AJANKOHTAISTA
ESITYSKALENTERI
Tanka-tietokanta
TANSSITILASTOT
JOHDATUS TANSSIIN
OPISKELU
LINKKILISTAT
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS
HANKKEET JA JULKAISUT
ASIAKIRJAT
YHTEYSTIEDOT
Site Map
Koti
AJANKOHTAISTA
Uutiset
Hannu-Pekka Holmström Savonlinnan balettijuhlien johtoon
Sisä-Suomen Tanssiva joulukalenteri
Tanssiva joulukalenteri antaa liikelahjoja
JoJo – Oulun Tanssin Keskus ja Pyhäsalmen Tanssi ry mukana suurhankkeessa
Taiteen valtionpalkinto Aasia Helsingissä -yhdistykselle
Marjo Hämäläinen palkittiin Tampereella
Yksin sateessa? -festivaali keskittyy aikaan ja ajattomuuteen
Uuden tanssin ja esitystaiteen festivaali Turussa
Kokkolan Talvitanssit - Vinterdans i Karleby 2011 tarjoaa monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille
Tanssitaiteen valtionpalkinto Antti Savilammelle
Emmi Pennaselle ensimmäinen sija Grassen balettikilpailussa
Anna Pitkäselle Ranskan valtion kunniamerkki
Liikkeellä marraskuussa tuo kansainvälisen tuulahduksen syksyyn
Petri Kekonin Vihreä nojatuoli menestyi Saksassa
Uusi nykytanssiryhmä perustettu Jyväskylään
Kolme suomalaistanssijaa kriitikoiden listalla
Petri Kekonin Vihreä nojatuoli kilpailee Saksassa
Pohjoismaat esittäytyvät Koreassa
Juhlaviikkojen vuoden 2011 tilaustanssiteos Liisa Risulta
ICE HOT kutsuu tanssimaailman Tukholmaan
TANSSI/DANCE -näyttely avautuu Shanghaissa
LOIKKA-festivaalilla kansainvälisiä vieraita
Tanssia Tyrkyllä -nykytanssifestivaali viihdyttää oululaisia 15.–19.9.2010
Vuoden 2010 yhteisötanssitaiteilija on valittu
Tehdasfestivaali Manifesti jo 16. kerran Turussa
Uusi urbaanin taiteen festivaali Helsinkiin
ANTI-festivaali lähestyy paikkaa tekstuaalisesti
Minimille uusi tuottaja
Pohjoismaiset balettioppilaitokset koolla Helsingissä 10.–15.8.
Tanssia tehdasmiljöössä - UudenPolvenMuseon tanssitapahtuma
Tanssiva Muumilaakso lähtee Kiinaan
Tanssin aika -festivaali juhlii viidettä vuottaan
Uusi tanssitapahtuma Lappeenranassa
Urbaanin taiteen festivaali URB10
Tanssitaiteen taiteilija-apurahat 2011
Keski-Suomen Tanssin Keskus vie tanssia verkkoon
Suomen ensimmäinen Yhteisötanssifestivaali Tampereella
Tommi Kitti & Co. lopettaa toimintansa
VOS-ryhmien valtionosuuksiin lisää kannustavuutta
Taideyliopiston perustamista selvitetään
Tero Saarisen näytökset juhlistavat Lyonin 30-vuotiasta Tanssin taloa
Uusi yhdistys ajaa Suomeen Tanssin taloa
Uutta verta Itäisen tanssin aluekeskuksen tiimiin
Paikallisliike menee Kummisedän aittaan
Uusi ilmaisjakelulehti tekee tanssia tunnetuksi Keski- ja Itä-Suomessa
Työryhmä esittää draamaa uudeksi oppiaineeksi perusopetukseen
Kuopion toriohjelma siirtyy Matkustajasatamaan
Yalla! kokoaa itämaisen tanssin ystävät Helsinkiin
Kesäkulkurit vievät tanssia ympäri Varsinais-Suomea
Turku 2011 esittäytyy Kiinassa suomalaisen nykykulttuurin voimin
Uusi verkkopalvelu taidelähtöisten alojen toimijoille ja palvelujen ostajille
Suomen Kansallisbaletti vierailee Narinkkatorilla
Kolmiosainen tv-sarja suomalaisen taidetanssin kehityksestä
Emmi Pennanen voitti Pohjoismaisen balettikilpailun
Tanssin toimijat haluavat tanssille tilat Helsinkiin
Kansainvälinen tanssin päivä 29.4.
Susanna Leinonen ehdolla Benois de la Danse -palkinnon saajaksi
Tuomo Railon akvarellinäyttely Lissabonissa
Täydenkuun Tanssit -festivaali luottaa kokeneisiin tekijöihin
Keskustelu tanssin strategiasta jatkuu Joensuussa
Kansainvälistä tanssiteatteria lapsille ja nuorille Kaapelitehtaalla
Merce Cunningham -seminaari Kiasmassa
Lisätukea Itä-Suomen tanssitaiteilijoille
Johanna Tuukkanen palkittiin Pohjois-Savossa
Salla Eerolalle Edvard Fazer -palkinto
Kulttuuriviennin kärkihanketukea kolmelle tanssitoimijalle
Työpaperit täydentävät tanssin strategiaa
XIII Tanssivirtaa Tampereella 20.–25.4.2010
Lapin balettiopisto tuottaa opetus-dvd:n tanssin historiasta
Sorella Englund vierailee Kansallisbaletissa
Taidepoliittisia keskusteluja Turussa
Tanssiasiantuntemusta Outokummusta Venäjälle
Keski-Suomen Tanssin Keskus Nikolainkulmaan
Hanna-Mari Kokkonen Itäisen tanssin aluekeskuksen johtoon
Paikallisliike 10 luo Kuopioon tanssin olohuoneen
Tanssin Mainetekopalkinto 2010 Routa Companylle
Sivuaskel kutsuu pohtimaan zeitgeistia
Tanssin aluekeskukset valittu viisivuotiskaudeksi
Lupa liikkua -projekti Kuopiossa
Pirjo Yli-Maunulasta Oulun Vuoden Taiteilija 2011
Toimintaohjelma: Taide ja kulttuuri lisäämään hyvinvointia
Kenneth Greve jatkaa Kansallisbaletissa vuoteen 2014
Työryhmä pohtii vapaan kentän toimintaedellytysten parantamista
Tanssin taiteen perusopetus vailla tukea Helsingissä
Valtakunnalliset balettikilpailut Keravalla
Susan Rethorst ja Abigail Yager vierailevat TeaKissa
Tanssi/Dans-näyttely Västråsin taidemuseossa
Kuopio Tanssii ja Soi 2010
Tanssitaiteen apurahat ja avustukset 2010
Helsingin 13. flamencofestivaali
Lasten Pakkaspäivät Kuopiossa
Sivuaskel päivittää tanssin mahdollisuuksia
Tanssiteatteri Minimi juhlii 20-vuotista taivaltaan
Oulun vuoden taiteilija aloittaa työnsä
Tanssitaiteen apurahat 2011
Pakkaspäivät piristävät Kuopiossa
Kuopio Tanssii ja Soi Aasiasta Amerikkaan
Keski-Suomen tanssin keskukselle uusi toiminnanjohtaja
Tanssin Aika -festivaalille uusi taiteellinen johtaja
Joona Halonen miljoonahankkeen koreografiksi
Taiteen keskustoimikunta uudisti työskentelyään
Kymmenen hakijaa JoJon johtoon
Tanssiteatteri MD ja Teatteri Telakka yhteistyöhön
Tuomo Railo vierailee opettajana Pietarissa
Arktiset askeleet -tapahtumaan ennätysmäärä hakijoita
alpo aaltokoski company kiertueelle Boliviaan
Tero Saarinen Company Culture in Motion -konferensissa
Kuopio Tanssii ja Soin kurssiohjelmisto julkistettu
Dancing Moominvalley -kokonaisuudelle maailmannäyttelyn kulttuuripalkinto
Pieni Suomalainen Balettiseurue kiertää Kyminmaalla
I Love NYKY Kansallisoopperassa
Flow Mo voittokkaana Ranskassa
Cecilia Moisio kiertää Alankomaissa
Suomalais-palestiinalainen yhteisteos
Teatterikorkeakoulu kannattaa taideyliopiston perustamista
Maija Hirvasen On Ice kiertää Euroopassa
Virva Talonen vuoden 2011 Tanssivirtaa Tanssitaiteilija
Suomen Kansallisbaletti vierailee Turussa ja Tukholmassa
Tanssiteatteri Auraco kiertää Euroopassa ja kotimaassa
SOJIKU 4 – Suomalais-japanilainen nykytanssin ilta
Klassikkoja ja uutuuksia LOIKKA-tanssielokuvafestivaalilla
Jyväskylän Kesässä neljä tanssin kantaesitystä
Aluekeskuksille lisää rahaa
Keski-Uudenmaan tanssiopisto ja TeaK yhteistyöhön
JoJon taiteelliseksi johtajaksi Satu Tuomisto
Tanssifestivaalien avustukset nousivat
Tanssin mainetekopalkinto 2011 Tommi Kitille
Kotimaista nykytanssia Tampereella
Työryhmä esittää parannuksia taiteen vapaan kentän toimintaedellytyksiin
Vantaan Tanssin viikoilla ohjelmaa koko perheelle
Pohjoismaiden ja Baltian kulttuurialan liikkuvuusohjelma jatkuu
Esitystaiteen keskukselle uudet tilat Suvilahteen
Täydenkuun Tanssien juhlavuosi on ensi-iltojen runsaudensarvi
Tanssin päivän julistus Anne Theresa De Keersmaekerilta
Uudet puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet Temessä ja sen liitoissa
Selvitys taiteilijoiden toimeentuloedellytysten parantamisesta
Sari Lakso Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajaksi
Tanssitaidetoimikunta perusti sirkusalan asiantuntijaryhmän
Tanssii ja Soin VIP-katsojat valittu
Aerowaves FALL FOR DANCE – raikkaita tuulahduksia Euroopasta
Suomi-teema Luxemburgissa
Lahjoitus mahdollistaa lapsen teatterielämyksen
Uudistunut UudenPolvenMuseon tanssitapahtuma
Timo ja Klaus Salinin muistorahasto siirtyy Suomen Kulttuurirahastoon
