Tanssin Tiedotuskeskuksen tehtävä on edistää suomalaisen
tanssitaiteen kehitystä ja parantaa sen yhteiskunnallista asemaa ja
toimintaedellytyksiä. Tiedotuskeskus toimii
laaja-alaisena asiantuntija- organisaationa, jonka toiminnot jakaantuvat palvelu-
ja neuvontatyöhön, tiedotus-, julkaisu- ja promootiotoimintaan, tutkimus-,
koulutus- ja kehityshankkeisiin sekä yhteis-
kunnalliseen vaikuttamiseen.
Tehtävää toteutetaan sekä kotimaahan että kansainvälisesti suuntautuvalla
työllä.
Tiedotuskeskuksen toimintasuunnitelmat ja -kertomukset, sekä strategiat löytyvät kokonaisuudessaan Asiakirjoista.
Palvelu- ja neuvontatyö
Tanssin Tiedotuskeskuksen palvelutoiminnan keskeiset kohderyhmät kotimaassa ovat tanssin alan ammattilaiset, kulttuuripolitiikan toimijat ja päättäjät sekä tiedotusvälineet. Tiedotuskeskus palvelee myös alan harrastajia ja tanssista kiinnostunutta suurta yleisöä.
Palvelutoiminta tapahtuu osittain henkilökohtaisena
neuvontana tapaamisten, puhelinneuvonnan ja sähköpostin välityksellä. Suurin osa
palveluista toteutuu Tiedotus-
keskuksen verkkosivujen avulla.
Verkkosivujen keskeisiä palveluja ovat:
Tiedotuskeskus tiedottaa myös sähköisten uutiskirjeiden eli newslettereiden avulla, sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
Julkaisut ja promootio
Tiedotuskeskus julkaisee viisi kertaa vuodessa ilmestyvää suomenkielistä Tanssi-lehteä. Lehti käsittelee suomalaisen taidetanssin lisäksi tanssin kansainvälisiä ilmiöitä ja tekijöitä erityisesti siltä osin kuin ne vaikuttavat suomalaisessa taidetanssissa.
Tanssin Tiedotuskeskus julkaisee kerran vuodessa englanninkielisen Finnish Dance in Focus -lehden. Tiedotuskeskus tuottaa vuosittain myös muuta vieraskielistä promootiomateriaalia suomalaisesta taidetanssista. Osana suomalaisen tanssin pormootiotyötä toteutetaan lisäksi asiantuntijavierasohjelmaa.
Tutkimus- ja kehitystyö
Tiedotuskeskus pyrkii lisäämään tietoa ja tukimusta tanssin alan toiminnasta sekä omalla toiminnallaan että edistäen muiden tahojen tutkimus-, selvitys- ja kehityshankkeita. Tiedotuskeskuksen omassa toiminnassa keskeisiä ovat tilastotietojen kerääminen, analysointi ja julkaiseminen verkkosivuilla sekä Tanka-tietokannan ylläpitäminen ja kehitystyö.
Yleisötyö
Tanssin Tiedotuskeskuksen yleisötyö toteutuu pääasiassa
verkkosivujen kautta, erityisesti syksyn 2007 aikana julkaistavan Voiko
hiipiminen olla tanssia? Opas tanssitaiteen katsomiseen myötä. Yleisötyön
toinen keskeinen osa on 29.4. vietettävä Kansainvälinen tanssin päivä. Tanssin Tiedotuskeskus
aktivoi tanssitahoja viettämään tanssin päivää sekä kokoaa ja koordinoi
tiedotusta muiden tahojen toteuttamista tanssin päivän ja siihen liittyvän
viikon tapahtumista.
Koulutus
Tiedotuskeskuksen omassa koulutustyössä keskitytään pienille ryhmille räätälöityihin koulutuksiin, joissa koulutettavien tarpeet ja kouluttajien ammattitaito ja asiantuntemus parhaiten kohtaavat. Koulutusta toteutetaan saatavien resurssien mukaan.
Verkostot
Tiedotuskeskus on jäsen seuraavissa kansainvälisissä järjestöissä: IETM - International Network for Contemporary Performing Arts, ENICPA - The European Network for Information Centres of the Performing Arts), NOFOD - Nordisk forum för Dansforskning. Lisäksi Tiedotuskeskus toimii North European Dance Meeting -verkostossa, jonka tarkoituksena on edistää tanssitaiteilijoiden ja alan muiden toimijoiden yhteistyötä Pohjoismaissa ja Balttiassa.
Kotimaassa Tanssin Tiedotuskeskus on osa Taiteen verkostot -nimisenä toimivaa eri taiteiden tiedotuskeskusten ja vientikeskusten verkostoa. Tiedotuskeskus osallistuu myös kulttuuriviennin tukiverkoston toimintaan. Kulttuuriviennin tukiverkosto on opetusministeriön aloitteesta syntynyt uusi kulttuuriviennin edistämiseen tarkoitettu tiedotuskanava.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Tiedotuskeskuksen tehtävä ja toiminta sekä asiantuntijarooli kiteytyy sen yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Tanssitaiteen aseman ja toimintaedellytysten parantaminen edellyttää palvelu- ja neuvontatyötä, tiedottamista, julkaisujen tuottamista ja promootiota, perustiedon tuottamista alan toiminnasta, yleisötyötä ja koulutusta.
Tiedotuskeskus pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan tanssin julkisen tuen korottamiseen ja ottaa kantaa tanssitaidetta koskeviin kulttuuripoliittisiin kysymyksiin yhteistyössä muiden tanssin alan järjestöjen kanssa.
Organisaatio ja hallinto
Tanssin Tiedotuskeskuksella on kymmenen jäsenyhteisöä, jotka edustavat useita eri tanssin lajeja nykytanssista ja baletista kansan- ja kilpatanssiin. Tiedotuskeskuksen ylin päättävä elin on hallitus, johon kuuluu kahdeksan henkeä sekä puheenjohtaja. Hallitusedustajat valitsee vuosikokous. Hallituskausi on kaksivuotinen, joka vuosikokouksessa erovuorossa on puolet hallituksen jäsenistä.
Tiedotuskeskuksen vakituiseen henkilökuntaan kuuluu toiminnanjohtaja, kaksi tiedottajan nimikkeellä mutta varsin laajalla toimenkuvalla toimivaa työntekijää, kansainvälisten asiain päällikkö sekä Tanssi-lehden ja Finnish Dance in Focus'n päätoimittaja. Lisäksi Tiedotuskeskus työllistää vuosittain 1-3 projektityöntekijää. Tanssin Tiedotuskeskuksen toiminta rahoitetaan valtion toiminta-avustuksella, hankekohtaisilla projektiavustuksilla sekä oman toiminnan tuotolla.