Esityspaikka luo esitykselle raamit

Esityspaikka voi kertoa monia asioita. Suuret ja perinteiset teatteritilat ennakoivat suurta tuotantoa. Tällaisia tiloja ovat Suomessa lähinnä Helsingin Kaupunginteatterin ja Suomen Kansallisoopperan suuret näyttämöt. Läheskään kaikki teatteriesityksille sopivat näyttämöt eivät sovi ilman muuta tanssille, sillä tanssi tarvitsee yleensä vapaata tilaa ja tanssijat jalkoja vahingoittamattoman lattian.

 
Useimpien nykytanssiteosten esitystilat ovat kuitenkin arkipäiväisiä ja vähemmän loistokkaita. Niitä ei ole alunperin rakennettu varsinaiseksi teatteritilaksi, vaan näyttämöitä on kunnostettu erilaisiin tehdas- ja tuotantotiloihin, esimerkiksi Kaapelitehtaalle Helsinkiin, Turun Manillaan tai elokuvateatteriin kuten Tampereen Hällä. Tällaisissa tiloissa ympäristö asettaa omat rajoituksensa. Esitystilassa saattaa olla pylväitä tai putkia näkyvillä tai tiellä, ja katsomo voi olla hyvinkin pieni tai epätavallisen muotoinen. Tila, johon teos alunperin tehdään, vaikuttaa aina itse teokseen.

 
Tilasta on hyvä muistaa sekin, että mitä lähempänä yleisö on esiintyjää, sitä paremmin se näkee fyysisen ponnistelun aiheuttaman vaivan ja uupumuksen. Toisaalta läheltä katsominen luo yleisölle aivan erilaisen intiimiyden ja mukana olon tunteen kuin orkesterimontun yli katsottaessa, puhumattakaan suuren näyttämön takariviltä syntyvästä vaikutelmasta.

 
Kaukaa katsoessaan yleisö näkee teoksen kokonaisuuden paremmin, hahmottaa tanssin, valojen ja lavastuksen yhteispelin helpommin kuin aivan läheltä. Esimerkiksi suurten balettiteosten kokonaisuutta ei ensiriviltä pysty hahmottamaan ollenkaan. Klassisen baletin suosima keveyden ja helppouden vaikutelma on ymmärrettävästi uskottavampi, mikäli katsojat eivät erota tanssijoiden hikipisaroita tai hengityksen ääntä esityksen aikana.