Performanssi 2011 -festivaali Turussa
Tanssin talo ry vahvistaa toimintaansa
Läntisen tanssin aluekeskukselle avustusta rasismin vastaiseen työhön
Taidetoimikunnat tukivat taiteellista toimintaa yli 30 miljoonalla eurolla
Tanssin aluekeskusverkoston ensimmäinen yhteistuotantoteos valittu
Tommi Kitille taiteilijaeläke
BalettiPaletti kokoaa yli 200 nuorta Kansallisoopperaan
Tanssivat Kesäkulkurit matkaavat ympäri Varsinais-Suomea
Simo Heiskasen teos kilpailee Baltic Movement Contestissa
Liikekieli.comilla uusi päätoimittaja
Jari Sillanpää avaa Kuopio Tanssii ja Soin
Routa-ryhmän uusi tuottaja, tuotantosihteeri ja taiteellinen johtaja valittu
Kansallisbaletti kiertueella Suomen kesässä
PDC Pori Dance Company ja Soulin M-Teatteri tekevät yhteistyötä
Savonlinnan Balettijuhlilla balettitähtiä Pietarista ja maailman huipulta
Kansallisoopperan balettioppilaitoksen opiskelijat voittoisia Falunin kilpailuissa
Tanssin kenttä vahvistuu Keski-Suomessa
Kuopion Paikallisliike vie tanssia jopa torityömaalle
Yhteisötanssiteos Metamorfooseja Kesäkatu-festivaalilla Akaalla
Itäisen tanssin aluekeskuksen toiminnanjohtaja vaihtuu
Uutta tanssiyhteistyötä Suomen ja Japanin välille
Verkostoitumisen tärkeys käy ilmi opinnäytetyöstä
Marcia Haydée Helsingin balettikilpailun tuomaristoon
Kuopio Tanssii ja Soi kokosi jälleen tuhansia tanssin ystäviä
Adolphe Binder Göteborgin Baletin taiteelliseksi johtajaksi
Viron ja Latvian kansallisbaletit Lappeenrannan Balettigaalassa
Täydenkuun Tanssit -festivaalilla 20. juhlavuosi
URB 11 -festivaali lupaa esityksiä, klubeja ja yllättäviä tilanteita
Tangomarkkinat tuo Suomeen kansainvälisiä tangotaitureita
Breakdancen sukupolvien taisto Jyväskylän Kesässä
Seinäjoen Tangomarkkinoilla 104 000 kävijää
Täydenkuun Tansseilla monenlaista ilmaisohjelmaa
Fantasia-Armada seikkailee Aurajoella heinä-elokuussa
Steve Paxton esteettömän tanssin tapahtumassa Itävallassa
Kulttuurit kohtaavat ja törmäävät Helsingin Juhlaviikoilla
Liikekieli.com kokoaa tanssin tietokantaa verkkoon
Kosei Sakamoto Täydenkuun Tansseilla
Suomalaistaide kiinnostaa Yhdysvalloissa
Pyhäjärven Täydenkuun Tanssit kasvatti kävijämääräänsä
Tampereen XVI flamencoviikko saavutti yleisötavoitteensa
Art Goes Kapakka -kaupunkifestivaalin tanssiohjelmisto runsas
Taiteilija-apuraha 18 tanssitaiteilijalle ja 7 sirkustaiteilijalle
Tanssirunoelma tutkii kulttuurisidonnaista kehon kieltä
Uutta tanssiyhteistyötä Suomen ja Saksan välillä
Kansallisoopperan sataa vuotta juhlistettiin kunniamerkeillä
Puolustusvoimat ja taiteilijat yhteistyössä Turussa
Savonlinnan Balettijuhlilla yli 3000 katsojaa
Tanssin aika -festivaali nostaa esiin tekijöitä valtavirran ulkopuolelta
KekriFest esittelee urbaania kansankulttuuria ja nykyperinteitä
Tanssia Tyrkyllä -festivaali tarjoilee kansainvälisen yhteistyön hedelmiä
Helsingin kansainvälisen balettikilpailun pääpalkinto 15 000 euroa
OKM haluaa tehostaa kulttuuripolitiikan toimintaedellytyksiä
Helsingin kaduilla tanssitaan autottomana päivänä
OKM:n ylijohtaja: Luovan talouden kasvu on osa elinkeinorakenteen murrosta
Iäkkäiden miesten yhteisötanssi kiinnostaa Tampereella
Nykyflamenco valtaa Savoy-teatterin lokakuussa
Liikkeellä marraskuussa -festivaali täyttää 25 vuotta
Tero Saarinen Companyn Blossom & Decay kaupunginteatterikiertueelle
Tampereen Tanssimania esittelee uuden kansantanssin makupaloja
2012 on Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlavuosi
Yhteispohjoismainen nykytanssiteos Worry Doll lähtee kiertueelle
Eurooppalaiset koreografilupaukset esittäytyvät Aerowaves-yhteisillassa
UrbanApa goes Ateneum -tapahtuma tarjoaa taidetta nuorilta nuorille
Keski-Suomen Tanssin Keskus jatkaa työtä kulttuurimatkailun kehittämiseksi
Tanssiryhmä Canela viettää 10-vuotisjuhlaansa
Karttunen Kollektivin Days of Disco Ruotsin kiertueella
Ervi Sirén esittäytyy Japanissa
Kulttuurivientiraportti: Kulttuurialan yritysten tuotekehitystä ja markkinointiosaamista vahvistettava
Ensimmäinen Pohjanmaa tanssii -tapahtuma käynnistyy 10.10.
Kokkolan Talvitanssit -tapahtuma jalkautuu uudenlaisiin esityspaikkohin
Järjen Päivät Tampereella joulukuussa
Liikkeellä marraskuussa -festivaalin historia koottiin yksiin kansiin
Yksin sateessa? -festivaalilla Joensuussa improvisoidaan 22.–25.11.
4 päivää marraskuussa -tapahtuma laajentaa syksyn tanssitarjontaa
Mimmi ja Moritz tanssivat Satupäivänä Kulttuuriratikassa
Liikettä!-festivaali tarjoaa katsauksen pirkanmaalaisen taidetanssin kentälle
Tanssi-lehden historian viimeinen numero ilmestyy marraskuussa
Kaktus-tanssifestivaali siirtyi kesän kynnykseltä joulukuuhun
Kouluikäisten Tanssin taikaa -teemavuosi starttasi Seinäjoella
Suvi Honkaselle hopeaa Grassen kansainvälisessä balettikilpailussa
Uusi kulttuurin uutissivusto Cult24 avautuu joulukuun alussa
Teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuudet päätettiin
Kaapelitehtaan Valssaamossa tanssintekijöitä eri puolilta Suomea 25.11.–8.12.
Tanssijat edistävät ikäihmisten hyvinvointia vanhainkodeissa ja sairaaloissa
Flow Mo voitti kolmannen kerran kultaa Circle Kingz -kilpailussa Sveitsissä
Elina Pirinen valittu Aerowaves-verkoston suosituslistalle
Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto tanssitaitelija Maj-Lis Rajalalle
KuvA, SibA ja TeaK ovat sopineet taideyliopiston perustamisesta
XS − Uuden tanssin ja esitystaiteen festivaali Turussa 23.–27.11.
Tanssikoulujen NykytanssiPaletti toi 160 nuorta harrastajaa Alminsaliin
Taideyliopiston perustamisen projektijohtajaksi on nimitetty Seppo Määttä
Kirkon kulttuuripalkinto tanssija-koreografi Tiina Lindforsille
Tanssitaiteen valtionpalkinto tanssitaiteilija Raija Lehmussaarelle
Harri Kuorelahti valittu Zodiakin taiteelliseksi johtajaksi
Suomalainen tanssi esillä Amsterdamissa Nordic Gold -tapahtumassa
UrbanApan Joulukalenteri levittäytyy ympäri Helsinkiä 1.–17.12.
Vuoden tanssikasvattajapalkinto Marketta Viitalalle
Kuulto-projektilla kehitetään kuntien kulttuuripalveluita
Arhinmäki haluaa vahvistaa lasten ja nuorten kulttuurikompetenssia
Jorma Uotisen ja Atso Almilan yhteisteos avaa ensi kesän Kuopio Tanssii ja Soin
Tanssivan joulukalenterin luukut aukeavat taas Kanta- ja Päijät-Hämeessä
Piia Rantalasta Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja
Pro Finlandia -mitali Kenneth Kvarnströmille
Vuoden Tanssikuva 2011 on valittu
Designpääkaupunkivuosi avataan Senaatintorin uudenvuodenjuhlassa
Teatterikorkeakoulun hallintojohtajaksi Anne Craven
Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry vietti 110-vuotisjuhlia
Liisa Pentti Täydenkuun Tanssien taiteelliseksi johtajaksi vuosille 2013–2015
Lilja Lehmuskallio K&C Kekäläinen & Companyn toiminnanjohtajaksi
Teatterikorkeakoulusta valmistuneet ovat tyytyväisiä TeaK-kokemukseen
Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlat käynnistyvät gaalailloilla
Tutkielma: Tanssin kiertueverkosto edellyttää vahvaa koordinointia ja yhteistä tavoitetilaa
Naisklovnit saivat oman festivaalin
Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla tänä vuonna runsaasti kotimaisia tanssiteoksia
Innovatiivista flamencoa Espanjasta ja Suomesta Helsingin XV Flamencofestivaalilla
Kysely: Presidenttiehdokkaat arvostavat luovia aloja
Ilmi Villacís Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry:n uudeksi asiamieheksi
Liikekieli.com:issa avattu tanssin lähihistoriaa valottava tietopankki
Nykytanssin päivityksiä Sivuaskel-festivaalilla 8.–12.2.
