Nykytanssi

 

Nykytanssista on alettu puhua viime vuosikymmeninä. Nykytanssin juuret ovat modernissa ja vapaassa tanssissa. Niiden rikottua baletin valta-aseman on ollut mahdollista kehittää muunlaisiin esteettisiin näkemyksiin perustuvaa tanssia. Käsitteet moderni- ja nykytanssi menevät usein sekaisin, eikä kaikkien mielestä olisi edes syytä erotella näitä toisistaan.


Monien nykytanssijoiden tausta on modernin tanssin tekniikoissa – joidenkin taustalta löytyy baletti. Sekä modernin että baletin tekniikat elävät edelleen muiden tekniikoiden joukossa, ja tanssijat harjoittelevat useita tekniikoita opiskelunsa ja uransa aikana. Myös erilaisia kehoterapeuttisia menetelmiä käytetään pyrittäessä kehon ja mielen yhteyteen.


Nykytanssi on määritelmänä nimenomaan aikaan sidottu, se ei kerro käytetystä tekniikasta tai tekniikoista, teoksen muodosta tai teoksen syntypaikasta. Eri maissa on silti havaittavissa omia vallalla olevia painotuksia ja suuntauksia, jotka elävät ja vaihtuvat kuten muidenkin taiteenalojen suuntaukset. Varsinkin suomalaisissa nykytanssiteoksissa on käytetty paljon muun muassa audiovisuaalista tekniikkaa.


Nykytanssille ovat tyypillisiä vaikutteet eri kulttuureista ja tanssimuodoista, keskustelu muiden taidemuotojen kanssa, taiteiden välisten raja-aitojen ylittäminen sekä tanssitaiteen elementtien pohdiskelu ja kyseenalaistaminen. On myös paljon puhtaasti liikkeeseen keskittyvää nykytanssia, jossa puvuilla, lavastuksella ja valoilla on vähäinen rooli. Nykytanssissa painottuvat usein teknisen virtuositeetin sijaan teoksen sisältö ja pyrkimys löytää yhä uusia tapoja ilmentää ihmiskehon liike- ja ilmaisuvoimaa. Tärkeänä pidetään, että kukin tanssija ja koreografi löytää itselleen luonnollisen tavan liikkua.


Nykytanssiteoksen muoto määräytyy aiheen ja käsittelytavan kautta, ei konvention. Nykytanssiteosten kirjo on yhtä suuri kuin vaikkapa nykymusiikin teosten. Suomalaisen nykytanssin tunnetuimpia nimiä ovat muun muassa Jyrki Karttunen, Sanna Kekäläinen, Tommi Kitti, Arja Raatikainen, Tero Saarinen ja Jorma Uotinen


Etusivu   

English    Sivukartta    Palaute

etusivu > Johdatus tanssiin > Opas katsomiseen - teksti > 1. Mitä taidetanssi on? > Nykytanssi