50-vuotias Raatikko haluaa tiivistää suhdetta tanssin kenttään

ARTIKKELIT
Emma Vainio, 5.1.2022

Tanssiteatteri Raatikko on kehittynyt 50 vuodessa yhteiskunnallisesti kantaaottavasta tanssiteatterista monipuoliseksi lasten ja nuorten tanssiteatteriksi. Vuoden 2022 alussa Raatikon uutena teatterinjohtajana aloitti tanssitaiteilija Jaakko Toivonen, ja juhlavuosi alkaa uusissa tiloissa Tikkurilan Silkkitehtaalla.

Punatiilinen Silkkitehdas sijaitsee Tikkurilan keskustassa Keravanjoen rannalla © Mari Welling

Punatiilinen Silkkitehdas sijaitsee Tikkurilan keskustassa Keravanjoen rannalla © Mari Welling

”Vaikka koronarajoitteet toki varjostavat tätä juhlavuoden aloitustilannetta ja joudumme pohtimaan, miten juhlaohjelmiston käy, odotan tulevaa innolla”, muotoilee Raatikon teatterinjohtajana aloittanut Jaakko Toivonen ensimmäisenä työpäivänään tammikuussa. Hän siirtyi Tanssiteatteri Raatikkoon Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen taiteellisen johtajan työstä.

Raatikon väistyvä teatterinjohtaja, monipuolisen uran tehnyt ja palkittu Marja Korhola on luotsannut tanssiteatteria jo vuodesta 1988 ja jää eläkkeelle vuoden 2022 alkupuolella.

”Tanssin estetiikka ei ole itsetarkoitus, vaan avain tanssin ymmärtämiseksi”

Tanssiteatteri Raatikko on Suomen vanhin tanssiteatteri. Vuonna 1972 perustetun teatterin alkuaikoina suomalaisen taidetanssin kenttä oli kapea, eikä ammattimaisia tanssiryhmiä juuri Suomen Kansallisbaletin lisäksi ollut. Kiertävälle tanssiteatterille oli tilausta.

Raatikon perustajat, Marjo Kuusela ja Maria Wolska halusivat luoda uudenlaista tanssitaidetta, laajentaa yleisöjä, tarjota työskentelymahdollisuuksia ammattitanssijoille sekä viedä tanssia sinne, missä sitä ei muuten ollut mahdollista nähdä.

Tanssiteatterin nimi napattiin vanhoja piikoja kiusottelevasta piirileikkilaulusta “Raatikkoon, raatikkoon, vanhat piiat pannaan” – raatikko merkitsee siis jotakin, joka jää hylkiönä kuljeksimaan tai joutuu rappiotilaan.

Nimensä mukaisesti Raatikolle ei kuitenkaan käynyt. Alkuvuosien realistisista tanssinäytelmistä se lähti laajentamaan toimintaansa monipuolisesti uusille alueille, ja vaikeimmistakin vuosista selvittiin. Paula Pauniaho kirjoittaa 25-vuotisjuhlakirjassa Raatikko tanssii… Näkökulmia Tanssiteatteri Raatikon historiaan ja nykypäivään (1998), että ”lähtökohtana oli kehittää tanssia itsenäiseksi taidemuodoksi, jossa tanssin estetiikka ei ole itsetarkoitus, vaan avain tanssin ymmärtämiseksi”.

Raatikko jakaa lämpiön Teatteri Vantaan kanssa Silkkitehtaalla

1990-luvulla ohjelmistoa alettiin suunnitella yhä enemmän lapsiyleisöille, ja 2000-luvulle tultaessa aikuisille suunnatuista teoksista päätettiin lopulta luopua ja keskittyä lasten ja nuorten teoksiin, vuorovaikutteisuuteen sekä yleisötyöhön.

”Sadunomaisuus tuo lapsen esiin itsessä”

Miksi lapsille suunnattu tanssitaide kiinnostaa tuoretta teatterinjohtajaa, Jaakko Toivosta? ”Minulle on ollut koreografin urani alkumetreiltä selvää, että lapsille ja nuorille tekeminen kiinnostaa eniten. Siihen liittyvä leikkisyys, sadunomaisuus ja huumori tuovat edelleen lapsen esiin itsessä”, hän maalailee.

”Pidän myös siitä, kuinka äärimmäisen suoraa ja spontaania palautetta lapsiyleisö antaa.”

Jaakko Toivonen

Juhlavuoden 2022 ohjelmisto on jo suunniteltu, ja Toivosen ensimmäinen varsinainen oma taiteellinen työ tullaan näkemään vasta ensi vuoden puolella. Suunnataan katseet tulevaan: mitä erityistä uusi teatterinjohtaja haluaa viisikymppisen Raatikon tarjoavan yleisöille?

”Näen, että Raatikko avautuu lähitulevaisuudessa entistä enemmän kenttää kohti, ja yhteistuotannot muiden organisaatioiden kanssa tulevat lisääntymään. Yhteistyölle ja voimien yhdistämiselle on kentällä aina tarvetta”, Toivonen esittää.

”Lisäksi meillä on niin upeat uudet tilat, että suunnitelmissa on panna alulle myös jonkinasteista vierailunäyttämötoimintaa”, hän kertoo.

Tanssiteatteri Raatikko muutti syksyllä juuri teatterikäyttöön remontoituun, kulttuurihistoriallisesti merkittävään Tikkurilan Silkkitehtaaseen, jossa toimivat Raatikon lisäksi Teatteri Vantaa ja kaupungin kulttuuripalvelut.

50 toimintavuotensa aikana Tanssiteatteri Raatikko on tehnyt yli 140 tanssiteosta. Vuosittain teatterin ohjelmistossa on kahdesta neljään ensi-iltateosta, yli 400 näytäntöä, noin 140 yleisötyötapahtumaa ja yli 30 000 katsojaa.