Jyrki Karttunen valittu Helsinki Dance Companyn uudeksi taiteelliseksi johtajaksi
Tanssitaidetoimikunnalta miljoona euroa tanssiryhmille
Savoy-teatterista Compañía Kaari Martinin kotinäyttämo
Taideyliopiston nimenä pysyy Taideyliopisto
Urbaanin taiteen festivaali UrbanApa 2012 kysyy ja kokeilee
Susanna Leinosesta Stoan residenssitaiteilija
LOIKKA-tanssielokuvafestivaali järjestetään 5. kertaa maaliskuussa
Tanssin yleisötyö lisääntyy Tampereella
Tanssiteatteri ERI avaa uudistetut tilansa
Kansallisoopperassa kilpaillaan paikoista balettikilpailuihin
Tanssin aluekeskusverkoston ensimmäinen yhteistuotanto ensi-iltaan huhtikuussa
Svenska Kulturfonden vie 5 000 koululaista Kansallisbalettiin
Katutanssin pioneeriryhmä Flow Mo juhlii kesällä 10-vuotispäiviään
Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali panostaa sirkukseen
Helsingin ja Falunin balettikilpailujen suomalaiset osanottajat valittu
Thalia-gaala kokoaa yhteen esittävien taiteiden ammattilaiset
Kokkolan Talvitanssit -tapahtumalla uusi yleisöennätys
Ilmoitustaulu
Jyrki Karttusen koreografityöpaja Helsingissä
Haetaan Stoan johtajan viransijaista
Nomadi-tuotanto hakee markkinointi- ja tiedotusalan ammattilaista
Kesäresidenssi Saksassa
Haetaan tiedottajaa
Haetaan taiteellista johtajaa
Koetanssi Saksassa
Etsitään miestanssijoita
Haku monitaiteelliseen residenssiin Irlannissa
Kutsu baletinharrastajille Kansallisbaletin BalettiPaletti -kavalkadiin
Raakalautaprosesseja poikien tanssinopetuksessa
Haetaan taiteellista johtajaa
Teoshaku ANTI- Contemporary Art Festivalille
Itäinen tanssin aluekeskus hakee valoteknikkoa
Seminaari luovuuden arjesta
Jyrki Karttusen workshop Helsingissä
Etsintäkuulutus
SARVin keskustelusarja Ateneumissa
Tanssin talo ry:n ylimääräinen kokous
Kansainvälinen festivaali Puolassa etsii teoksia
Reija Wäreen tiiviskurssi
Teatterin tiedotuskeskus hakee projektisihteeriä
Valtakunnallinen haku kotimaiselle tanssin kantaesitysteokselle
PACT Zollvereinin residenssihaku
Rimpparemmi hakee tanssinopettajaa
Tanssi- ja liiketerapian perusopinnot
Taide sosiaalisen muutoksen välineenä -kurssi
Tanssiteatteri MD hakee miestanssijaa
Tanssin alumnitapaaminen
Z-luentosarja: Taide tuntuu - ajatuksia ja uusia ilmiöitä
Boyan Manchevin luento TeaKissa
Juhlaseminaari – Aikamme tanssija
Tanssivalokuvia Jyväskylän pääkirjastolla
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus hakee tanssitaiteilijoita
Yhdistys ja sen yritys -seminaari
Kazuo Ohnolle tanssitaan Oulussa
Jatko-opiskelijoiden haku Teatterikorkeakouluun
Tanskalaisen Cantabilen workshop
Kaikuja Ateneumissa, seminaari ja esitykset
Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen tuotantotuet haettavana
Irish dance - tiiviskurssit 5. -7.11.2010
Koetanssi Skånes Dansteaterissa
Haku Writers on the Move -koulutukseen
Itäisen aluekeskuksen tuotantotuet vuodelle 2011
Videohaku Tanssivirtaa-festivaalille
Festivaalien yleisötyöpajassa vielä tilaa
Cirque du Soleil etsii tanssijoita
Loikka etsii lyhyitä tanssielokuvia
Tokyo Wonder Siten residenssihaku
Zodiak hakee kansainvälisten asioiden tuottajaa/tuotantoasistenttia
Avustus luovan talouden ja kulttuuriyrittäjyyden kehittämishankkeisiin
Etsitään lastentanssin opettajaa
Workshop ja koetanssi Kuopiossa
Uudenmaan taidetoimikunnan avustukset taiteilijoille ja yhteisöille
Uudenmaan taidetoimikunta hakee läänintaiteilijaa
Festival Lab -hanke kouluttaa festivaalituottajia
Skolen for Moderne Dans Tanskassa etsii suunnittelijaa/opettajaa
Tero Saarinen Company rekrytoi: Tuottaja tai tuotantoassistentti
Samuel Huberin taidesäätiön apurahat vuodelle 2011
Haetaan satuliikunta ja tanssikerho-ohjaajia
Aerowaves-haku vuodelle 2011
Koetanssit Helsingissä ja Kuopiossa
Liity TeaKin alumniyhdistykseen
Tanssinopettaja Kuwaitiin
Hae peruutuspaikkaa
ESR-kehittämisohjelman hakuinfo 8.9.2010
Haku Kansallisbaletin uudelle festivaalille
Uusi tanssitaiteen linja Länsi-Suomen opistossa
Etsitään tanssinopettajaa lapsille
2010 haku Saaren kartanon residenssiin
Münchenin Dance Biennial etsii kuraattoria
Tanssin tilausteos edelleen haussa Juhlaviikoille 2011
Koetanssi Itävallassa elokuun alussa
Projektihaku sveitsiläiselle festivaalille
Ilmoittautuminen Tanssiklubi Masterin tunneille
Ehdotuksia Sammon Tekijät -palkinnon saajiks
Keho ja ääni -työpaja Tampereella 4.-5.8.2010
Espanjalainen tanssiryhmä etsii miestanssijaa
Haku kokeellisen tanssi- ja performanssielokuvan kurssille
Suomen Tanssitaiteilijain Liiton jäsentapaaminen
Jazztanssikurssit Helsingissä 2. - 7.8.2010
Frey Faustin axis syllabus -workshop Oulussa
Uudenmaan taidetoimikunnan työllistämisavustusten haku
Tanssiteatteri Minimi hakee tuottajaa
Tanssitaiteilijaa haetaan Jyväskylän vanhuspalveluun
Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto -koulutuspäivä
Koetanssi Itävallassa 11.6.2010
Haku Saaren kartanon residenssiin
Residenssi Saksassa 2011
Kolmannella lähteellä -konferenssi hyvinvointipalveluista kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön aloilla Turussa 7.–8.10.2010
Repeat-pause-edit: kännykkäelokuvan kesäkurssi 13–18-vuotiaille Helsingin Kaapelitehtaalla 7.–11.6.2010
Liisa Pentti + Co hakee tuottajaa
Rimpparemmi etsii päätoimista tanssinopettajaa
Haettavana avustuksia nuorten työllistämiseksi Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla taiteen, kulttuurin ja luovien alojen tehtäviin kolmannen sektorin kehittämishankkeissa
Helsingin juhlaviikkojen 2011 tanssin tilausteoksen haku käynnistynyt
Turun Performanssi 27.–29.5.2011 -festivaali etsii tuottajaa heti
Hungarian National Ballet Company järjestää kesäkurssin, koe-esiintymisen ja kansainvälisen kilpailun 10.–30.7.2010
Tampereen XV flamencoviikon 19.–25.7.2010 kursseille ilmoittautuminen alkanut
Tanssin ja somatiikan kesäkurssi Joensuussa 7.–9.6.2010
Kolme residenssiä aloitteleville koreografeille Saksassa
Koreografi Satu Tuomiston tulevan teoksen koetanssi-tilaisuus Oulussa 10.6.
Satu Tuomiston ja Elena Ruuskasen Parityöskentely koreografiassa -työpaja Oulussa 7.–9.6.2010
No ballet -koreografiakilpailu Ludwigshafenissa 7.–9.10.2010
Haussa Tokyo Wonder Site Aoyaman residenssi tammikuu–maaliskuu 2011
Nuorten teatterifestivaali MURROS 26.–28.11.2010 hakee teatteri- ja tanssiesityksiä
Arte ry ja Läntinen tanssin aluekeskus vetävät taidepoliittista keskustelua Turun Galleria Titanikissa 7.5.
No Borders! II – Performing Arts on New Areas -tapaaminen Tampereella 3.–6.8.2010
Infoiltapäivä kulttuurihankkeiden kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Jyväskylässä 19.5.
