Baletti

Baletti on länsimaisen, esittävän taidetanssin tanssitekniikoista vanhin ja sillä on käytössään vakiintunut liikesanasto 1). Balettiin kuuluu tietynlainen virtuositeetin 2) esittely: koska liikkeet ovat yleisesti tunnettuja ja tiukasti määriteltyjä, arvioidaan tanssijaa muun muassa sen perusteella, kuinka puhtaasti hän suoriutuu näistä liiketeknisistä haasteista. Klassisen baletin huomiota herättävin tekninen ominaisuus lienee naistanssijoiden käyttämät kovakärkiset varvastossut. Aivan yhtä tärkeä tekninen elementti on jalkojen aukikierto 3); se mahdollistaa monet huikeat jalannostot ja piruetit 4). Baletin tekniikan avulla pyritään sulavuuteen, ilmavuuteen ja painottomuuden illuusioon.

Vanhimmat nykyisin esitettävät balettiteokset edustavat 1800-luvun romanttisia ja klassisia toimintabaletteja, joissa on juoni ja joiden teemat voi tiivistää rakkauteen sekä hyvän ja pahan väliseen taisteluun. Toimintabalettien koreografiaan 5) on aikojen kuluessa saattanut vaikuttaa useampikin koreografi 6) tai harjoittaja, mutta yleensä ne kulkevat yhden tai kahden nimekkään koreografin nimissä. Niiden musiikkina on usein kuuluisien säveltäjien teoksia (esimerkiksi Joutsenlammen on säveltänyt Pjotr Tshaikovski). Esityksessä musiikista vastaa orkesteri, puvustus ja lavastus ovat sadunomaisen koristeellisia, ja teoksissa esiintyy suuri joukko tanssijoita pää-, sivu- ja taustarooleissa.

Säännöllisesti esitettävistä ja siksi hyvin tunnetuista toimintabaleteista käytämme nimitystä balettiklassikko. Ne ovat niin sanottuja kokoillan baletteja, joissa on 2 - 4 näytöstä. Sellaisiksi voidaan lukea muun muassa Giselle, Joutsenlampi ja Prinsessa Ruusunen. Balettiklassikkoja esittävät pääasiassa vain suuret balettiseurueet, sillä klassikkojen näyttämölle pano on kallista ja vaatii tanssijoiden lisäksi suunnattoman määrän muutakin osaavaa henkilökuntaa.

1900-luvun alussa toimintabalettien rinnalle alkoi syntyä pienimuotoisempia ja kestoltaan lyhyempiä balettiteoksia. Kutsumme niitä moderneiksi baleteiksi tai - mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan - nykybaleteiksi. Näissä teoksissa korostuvat liikkeen muoto ja puhtaus. Modernit ja nykybaletit voivat sisältää kertovia elementtejä tai olla täysin
abstrakteja 7). Tanssijat esiintyvät usein melko paljaalla näyttämöllä yksinkertaisissa asuissa. Teoksissa on usein 2 - 20 tanssijaa, eli ne sopivat myös pienempien ryhmien esitettäviksi.

Modernin baletin tai nykybalettiteoksen kesto on yleensä 10 - 30 minuuttia, joten ilta koostuu usein kahdesta tai kolmesta eri teoksesta. Tunnettuja moderneja baletteja ja nykybaletteja ovat mm. George Balanchinen Neljä luonnekuvaa, Glen Tetleyn Pierrot Lunaire, Jirí Kyliánin Sinfonietta, William Forsythen In the Middle, Somewhat Elevated, John Neumeierin Kesäyön Unelma ja Mark Morrisin The Hard Nut. Näistä kaksi viimeksi mainittua pohjautuu vanhoihin näytelmä- ja balettiklassikoihin. Viime vuosikymmenten trendinä onkin ollut ”muodistaa” tai uudistaa vanhoja teoksia sijoittamalla niiden tapahtumia nykyaikaan ja antamalla niille näin uusia merkityksiä.

Tanssin muotokielen uudistuessa balettitekniikan rinnalle syntyi 1900-luvun alussa uusia tapoja tanssia. Tanssin silloiset uudistajat halusivat vapauttaa liikkeen liiasta koristeellisuudesta, jäykkyydestä ja kaavamaisesta ilmaisusta. Tarinankerronta sai rinnalleen yksittäisen tunnelman, teeman tai tilanteen kuvaamisen. Uudistuksiin vaikuttivat muun muassa muutokset muissa taiteenlajeissa, kuten musiikissa ja kuvataiteessa. Syntyivät käsitteet moderni tanssi ja vapaa tanssi.