Voiko hiipiminen olla tanssia?

Kaikessa tanssissa on kyse ihmiskehon tuottamasta liikkeestä, mutta kaikki ihmiskehon tuottama liike ei ole tanssia. Tanssi yhdistetään usein myös musiikkiin, mutta musiikkikaan ei välttämättä tee liikkeestä tanssia. Tanssia voi myös ilman musiikkia. Onko siis mitään keinoa määritellä tanssia? Yksiselitteistä määritelmää ei liene olemassa, mutta jokaisella on oikeus yrittää kuvailla ja määritellä tanssia parhaansa mukaan.

 
Tanssissa ovat olennaisia erilaiset liikkeen rytmin ja dynamiikan 1) vaihtelut. Ne syntyvät tavoista, joilla tanssija käyttää kehoaan. Liikkeen kesto, tauot, liikkeen laatu 2), intensiteetti 3), kontrolli ja tilan käyttö synnyttävät kaikki yhdessä tanssia. Tanssi on ennen kaikkea aktiivista vuorovaikutusta kehon, mielen, ympäröivän tilan ja ajan kesken. Kun erilaiset liikkeen laadun vaihtelut, tilan käyttö ja kontrollointi ovat tietoisia valintoja, osia suunnitellusta kokonaisuudesta, lähestytään taidetanssin tekemisen periaatteita.

 
Usein kuulee myös ihmeteltävän, miksi seisoskelua, hiipimistä tai ryömimistä kutsutaan tanssiksi, kun se muualla nähtynä on vain seisoskelua, hiipimistä tai ryömimistä. Tanssissa tavalliselta näyttävä liike on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkä mekaaninen liikesuoritus. Normaalistihan ihminen esimerkiksi ryömii mahtuakseen jostain ahtaasta paikasta tai pysytelläkseen matalana. Tanssissa ryömiminen on valinta, eikä sen käyttö ole enää käytännön sanelema välttämättömyys. Se saattaa olla osa liikkeellistä kokonaisuutta, sillä pyritään ehkä luomaan tietty tunnelma tai luonnehtimaan tanssijan roolipersoonaa. Ryömimisestä itsestään tulee merkityksellistä ja tietoista esillä oloa; siitä tulee tanssia.

 
Voimme myös ajatella, että tanssijan liikkeisiin sisältyy paljon enemmän tietoisuutta kehon käytön mahdollisuuksista kuin arkiseen seisoskeluun tai liikehdintään. Tanssijalla on takanaan vuosien fyysinen harjoittelu ja hän pystyy aktivoimaan juuri ne kehonsa osat, joihin hän haluaa katsojan kiinnittävän huomiota. Satunnaiseltakin näyttävä vartalon käyttö on täten esityksessä yleensä harkittua ja niin haluttaessa myös hallittua.

On hyvä myös muistaa, että tanssiesitys on sanattomaan sopimukseen perustuva tapahtuma. Teoksen tekijät ovat nimenneet valmistamansa taideteoksen tanssiksi, ja paikalle tullut yleisö suostuu katsomaan sitä nimenomaan tanssiteoksena eikä esimerkiksi sanattomana teatterina. Istumalla yleisön joukossa katsoja lupautuu ja suostuu katsomaan tekijöiden käsitystä tanssista. Katsojan käsitys voi poiketa paljonkin tekijän käsityksestä, mutta silti kummankaan näkemys ei ole oikeampi kuin toisen.