Baltic talents Latviassa 17.6.2010
Helsingin kaupungin apurahat helsinkiläisille taiteilijoille haussa 30.6. asti
Helsingin kaupungin avustukset ammattitaiteilijoille kansainvälisiin vierailuihin
Helsingin kaupungin lähikulttuuriavustuksia yhteisöille, asukasyhteisöille ja harrastajaryhmille
Helsingin kaupungin toiminta-avustukset kulttuuri- ja taideyhteisöille vuodelle 2011 haussa 15.10. asti
Tanz Atelier Wien hakee osallistujia International ChoreoLab Austria -projektiin
Tanz Atelier Wienin Choreography in Theory and Practice -seminaari Kremsissä 9.–17.7.2010
DanceAbility Teacher Certification Wienin ImPulsTanz-festivaaleilta 5.–30.7.2010
Arsenale della Danza hakee tanssijoita Body in Progress -projektiin Venetsiaan kevääksi 2011
Budabestin EDIT2010 hakee tallenteita tanssista ja liikkeestä
IDAn koe-esiintymiset 3.7.2010
Puolan Silesian Dance Theatren nykytanssifestivaalien 27.6.–10.7.2010 workshopeja ja seminaareja
Quan Bui Ngocin workshop Les Ballets C. de la B. Puolan Malta-festivaaleilla 22.–26.6.2010
Polish Dance Platform Puolan Poznańissa 7.–10.10.2010
International Dance Council CID järjestää kongressin "Rapprochement of Cultures" Riikassa 12.–16.7.2010
Cecilia Martan ja Michael Owensin jazztanssikurssit Helsingissä 2.–7.8.2010
Haetaan nuoria tanssijoita Make Your Move -tanssitapahtumaan Vantaan Havukosken nuorisotalolle 4.6.2010
Play Young -lastenteatterikongressi Mülheim an der Ruhrissa 9.–11.7.2010
DanceAction hakee Espoon, Helsingin ja Vantaan nuoria tekemään tanssitapahtumaa
Helsinki Tap 2010 järjestää tiiviskursseja 31.5.–5.6.2010
Small size seeding fund myöntää apurahoja esitysprojekteille, joiden kohdeyleisönä ovat 0–4-vuotiaat lapset
Ruutia!-tanssifestivaalin Still (oewaaa) ja Matrioska -esitykset on jouduttu peruuttamaan
Pohjoismaisten ja eurooppalaisten kulttuuriohjelmien infoiltapäivä Tampereella 28.4.
Puolangan bändi- ja tanssileiri Puolangan koulukeskuksessa 2.–6.8.2010
Tanssiopisto Uusikuu hakee vakinaista tanssinopettajaa 1.8.2010 alkaen
Dance Center Conservatoiren kesäkurssi Prahassa 23.8.–5.9.2010
ANTI – Contemporary Art Festival pyytää presentaatioehdotuksia performanssitaiteen yhteistyön kehittämisestä syksyn 2010 pohjoismaiseen konferenssiin
Dies de Dansa -festivaalin workshopeja Barcelonassa heinäkuussa 2010
Leena Kelan ideoima ja BBB Johannes Deimlingin ohjaama performanssi- ja esitystaiteen opintojakso Turussa 12.–16.4.
Varsinais-Suomen taidetoimikunta järjestää koulutuspäivän taiteen ja kulttuurin luvista ja sopimuksista Turussa 10.5.
Human|Culture hakee vuorovaikutteisia teoksia Etelä-Karjalaan ajalle 1.5.–31.8.2010
Tanssitaiteen residenssi Barker-teatterilla Turussa
Espoon Vapaaehtoistoiminnan verkosto kerää malleja vapaaehtoistoiminnan koordinoinnista ja vapaaehtoisten tukemisesta
Haku Skolen for Samtidsdansen 2010–2012 koulutuksen 19.4. asti
Yalla! Kansainvälisen itämaisen tanssin festivaalilla 10.–13.6.2010 Mahmoud Redan tanssikursseja
Kassandra ry järjestää keskusteluillan "Naisena ja taiteilijana Suomessa?" 14.4.
Kolme nuorten koreografien residenssiä Hampurissa
Helsingin kulttuurikeskus Caisa järjestää Ourvision Goes Dancing -kilpailun pääkaupunkiseudun tanssinharrastajille 9.4. alkaen
Kulttuurituottajan ylempi AMK -tutkinto (60 op) valtakunnallisessa yhteishaussa 16.4. asti
Itäinen tanssin aluekeskus hakee tuottajaa Kuopioon
Itäinen tanssin aluekeskus hakee taiteellista suunnittelijaa Kuopioon
K.J. Holmesin improvisaation intensiivikurssi Espanjassa kesäkuussa
Tukea Turkin tai Länsi-Balkanin maiden kanssa tehtäviin kulttuuriorganisaatioiden hankkeisiin
EuropeAid myöntää tukea EU:n ja Kiinan väliseen kansalaisyhteiskunnan vuoropuheluun
EuropeAid tukee Turkin kanssa tehtävää kulttuuriyhteistyötä
Trager®-terapeutin ja Mentactics®-liikuntaohjaajan koulutus alkaa Vaasassa
Italialainen Trager-kouluttaja Dante Marchini Vaasassa 13.–15.4.
Art Moves Africa (AMA) tukee taiteilijoiden liikkumista Afrikassa
Skolen for Moderne Dans hakee ammattitanssijoita Master in Dance Partnership -koulutukseen (120 ECTS)
Koe-esiintymisiä muun muassa Ranskassa, Italiassa, Portugalissa ja Belgiassa
Nuorten Dance Dome -tanssitapahtuma Järvenpäässä 2.5.
Lasten ja nuorten teatterifestivaali Schöne Aussicht / Bright View Stuttgartissa 15.–23.5.2010
Omakuva on jokaisen kuva -seminaari Turun AMK:ssa 27.4.
Seoul International Dance Competition (SIDC) heinäkuussa 2010
Nordic Journal of Dance hakee artikkeleita
Lasten- ja nuortenteatterifestivaali ja maailmankongressi ASSITEJ WORLD CONGRESS 20.–29.5.2011 hakee esityksiä ja työpajoja
Jyväskylän Tanssin Aika 23.–26.9.2010 etsii esityksiä
Uudenmaan taidetoimikunnan Berliinin residenssin hakuaika 1.–15.5.2010
Circolo Scandinavo tarjoaa residenssejä Roomassa ajalla 1.9.2010–31.7.2011
Cecilia Martan ja Michael Owensin jazztanssikurssit Helsingissä 2.–7.8.2010
Itä-Suomen Liikuntaopiston Tanssi ja somatiikka yhteiskunnassa -seminaari Joensuussa 9.–10.4.2010
Itä-Suomen Liikuntaopiston Käytäntö, Pedagogiikka Ja Kulttuurinen Luovuus -koulutuksen hakuaika 1.3.–8.5.2010
Portugalin InShadow-festivaali 7.–11.12.2010 hakee teknologiakeskeisiä teoksia
Baltic Movement Contest 14.–27.6.2010
Pohjoismaisen kulttuuripisteen Liikkuvuusohjelman ja Kulttuuri- ja taideohjelman syksyn 2010 hakuajat julkistettu
Zodiakin vuoden 2011 ohjelmistohaku auki
The World Folklore Festival 2010 Alanyassa 15.6.–22.6.2010
NOFOD hakee alustuksia tanssista ja tilasta Tanskan konferenssiin 27.–30.1.2011
Merce Cunningham -seminaari Kiasma-teatterissa 10.4.2010
Taiteilijaresidenssi Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueella asuville ammattitaiteilijoille Prahassa 1.6. alkaen
Savonlinnan musiikkiopistossa on haettavana tanssin/teatterin/sirkuksen tuntiopettajien tehtävät
Amsterdam Fringe Festival 2.–12.9.2010 hakee esityksiä
Liikkuva Mosaiikki -seminaari tanssinopettajien työstä ja yhteistyöstä TeaKissa 1.4.
TANZ Bremen -festivaalin 9.–17.4.2010 workshopeja
Human|Culture hakee interaktiivisen taiteen teoksia 8.2.–25.4.2010
Alla Kovganin luento tanssielokuvan levittämisestä 26.3.
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus etsii tuotanto- ja markkinointiassistenttia
Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan Intian residenssin haku 31.3. asti
Pariisin taiteilijakaupungin säätiön ateljeeasuntoja haettavana ajalle syyskuu 2010 – elokuu 2011
Suomen residenssien vuosittainen tapaaminen Iissä ja Oulussa 16.4.
Avoin tanssitutkimuksen seminaari TeaKissa 8.3.
Dublin Fringe Festivalin 11.–26.9.2010 teoshaku
BBB Johannes Deimilingin 3-10 päivän opintoja Irlannissa ja Saksassa
Artistay-palvelu auttaa ammattitaiteilijoiden residenssihauissa Ranskassa
Toronton Junction Arts Festivalin 8.–12.9.2010 performanssihaku
Stockholm Fringe Fest 2010 hakee nousevien taiteilijoiden teoksia
Presentaatio ry pyytää ehdotuksia vuoden 2009 performanssiteoksi
Yksin Sateessa? -festivaalin teoshaku auki
NRW KULTURsekretariat tarjoaa tanssitutkimustukea pohjoisessa Rhine-Westphaliassa syksyllä 2010
Keskustelu tanssin talosta TeaKissa 1.3. klo 18–20
Idança hakee kirjoituksia nykytanssin luomisesta
Kaksivuotinen Master in Dance Partnership -koulutus Danish National School of Contemporary Dance -oppilaitoksessa
Cirque Du Soleil hakee ammattitanssijoita
Teatterifestivaali UNIDRAM Saksan Potsdamissa 29.10.–6.11.2010
Palvelut yhdistyksen varainhankintana -seminaari Oulussa 25.3., Helsingissä 30.3. ja Tampereella 8.4.
ESR-kehittämisohjelman hankehaku: rahoitusmahdollisuus tanssilähtöisten hyvinvointipalvelujen kehittämiseen ja testaamiseen
Tanssi ja somatiikka yhteiskunnassa -seminaari Joensuussa 9.–10.4.
Rooman Circolo Scandinavon residenssihaku
JoJon residenssitaiteilijahaku 1.–31.3.
JoJon kantaesitystuki ja hautomotuki haettavissa 1.–31.3. sekä kiertuetuki haettavissa jatkuvasti
Tanztendenzen 2010 Greifswaldissa 19.–23.10.2010
Baltic Movement Contest 2010
Kulttuurin ja taiteen harrastajat voivat hakea rahoitusta Pohjoismaisen ministerineuvoston kulttuuri- ja taideohjelmasta
Alias/Guilherme Botelho etsii tanssijaa Sideways Rain -teokseen
Suomalaisten tanssikoulujen katselmus BalettiPaletti Suomen Kansallisoopperassa 30.5.
