalla, tanssiteos muuttuu, jos sen liikekieleen kajotaan. Viime aikoina on länsimaisessa taidetanssissa kuitenkin pohdittu myös liikkeen merkitystä ja asemaa. Monet näkevät tanssin paljon laajemmin kuin ihmisen kehon ja raajojen liikkeenä. Joissakin tanssiteoksiksi nimetyissä esityksissä on liikettä tuskin lainkaan tai se on hyvin arkista. Nämä teokset lähenevät performanssia ja tilataidetta 4), mutta saattavat myös korostaa liikkeen merkitystä nimenomaan jättämällä sen pois.