Conservatoire de Paris rekrytoi
Conservatoire de Parisin opintoja: Notation du mouvement Benesh / Laban
Hyvinvointia liikkuen ja tanssien -kurssi Helsingin aikuisopistolla 3.3.–5.5.2010
Helsinki Metropolitan Israeli Dance Workshop 1.–2.5.2010
Contemporary dance practice and research -seminaari TeaKissa 8.3.2010
Juutalaisen tanssiperinteen kurssi Helsingissä
Saija Lehtolan liikeimprovisaatiotyöpaja Turussa maalis- ja huhtikuussa
Tanssille ry järjestää verkostoitumistilaisuuden Aleksanterin teatterissa 2.3.
Kevään 2010 koulutuksia Aalto-yliopiston Taideteollisessa korkeakoulussa
Rahoitusta taiteilijaresidensseille, jotka tarjoavat työtiloja taiteilijoille
Gati Summer Dance -residenssi New Delhissä, Intiassa 2.5.–11.7.2010
Choreography Collective E.K.K.O järjestää koetanssin Kööpenhaminassa 7.3.
Seminaari taiteesta, tasa-arvosta ja epätasa-arvosta Kiasma-teatterissa 4.3.
MOVE IT järjestää Dance Teachers Careers -neuvontapäivän Lontoossa 12.3.
Skolen for Samtidsdansin koetanssi Sandnesissa 28.2. ja Oslossa 20.3.
Koreografi Dudu Barzilayn israelilaisten tanssien jatkokurssi Vantaan Sotungissa 1.– 2.5.2010
ALTROEQUIPEn koetanssi Roomassa 12.3.
Teaterhögskolan i Stockholm hakee opiskelijoita Den autonoma skådespelaren -koulutukseen 2010–2011
Liiketalouksien koreografiaa -luennot Zodiakissa 17.2. ja 13.3.
Dublinin Dance Instituten kesäkurssit
Rotterdamse Dansacademien koetanssi Puolan Silesian Dance Theatressa 6.3.2010
Opettajan pedagogiset opinnot TeaKin tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella
Hae opiskelijaksi Teatterikorkeakouluun 15.3. mennessä
Cross Connection Ballet Companyn koreografiakilpailu Kööpenhaminassa 2.4.2010
Dance Research NRW:n taiteilijaresidenssi Bonnissa syksyllä 2010
Nuorten taiteilijoiden haku Italian Inteatron projektiin
Pohjoismaisen kulttuuripisteen lyhytaikaisen verkostotuen hakukierros auki
Dance House Glasgow etsii taiteellista johtajaa
Conservatoire de Paris hakee kokoaikaista "ballet master in classical dance"
Haku Conservatoire de Parisin Ballet Companyn 17–23-vuotiaiden klassiseen balettiin (2010–2011)
Taiteen keskustoimikunta on julistanut haettavaksi pääsihteerin viran Uudenmaan taidetoimikunnassa
Forum Dançan ja O Rumo do Fumon neljä tanssiprojektin työstämisresidenssiä loppukesästä 2010 alkaen
The Rashomon Effect improvisaatio -työpaja Kutomolla Turussa helmikuussa
Norjan Dansens Hus etsii taiteellista johtajaa
Nordic Culture Pointin liikkuvuustukihaku käynnissä
Project room @ aquarium -residenssi Casino Luxembourgissa
KeðjaUmeån rekisteröityminen on käynnissä
Hankeklinikka EU:n Kulttuuri-ohjelmasta kiinnostuneille CIMOssa 18.2.
Bartholin kansainvälinen balettiseminaari Kööpenhaminassa 5.–24.7.2010
Haku Uuden Polven Museo- tanssitapahtumaan 2010
EU:lta haettavissa tukea kulttuuriprojekteihin kolmansien maiden kanssa
Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen / Pirkanmaan tuotantotuet vuodelle 2010 haettavana
Dansens Hus tarjoaa harjoitustilaa Kööpenhaminasta heinäkuussa
Susanna Leinonen Company etsii tanssijoita
Psykodraamakulttuurin Moreno-päivät Metropoliassa 5.–9.2.2010
Taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden oleskelustipendi Tukholman Villa Bergshyddanissa
Luovassa kohtaamispaikassa teemana tarina myy 10.2.
Hanoverin koreografikilpailu 3.–4.4.2010
Pohjoismaisen kulttuuripisteen kevään 2010 hakuajat
Löydä yhteistyökumppani Venäjältä Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kautta
Prahan Kansallisbaletin koetanssi 21.2.2010
Trager-hoito ja mentastics-liikunta tutuksi -kurssi Lieksassa 20.1.
Dance4 etsii koreografia tai ryhmää työstämään nuorten tanssiteosta
Kuopion ANTI-festivaalin 2010 teoshaku
Scottish Dance Theatren koetanssi Lontoossa marraskuussa
Ehdota teosta Turun Olohuone 306,4 km² -kaupunkitaidetapahtumaan
Haku Dublinin Absolut Fringe -festivaalille
Vuokrataan harjoitustilaa Helsingissä
Liisa Pentin workshop Helsingissä
Myydään Mini Cooper lavasteeksi
Fysioterapia Kropan luennot Vantaalla
Tanssin Aika -festivaalin teoshaku käynnissä
Kolme koetanssia Englannissa
Tanssille ry:n avoin workshop Helsingissä
Lantion voima -kurssi Raippaluodolla 3. - 6.2.2011
TeaKin alumniklubilla puhutaan johtajien unelmista
Tanssia tyrkylle teoshaku käynnissä
Sivuaskeleen luennot ja keskustelut
Suuri tanssitapahtuma Kanneltalossa Helsingissä
Haku tanssintutkimuksen maisterinopintoihin
Suomalaisten tanssikoulujen katselmus
Australialainen ryhmä etsii taiteellista johtajaa
Tanssille ry:n baletin tiiviskurssi
Kutsu uusimaalaisille taiteilijoille
Sirkuksen tiedotuskeskus hakee toiminnanjohtajaa
Tanzmesse 2012 etsii teoksia ohjelmistoonsa
Esitelmätarjouksia taiteen arviointi ja kritiikki -seminaariin
Taiteilijaresidenssihaku Portugalissa
Helsinki Dance Companyn ammattitason tanssitunnit
Espoon Tanssiopisto etsii nykytanssin ja lastentanssin opettajaa
Haku KOLT Kautokeino -tapahtumaan
Tero Saarisen liiketekniikkaan perustuvat tunnit
Haku TeaKin tanssinopettajan maisteriohjelmaan
Haetaan tanssinopettajaa Kajaanin Tanssiteatteriin
Koetanssi Ruotsissa nuorille tanssijoille
Kuopion Uusi Kesäteatteri etsii koreografin assistenttia
Yksin Sateessa? -festivaalin teoshaku
Taide Suomea luomassa -vaalipaneeli
Soolo popping -kilpailu
Seeing Dance on Film -luento
Uusi musiikkiteatteri -opintojakso TeaKissa
Barker-teatterin residenssi 2011
Pariisin taiteilijakaupungin säätiön ateljee-asunnot
JoJo - Oulun Tanssin Keskuksen tuotantohaku vuodelle 2012
JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen residenssitaiteilijahaku vuodelle 2012
Zodiakin kielityöpajahanke
Zodiakin tuotantohaku 2012
Täydenkuun Tanssit 2011 kurssiohjelma
Jonathan Burrowsin koreografiakurssi
Residenssit Saksassa
Myydään käytettyä tanssilattiaa
Tanssiareena ry hakee tuotantoassistenttia
Rhythm Alive in the Community -seminaari
Kurssit Kuopiossa ja Joensuussa
Esittävän taiteen koulutusta Metropoliassa
Sirkus Uusi Maailma hakee esiintyjiä
Juhlaviikot etsii kaupunkitaideteoksia
Kokeellisen flamencon kilpailu
Soolotanssikilpailu Puolassa
Seminaari somatiikasta TeaKissa
Haku Baltic Movement Conferenceen
Seminaari kuvailutulkkauksesta Turussa
Tomi Paasosen koetanssi Barker-teatterilla
Pohjanmaan tanssin aluekeskus hakee toiminnanjohtajaa
Näkymättömyys-työpaja Turussa 26.3.2011
Seminaari taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten liikkuvuudesta
Rosalind Crispinin kurssi Joensuussa
Tanskalaisen Nordic Butoh -koulun intensiivikurssit
TeaKin alumniklubilla puhutaan tanssista
Tanssin ja somatiikan koulutus Joensuussa
Liisa Pentin workshop Vaasassa 2. -3.4.2011
Omat tanssit 2011 Pyhäjärvellä
TaikaLoikka3 -tanssikasvatusseminaari Vantaalla
Kutsu kirjoittamaan Nordic Journal of Dance -lehteen
Etsitään koreografeja, tanssijoita, liikkeen taitureita ja liikkuvia esiintyjiä elokuvaan
Tomi Paasosen koetanssi Turussa
Itäisen tanssin aluekeskuksen tuotantohaku 2012
Vuokrataan harjoitustilaa Suvilahdesta
Helsingin kaupungin taideapurahat 2011 haussa
Circo Aereo etsii kahta tuottajaa
Tanssidemo Turussa 14.4.2011
Kaupunkitanssit Helsingissä
Tanssiopisto Vinha etsii tuntiopettajaa
Pohjoismaisen kulttuuripisteen liikkuvuustukihaku
Taivexin vientivalmennuskoulutusta Helsingissä
Per Forma -tapahtuma Helsingissä
Liikeimprovisaation ja kehontuntemuksen kurssi Ilomantsissa
Routa-ryhmän avoimet työpaikat
Kaksi työpajaa Helsingissä
Somaattinen ymmärrys nykytanssin tietotaitona -seminaari
Seminaari Itämeren alueen yhteistyöverkostoista Turussa
Seminaari: Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia Uudellamaalla
Susanna Leinonen Company etsii TUOTTAJAA
Tanssin talo ry:n vuosikokous
Haetaan projektipäällikköä
Johanna Keinäsen katuteatterikurssi tanssin ammattilaisille Tampereella
Buto-tanssin työpaja Limingalla 11. - 15.7.2011
Kutsu esiintymään Incognito-iltamaan 4.6.2011 Turussa
Haetaan lastentanssinopettajaa Jokelan Kansalaisopistoon
Kansainvälinen musiikkiteatterikoulutus
Koreografiakilpailu no ballet Saksassa 3. - 5.11.2011
Seminaari taiteen käytöstä muistisairaiden kanssa Helsingissä
Nordic Journal of Dance etsii kirjoittajia
Stoan kesäkurssit nuorille 13. -17.6.
Sukset ristiin susirajalla -leiri Nurmeksessa 10. - 16.7.
Residenssimahdollisuus Saksassa
Residenssi Saksassa vuonna 2012
Aki Suzukin avoin workshop
Harjoitussalia vuokrataan Kampissa
Ideahautomosta uutta lastenteatteria pienille lapsille
Teatterikeskus Ry etsii Arts&Business -projektiin projektipäällikköä
Sosiaalisen koreografian kurssi Rovaniemellä 29. - 30.6.2011
Helsingin kulttuurikeskuksen järjestämä opintomatka Lyoniin syys-lokakuun vaihteessa
Residenssi Essenissä Saksassa 2012
Käsikirja kansainväliseen tuotantoyhteistyöhön julkaistu
Svenska Teatern etsii neljää naistanssijaa
Haku norjalaisen The Circus Villagen työpajaan
Haetaan tanssijoita Bosnia ja Herzegovinaan
Luovien alojen yritystoiminnan kehittämisohjelman hanketyöpaja
KedjaÅrhusin rekisteröityminen 20.6. asti
Savonlinnan balettijuhlien kurssit 25. -31.7.2011
Kulttuuriyrittäjyyden opinnot Sibelius-Akatemian avoimessa yliopistossa
Opas vihreään liikkuvuuteen
Haetaan esiintyjiä Thomas Lehmenin ja Maija Mustosen teoksiin
Natasha Lommi pitää ammattilaiskurssin Jyväskylässä
Yhteisötanssikurssi Teatterikorkeakoulussa syksyllä
Questioning Choreography -työpaja Teatterikorkeakoulussa
Haku Saaren kartanon residenssiin elokuussa
Syväsukellus esittävään taiteeseen -yleisötyöpaja syksyllä 2011
Loikka-tanssielokuvafestivaalin 2012 avoin haku käynnistyy elokuussa
Täydenkuun Tanssit -festivaali hakee taiteellista johtajaa vuosille 2012–2015
Uusi tietokirja koreografien työstä julkistetaan Täydenkuun Tansseilla
Folklore Suomi Finland hakee osallistujia Nordic Dance 2012 -projektiin
Tampereen XVI Flamencoviikon kurssit 18.7.–23.7.
Somewhere in between -työpajat Tampereella
Harjoitus- ja työskentelytilaa vapaana Suvilahdessa syksyllä 2011
Kaari Martinin tunnit ensi syksynä Helsingissä ja Tampereella
Uudistettu Dance Books -verkkopalvelu
Valtakunnallinen tanssiseminaari Vaasassa 8–9.8.
Festariklubi: UrbanApa & Friends goes URB11
Tanssiteatteri Eri etsii teatterisihteeriä
Jun-Eun Kimin nykytanssikurssi Helsingissä 8. - 11.8.2011
Suomen Kansallisoopperan balettikoulun lisähaku
Muistutus kirjoitushausta Nordic Journal of Danceen
Vuoden 2011 haku Saaren kartanon residenssiin
Koneen Säätiön apurahojen haku 2011
Ilkka Lammen tanssitunnit miehille ja pojille Helsingissä
Wim Wendersin Pina-elokuvan ennakkonäytös 1.9.2011
Residenssi Hampurissa koreografeille
Aerowaves-verkoston haku käynnissä
LOIKKA-tanssielokuvafestivaalin 2012 avoin haku on alkanut
Ammatillista tanssikoulutusta Sisiliassa
Ilmoittautuminen Helsingin kansainväliseen balettikilpailuun
Harjoittelupaikkoja avoinna Tero Saarinen Companyssa
Tanssipedagogiikan erikoistumisopintoja Kainuun kesäyliopistossa
Liikeilmaisuun perustuva teatterityön workshop
Tanssi- ja liiketerapian perusopintokokonaisuus TeaKissa
Yksin Sateessa? -festivaali 2011 hakee taiteilijoita
Kansantanssin yhteisohjelmakurssi Hämeenlinnassa
Kansantanssin Ystävien Tanhuviestissä kesän juhlat
Tanssia Tyrkyllä -festivaali etsii Yleisön Suosikkia
Syysloma esitystaiteilijoille Kiasma-teatterissa
Kompassi opastaa luovan alan toimijaa neuvontapalveluiden etsinnässä
Haku Kulturkontakt Nordin kulttuuri- ja taideohjelmaan
Tanssitaiteen kohdeapurahahaku yksityishenkilöille
Vuoden Tanssikuva 2011 -kilpailu on käynnistynyt
Tanssin talon kuulumisia Teatterikulmassa Helsingissä 5.10.
Miten tutkia tanssia? -seminaari Tampereella 29.9.2011
Tutkija-arkistonhoitajan paikka Ruotsissa
Taiteen ja monikulttuurisuuden tuki Suomessa -keskustelu 9.9.2011
TeaK hakee esittävien taiteiden professoria ja yliopistonlehtoria
Koreografi Satu Tuomisto etsii tuottajaa
TANSSILLE-yhdistyksen workshop Helsingissä
Sosiaalisen median ja koreografian projekti alkaa
Esitystaiteen Keskuksen uudet harjoitussalit valmistuivat
Koetanssi Aurinkobaletissa Turussa
Jokamiehen koreografiakoulu -tilaisuudet Helsingissä
Valtakunnallinen balettikilpailu 28.–29.1.2012 Espoossa
Tampereen Teatteri hakee laulutaitoisia tanssijoita
Turku 2011 -jatkotyöryhmän yleisötilaisuudet syksyllä
Kansainvälinen teatterikonferenssi Itävallassa 17. - 21.12.2011
Opas taiteilijoiden kansainvälisen työn rahoituksesta julkaistu
Saleja vuokralle harjoituskäyttöön Helsingissä ja Espoossa
Apurahat monikulttuurisuutta edistäviin taidehankkeisiin
Yleisöä haetaan TV-nauhoitukseen
Näyttelijä-tanssija Fatima Usman avaa näkökulmia ARS-näyttelyyn
Taiteen jälki -teos pohtii taidepedagogiikan perusteita
Väitöstutkimuksessa vertaillaan ranskalaista pantomiimia ja Intian perinteistä elekieltä
Suzuki Acting Method -workshop 26.-31.10. Helsingissä
Small Size seeding fund -projektin teoshaku
Keskustelu lastenteatterista Teatterikorkeakoulussa 12.10.2011
TKT:n apurahat yksityishenkilöille kansainvälisen kulttuuriyhteistyön hankkeisiin
TKT:n avustukset yhteisöille kansainvälisen kulttuuriyhteistyön hankkeisiin
Suomen Kulttuurirahaston Keskusrahaston apurahojen hakuaika on 1.–31.10.
Taide kohtaa pakolaisuuden -seminaari Turussa 24.10.
Koetanssi koreografi Satu Tuomiston uuteen teokseen
Circolo Scandinavo hakee johtajaa
Seminaari ja paneeli kulttuurimatkailusta Turussa 8. - 9.11.2011
Teoshaku European Festival of Performing Arts -festivaalille
Baltic Circle -festivaalin työpaja More Than Naked Helsingissä
Haku tanssi- ja liiketerapian perusopintoihin
Haku JoJon kansainväliseen taiteilijaresidenssivaihto-ohjelmaan
Koreografi Jenni Kivelä etsii esiintyjiä/tanssijoita
Tanssi-liiketerapian perusopinnot Pyhäjärvellä 2012
Tanssin Aika -festivaalin teoshaku 2012
Klovnin motoriikka ja äänenkäyttö -kurssi Helsingissä
Viimeinen tanssi -työpaja Helsingissä
Pohjoismaisen kulttuuripisteen liikkuvuustuen haku
Samuel Huberin taidesäätiön apurahat vuodelle 2012
Lastenkulttuurin kohdeapurahat ja erityisavustukset haettavana
Ehdotuksia alustuksiksi Arjen performatiivisuus -tutkimuspäivälle
Avoimien ovien päivä Suomen Kansallisoopperassa
Vuoden Tanssikuva 2011 -kilpailun osallistumisaika päättyy 31.10.
DOCH etsii määräaikaista tanssipedagogiikan professoria
Ballet: Why and How? -konferenssi Tukholmassa
Narratiivi tanssiteoksessa -kurssi koreografeille Englannissa
Kuulutetaan Sibelius-lukion tanssilinjan alumneja
As2wrists Dance Company etsii tanssijoita
Väitöskirja näyttelijöiden liikunnanopetuksesta tarkastettavana 26.11.
Stipendejä tanssintutkimuksen opintoihin
Syystanssit Haapajärvellä 19.–21.11.2011
Iceland dance company etsii taiteellista johtajaa
Koetanssit pohjoismaiseen yhteistuotantoon Oulussa 26.11.2011
Helsingin seudun kesäyliopisto etsii opettajia tanssipedagogiikan erikoistumisopintoihin
Mainokset, ohjelmistot ja ensi-iltatiedot uuteen Teatteri&Tanssi-lehteen
Tacita Deanin ja Merce Cunninghamin elokuva Craneway Event 22.11. TeaK:issa
Kolmiosainen tv-sarja suomalaisen taidetanssin kehityksestä YLE Teemalla
Haku kansainväliseen residenssiohjelmaan Soulissa
Gisella Zilembon workshop Länsi-Suomen opistolla 10.12.2011
Michael Keegan-Dolanin workshopit Lontoossa ja Dublinissa
Haku Yleisötyön johtamisen erikoistumisohjelmaan 21.11. - 7.12.2011
International Performing Arts Lab -kurssi Italiassa 2. –4.12.2011
Skånes Dansteater hakee tanssijoita
Haku japanilaisen Saison Foundationin residenssi- ja yhteistyöohjelmiin
Haku taidelaitos Haihatuksen residensseihin Joutsassa
Kennedy Center Summer Intensive Fellowship -haku
Danish Dance Theatren koetanssi
Dance Theatre Luxembourg etsii kolmea miestanssijaa
Kohti kulttuurituotannon yhteistyöfoorumia -seminaari 8.12.2011
HIAP hakee ohjelmajohtajaa
Vaasan Swing Dancen workshopit 2–4.12.2011
Suomen Kansallisoopperan 100-vuotisjuhlaseminaari 2.12.
Brasilialaisen Instituto Sacatarin residenssihaku
Teoshaku ICE HOT Nordic Dance Platform 2012 -tapahtumaan alkoi
Sisä-Suomen tanssin aluekeskus hakee tuottajaa
Teatterikorkeakouluun haetaan AV-mestaria
Hiphopin, housen ja jazztanssin tiiviskurssit Helsingissä
Scottish Dance Theatren koetanssi
Haku Pact Zollvereinin teoskatselmukseen
Zodiakiin haetaan tuottajaa
Haku teatterin, tanssin ja sirkuksen ammattilaisten työvaihto-ohjelma Taivexiin
Haku JoJon vierailu- ja festivaaliohjelmistoon
Boston Ballet Schoolin kesäkurssi 2012
Saksalainen Tanzcompagnie Oldenburg etsii miestanssijoita
Espoon Tanssiopisto hakee lastentanssin ja baletin tuntiopettajia
Videoinstallaatio tanssija Barbara Kanesta ja Duncan-tanssiperinteestä Turussa
Showcase-haku Montrealin CINARS-messuille
Mustalaistanssikurssi Helsingissä 20.– 22.1.2012
Rekrytointitilaisuus ammattitanssijoille 21.1.2012 Vaasassa
Haetaan lastentanssin ohjaajaa
Tuusulan Luistelijat ry etsii tanssinopettajaa
Miesten balettitunnit Suvilahdessa Helsingissä
Keski-Suomen Tanssin Keskus avaa kaksi uutta hakua
Belgialainen Peeping Tom -ryhmä hakee naistanssijoita
Pohjoismaisen kulttuurirahaston hakuajat 2012
Haku Turun konservatorion tanssijan koulutusohjelmaan
Tanssin Aika -festivaalin 2012 teoshaku käynnissä
Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssissä haettavana yhteisötaiteilijan toimi
Tero Saarinen Company etsii markkinointi- ja viestintäpäällikköä tai -koordinaattoria
Tanssiteatteri MD etsii produktiokohtaiseen työsopimukseen miestanssijaa
Haku JoJon vierailuohjelmistoon ja festivaalille 31.1. mennessä
Haku Kaikki Areenalle –koreografian tekemiseen 31.1. mennessä
Haku Air Guitar Moves –residenssivaihtoon tanssitaiteilijoille 31.1. mennessä
Haku kansainväliselle Tutkimusmatkalle 20.1. mennessä
Pilates for Dancer´s -tunnit Helsingissä
Tanssiteatteri Minimi ja Itäinen tanssin aluekeskus hakevat tuottajaa
Tero Saarisen aamutunnit Aleksanterin teatterilla 6. - 17.2.2012
Matka-apurahoja Euroopan kulttuuripääkaupunki Guimarãesiin 2012
Euroopan kulttuurisäätiön tuki kansainväliselle yhteistyölle
Teoshaku ANTI - Contemporary Art Festivalille
MA Movement Practice for Theatre -opinnot
Mariah Maloneyn luento Trisha Brown Companyn teoksista 24.1.
kulturforum.fi-sivusto tarjoaa kulttuurialan toimijoille ilmaisen markkinointikanavan
CIRKO hakee tuotantotiimiinsä teknistä vastaava
Tanssin talo ry:n infotilaisuuksia keväällä 2012
Teoshaku ICE HOT Nordic Dance Platform 2012 -tapahtumaan 31.1. asti
Tanssin päätoimisen tuntiopettajan paikka Savonlinnan musiikkiopistossa
Haku Islannin taideakatemian Teatterin ja tanssin laitoksen nykytanssin koulutusohjelmaan
Ilmoittautuminen Helsingin kansainväliseen balettikilpailuun 31.1. saakka
Taiteellisen tutkimuksen esittelytilaisuus TeaK:ssa 21.3.2012
Liisa Pentti + Co:n kevään 2012 kurssit Helsingissä
Simo Kellokummun ja Vincent Roumagnacin workshop helmikuussa Helsingissä
Nuorten tanssikilpailu Kanneltalossa 11.2.
Tanssintutkimuksen kansainvälinen kongressi San Marinossa
Haku Tanskan kansallisen teatterin ja nykytanssin koulun koulutusohjelmaan
Teatterikorkeakoulun hakijan opas on ilmestynyt
JoJon tuotantohaku uusille kantaesityksille vuodelle 2013
Haetaan tanssinopettajia nykytanssin opetusta dokumentoivaan projektiin
Haku Kutomon vuoden 2012 Tanssi- ja esitystaiteen residenssiin
Kiertuetoiminnan uudet toiminta- ja yhteistuotantomallit -koulutus 13.-14.2.
Aleksanterin teatterista vuokrataan toimistotilaa tanssin toimijoille
Alumniklubilla taiteen rahoituksesta, taidehallinnosta ja kulttuuriviennista
Kaksi avointa tanssinopettajan tointa Lappeenrannassa
Haku uuteen tanssin ja jazzin taiteilijaresidenssiin New Yorkissa
Liikekieli.comin talvitapaaminen ja Tanssin Liikekieli ry:n vuosikokous 18.2.
Teoshaku Glorian Taiteiden yöhön käynnissä
Psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn perusteet Jyväskylässä
Kansainvälinen tanssin ja liikkeen filosofian konferenssi 1.–2.6. Belgiassa
Haku taiteilijaresidenssiin Kochissa Etelä-Intiassa
Barker-teatterin kesäresidenssin haku alkaa 13.2.2012
Zodiakin vuoden 2013 tuotantohaku on alkanut
MIMO in Action! -seminaari taidelähtöisistä menetelmistä nuorisotyössä 6.3. Turussa
Haku avoinna kesän 2012 Gdanskin tanssifestivaalin soolotanssikilpailuun
Juhlaviikot etsii ohjelmaa Helsingin Taiteiden yöhön 23.8.
Esitelmäehdotuksien haku: taide, terveys, yrittäjyys
Haetaan tanssitaiteilijoita Kesäkulkurit-kiertueelle Varsinais-Suomeen
Haku on avoinna pääsykokeisiin Oslon nykytanssikouluun
Stipendejä tanssin maisteriopintoihin Irlantiin
TaikaLoikka4-tanssikasvatusseminaari 26.-27.4. Vantaalla
Teoshaku UudenPolvenMuseo-tanssitapahtumaan 12.8. Säynätsalossa
Haku residenssiin Italiassa huhti-kesäkuuksi 2012
Haku käynnissä koreografin maisterinkoulutukseen Tukholmassa
Kesäkoulu taidekentän tuottajille ja toimijoille Brysselissä
Haku TeaK:in tanssinopettajan maisterinohjelmaan on käynnissä
Haku avoinna tutkimuspohjaiseen tanssiresidenssiin Saksassa
Cirque du Soleil järjestää koe-esiintymisiä Euroopassa ja Yhdysvalloissa
Hämeen taidetoimikunnan Edinburghin residenssijaksot sekä yhteistyöavustus haettavana
Cupore pyytää tarkistusapua pääkaupunkiseudun vapaan kentän toimijoilta
Chilen kansainvälinen tanssivideofestivaali hakee teoksia
Eurooppalaisen residenssiohjelman haku avoinna
Sagi Gross etsii tanssijoita kevään produktioonsa Amsterdamissa
Ilmoittautuminen käynnissä lasten ja nuorten Omat tanssit -tapahtumaan
Tiedotuskeskuksessa nyt
Suomalainen tanssi esillä Japanissa
Katkos verkkosivujen päivityksessä
Henkilöstöuutisia Tanssin Tiedotuskeskuksessa
Vuoden 2011 painopisteenä toiminnan kehittäminen
Pohjoismaat näyttävät voimansa CINARS-messuilla Kanadassa
Seminaari laadusta ja sen arvioinnista
Korea–Finland Connection
Tiedotuskeskus hakee nuorta viestintäalan ammattilaista
Kiertueverkostot puhuttavat Tanssin Tiedotuskeskuksen juhlaseminaarissa
Suomalainen tanssi esittäytyy laajasti tanssimessuilla Düsseldorfissa
Tanssissa on tulevaisuus -seminaarisarja jatkuu syksyllä
Tanka uudistuu kesän aikana
Tanssin tilastot vuodelta 2009 ovat valmistuneet
Juhlajulkaisu ottaa kantaa tanssin opetukseen kouluissa
Tanssin Tiedotuskeskuksen hallitus 2010–2011
Seminaari pureutuu tanssitaiteen kesto-ongelmaan kuntarahoitukseen
Tanssin Tiedotuskeskus juhlii tulevaisuutta
Ennätysmäärä suomalaisia TPAM-messuilla
Suomi–Japani residenssivaihto-ohjelma
tilastojen kokoaminen käynnissä
CINARS-seminaari tuottajille
Muutoksia henkilökunnassa
Verkkosivuja päivitetään jälleen
Opintomatka Tukholmaan huhtikuussa
Kokemuksia Koreasta
Lue Focusta verkossa
Tiedotuskeskus hakee tiedotus- ja tuotantoassistenttia
Haetaan esittävän taiteen tuottajia Korea−Finland Connection -ohjelmaan
Tanssin Tiedotuskeskus Facebookissa
Hanna Brotherus vie yhteisötanssia Etelä-Koreaan
Tanssin Tiedotuskeskuksen hallitus 2011–2012
Henkilöstöuutisia Tanssin Tiedotuskeskuksessa
Henkilöstöuutisia Tanssin Tiedotuskeskuksessa
Tanssi- ja Teatteri-lehti yhdistyvät
Tiedotuskeskuksella oli ennätyksellisen vilkas vuosi
Henkilöstöuutisia Tanssin Tiedotuskeskuksessa
Korea–Finland Connectionin vuoden 2011 osallistujat on valittu
Tanssilla jälleen yli puoli miljoona katsojaa
Tanssin toimijat pääosin tyytyväisiä tiedotustoimintaan
Tutkimus: Tanssin Tiedotuskeskuksen toiminta kohtaa kansainvälisten sidosryhmien tarpeet
Teatteri&Tanssi-lehden verkkopalvelu julkaistu
ICE HOT Helsingissä joulukuussa 2012
Kuvia, linkkejä ja kuulumisia Tanssin Tiedotuskeskuksen Facebook-sivulla
Finnish Dance in Focus -lehti 2011–2012 ilmestynyt
Korealaiset esittävien taiteiden ammattilaiset vierailevat Suomessa
Henkilöstömuutoksia Tanssin Tiedotuskeskuksessa
Tanka - suomalaisen tanssin tietokantaa päivitetään syksyllä
Tanssin Tiedotuskeskus esittävien taiteiden messuilla Soulissa
Finnish Dance in Focus -lehti verkossa
Tanssin Tiedotuskeskus Aerowaves-verkoston tapaamisessa Kroatiassa
ICE HOTilla on uusi ilme
Tanssin Tiedotuskeskuksen uusi viestintästrategia verkossa
Painosta lähtenyt virheellinen erä Tanssi-lehtiä
Tanssin Tiedotuskeskuksen toimisto suljettu 23.12.2011–1.1.2012
Henkilöstöuutisia Tanssin Tiedotuskeskuksessa
Tanssin esitys- ja katsojatilastoja vuodelta 2011 kerätään tammikuussa
Tanssin paikka -julkaisu verkossa
Henkilöstöuutisia Tanssin Tiedotuskeskuksessa
Pohjoismaisen tanssin katselmus ICE HOT houkutteli lähes 200 hakijaa
Tapahtumakalenteri
Liity postituslistalle
RSS-syötteet
ESITYSKALENTERI
Tanka-tietokanta
TANSSITILASTOT
Arkisto
2010
Kotimaisten tanssiteattereiden ja -ryhmien esityskerrat ja katsojat 2010
Yksittäisten koreografien esitykset 2010
Tanssin aluekeskusten esitykset ja katsojat 2010
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla 2010
Tanssin kantaesitykset 2010
Yhteenveto vuoden 2010 tanssin esitys- ja katsojatilastoista
2009
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien esitykset
Tanssin aluekeskusten esitykset ja katsojat
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Tanssin kantaesitysluettelo
Yhteenveto vuoden 2009 tanssin esitys- ja katsojatilastoista
2008
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien esitykset
Tanssin aluekeskusten esitykset ja katsojat
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Tanssin kantaesitysluettelo
Yhteenveto vuoden 2008 tanssin esitys- ja katsojatilastoista
2007
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien esitykset
Tanssin aluekeskusten esitykset ja katsojat
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Tanssin kantaesitysluettelo
Yhteenveto vuoden 2007 tanssin esitys- ja katsojatilastoista
2006
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien esitykset
Tanssin aluekeskusten esitykset ja katsojat
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Tanssin kantaesitysluettelo 2006
Yhteenveto vuoden 2006 esitys- ja katsojatilastoista
2005
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Vapaiden tanssiryhmien esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien esitykset
Tanssin aluekeskusten esitykset ja katsojat
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Tanssin kantaesitysluettelo 2005
Yhteenveto vuoden 2005 esitys- ja katsojatilastoista
2004
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Vapaiden tanssiryhmien esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien esitykset
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla 2004
Tanssin kantaesitysluettelo 2004
Yhteenveto vuoden 2004 esitys- ja katsojatilastoista
2003
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Vapaiden tanssiryhmien esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien esitykset
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Tanssin kantaesitysluettelo 2003
Yhteenveto vuoden 2003 esitys- ja katsojatilastoista
2002
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Vapaiden tanssiryhmien esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien esitykset
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Tanssin kantaesitysluettelo 2002
Yhteenveto vuoden 2002 esitys- ja katsojatilastoista
2001
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Vapaiden tanssiryhmien esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien esitykset
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Tanssin kantaesitysluettelo 2001
Yhteenveto vuoden 2001 esitys- ja katsojatilastoista
2000
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Vapaiden tanssiryhmien esityskerrat ja katsojat
Yksittäisten koreografien teokset
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Yhteenveto vuoden 2000 esitys- ja katsojatilastoista
1999
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Gaala- ja kooste-esitykset
Yksittäisten koreografien esitykset
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Yhteenveto vuoden 1999 esitys- ja katsojatilastoista
1998
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Gaala- ja kooste-esitykset
Yksittäisten koreografien esitykset
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
1997
Kotimaisten tanssiteosten esityskerrat ja katsojat
Gaala- ja kooste-esitykset
Suomalaiset tanssivierailut ulkomailla
Tilastoinnin perusteet
JOHDATUS TANSSIIN
Johdatus tanssiin
Opas katsomiseen - teksti
Aluksi
1. Mitä taidetanssi on?
Voiko hiipiminen olla tanssia?
Taidetanssin lajit
Baletti
Moderni tanssi
Nykytanssi
Miten ymmärtää tanssia?
2. Liike
Liikekieli - liikesanasto
Liikkeen kertovuus ja toistuvuus
Liike ja musiikki
Liikettä lantiosta
3. Tanssiteos pähkinänkuoressa
Teoksen tekijät
Teoksen rakenne ja muoto
4. Tanssiesitystä katsomaan
Nimi johtolankana
Esityspaikka luo esitykselle raamit
Tekijöiden tyyli
Hyödynnä mainoksia ja arvioita
5. Esiripun noustessa
Tila
Esiintyjät
Teoksen juoni tai teema
Liike
Äänimaailma
Katsojan aktivoiminen
Rakenne
Miten tulkita näkemäänsä?
Opas katsomiseen - videot
Voiko hiipiminen olla tanssia?
Pieni tanssisarja
Ryömintää ja hiipimistä
Yksi liike, monta merkitystä
Teema - variaatio
Liikettä lantiosta
Näyttämöllä
Illuusia
Suomalainen tanssi
Lukuja ja faktoja
Historia pähkinänkuoressa
Lisälukemista
OPISKELU
Ammatillinen koulutus
Suomessa
Ulkomailla
Tanssin tutkimus
Suomessa
Ulkomailla
Muu koulutus Suomessa
Kesäkursseja
Suomessa
Ulkomailla
Tanssikouluhakemisto
LINKKILISTAT
Kotimaiset linkit
Aluekeskukset
Apurahat
Esitystilat
Festivaaleja ja tapahtumia
Hakemistoja
Julkaisuja
Organisaatioita
Taiteenalojen tiedotuskeskukset
Tanssikilpailuja
Tanssiryhmiä
Yksittäisiä taiteilijoita
Kansainväliset linkit
Arkistot ja kirjastot
Eri maiden tanssisivustoja
Lajeja ja tekniikoita
Tanssi- ja teatteritaloja
Festivaaleja ja tapahtumia
Julkaisuja
Linkkilistoja ja portaaleja
Organisaatioita
Tanssikilpailuja
Tanssimessuja
Tapahtumakalentereita
Tanssivideot
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
Kysymykset
Missä järjestetään ammattilaistreenausta?
Missä myydään balettitankoja ja tanssimattoja?
Mistä voin ostaa tanssivarusteita ja kenkiä ?
Olen valmistumassa tanssijaksi ja haluaisin ulkomaille harjoittelemaan. Mihin voisin hakea ?
Mistä saan tietoa koetansseista ?
Palaute
TANSSIN TIEDOTUSKESKUS
Toiminnan esittely
Tehtävät ja toiminta
Missio ja visio
Historia
Jäsenyhteisöt
Henkilökunta ja hallitus
HANKKEET JA JULKAISUT
Hankkeet
Messuhankkeet
Messuhankkeet 2012
Messuhankkeet 2011
Messuhankkeet 2010
Messuhankkeet 2009
Toimialan arvonmääritys
ICE HOT 2012
Tanssin päivä
Tanssin päivä 2012
Historia
Julistukset
Materiaalit
Tiedotuskeskus 30 vuotta
Tanssissa on tulevaisuus
Kunnat ja tanssi
Kiertueverkostot
Laatu ja laadun arviointi
Julkaisut
Finnish Dance in Focus
2011 - 2012
2010 - 2011
2009 - 2010
2008 - 2009
2007 - 2008
2006
2005
2004
2003
2002
2001
2000
1999
Tanssin paikka
TANSSI-lehti
59 - 70 N Danse finlandaise
Les Pas du Nord - huit chorégraphes finlandais
ASIAKIRJAT
Tiedotuskeskuksen toiminta
Toimintasuunnitelmat ja vuosikertomukset
Strategiat
Raportit ja selvitykset
Lomakkeet
YHTEYSTIEDOT
Palaute
Ilmoita esitys
VANHA TANKA-TIETOKANTA
Etusivu
English
Sivukartta
Palaute