Genrerajoja rikkomassa – Etnogaalan tanssin tekijä -ehdokkaat eivät pelkää luoda uutta

ARTIKKELIT
Anni Leino, 26.11.2018

Etnogaala valtaa Tavastian toisen kerran 10.1.2019. Juhlassa jaetaan palkintoja seitsemässä kategoriassa. Ehdolla Etnogaalan vuoden tanssin tekijöiksi ovat Tanssiteatteri Tsuumi, Hanna Poikela ja Kaari Martin.

 

Ehdokkaat kaikkiin Etnogaalan kategorioihin valittiin yleisöäänestyksellä. Yleisöäänestyksessä esiin nousseiden nimien joukosta raati valitsi kunkin kategorian ehdokkaat.

“Raadissa istui monialainen porukka tuottajia, taiteilijoita, tanssijoita, muusikoita ja toimittajia, joiden kanssa kävimme syvällisiä keskusteluja ehdokkaista. Tänä vuonna tanssin tekijä -kategoriaan valikoitui taiteilijoita, mutta tunnustus voidaan myöntää myös harrastajakentällä ja opetuspuolella toimiville”, kuvailee vuoden 2017 tanssin tekijä -palkinnon saanut, vuoden 2019 Etnogaala-raatilainen, tanssija ja tanssinopettaja Petri Kauppinen.

Vuoden tanssin tekijä -ehdokkaiden työ näkyy monipuolisesti kansantanssin kentällä ja laajemminkin. Ehdokas arvostaa perinteitä, mutta luo pelotta uutta ja rikkoo rajoja. -tanssin tekijä -kategorian määritelmä, etnogaala.fi

Monipuolinen tekijöiden joukko

Etnogaalan vuoden tanssin tekijä -kategoriaan mahtuu eri maiden kansantanssiperinteestä ammentavia tekijöitä – kyseessä ei siis ole ainoastaan suomalaisen kansantanssin palkinto.

Kaari Martin ©Janne Mikkilä

Kauppinen kuitenkin korostaa, että ehdokkaiden kohdalla on huomioitu työn vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan, taide- ja kulttuurikenttään. “Esimerkiksi Kaari Martinin työ flamencon parissa on tunnustettu Suomessa ja maailmalla. Martinin teoksissa yhdistyy monitaiteisuus ja -kulttuurisuus tavalla, jonka yhteydessä genrerajojen pilkuntarkka tulkitseminen muuttuu turhaksi”, Kauppinen kuvailee.

Kaari Martin ei halua luokitella työtään mihinkään tiettyyn genreen. “Mulle on oikeastaan ihan sama, mihin kategoriaan mut milloinkin lasketaan. Itse koen, että mulla on kaikki maailman genret ja materiaalit risteiltävinä. Tietysti teoksissa näkyy mun tausta, joka on muun muassa flamencossa –  mutta voi siellä nähdä paljon muutakin.”

Martinille Etnogaala-ehdokkuus tuli iloisena yllätyksenä. “Eka fiilis oli hämmentynyt, mutta tottakai tuntuu hienolta, että oma työ tunnustetaan – varsinkin kun sitä on tehnyt niin perkeleesti ja pitkään”, Martin nauraa.

Vanhoja konkareita ja uusi tulokas

Tanssiteatteri Tsuumin tausta on vahvasti suomalaisessa kansanperinteessä, vaikka sen teoksissa yhdistyvät useat eri tyylilajit, niin tanssissa kuin musiikissa. Parikymmentä vuotta ja 60 näyttämöteosta ovat muovanneet ryhmän tyylistä tunnistettavan.

“Kansanmusiikissa on jo pitkään seikkailtu genrerajoilla ja lainattu elementtejä muualta. Samaa tehdään yhä useammin myös kansantanssin puolella – vaikutteita voidaan ottaa useista suunnista, eikä lokerointia koeta enää niin tarpeelliseksi”, sanoo Tsuumin toiminnanjohtaja, tanssitaiteilija ja ryhmän perustajajäsen Salla Korja-Paloniemi.

Tanssiteatteri Tsuumi on toiminut esikuvana monelle nuoremmalle kansantanssijalle ja omalta osaltaan vaikuttanut kansantanssiperinteen arvostukseen ja näkyvyyteen esittävän taiteen kentällä.

Tanssiteatteri Tsuumi © Mikko Mäntyniemi

Impivaaran neidot kohtaavat Y-sukupolven naiset Tavastialla

Hanna Poikela ©Simon Beyer-Pedersen

Itseään tee-se-yhdessä-naiseksi kuvaileva, oululainen tanssitaiteilija ja tanssinopettaja Hanna Poikela on ehdokaskolmikon nuorin ja tuorein kasvo suomalaisella tanssin kentällä. Tästä huolimatta Poikela on jo toistamiseen ehdolla Etnogaalan vuoden tanssin tekijä -kategoriassa.

“Etnogaalan yleisöäänien määrästä voi päätellä, että Hannalla on paljon faneja ympäri Suomea, eikä ihme – Poikela toimii aktiivisesti niin monella eri alueella; teatterissa, tanssin ja opettamisen parissa”, kommentoi Etnogaalan raadissa istuva Kauppinen.

Vuonna 2018 ensi-iltansa sai Hanna Poikelan esikoisteos Kyllikki, jossa Impivaaran neidot käyvät keskustelua Y-sukupolven naisten kanssa. Feministinen ja ajankohtainen teos tarttuu rohkeasti perinteisesti miesten keräämään ja kertomaan kansanperinteeseen. “On hienoa, miten Poikela vastaa tähän setien kerrokseen omalla tekemisellään”, kehuu Kauppinen.

Poikelalle itselleen Etnogaala-ehdokkuus tuli täytenä yllätyksenä. “Arvostan ja kunnioitan Tanssiteatteri Tsuumin ja Kaari Martinin työtä suuresti – on mieletön kunnia olla ehdolla heidän rinnallaan.”

Pätkä Hanna Poikelan Kyllikki-teoksesta nähdään Tavastialla järjestettävässä Etnogaalassa 10.1.2019.

Hanna Poikela: Kyllikki ©Simon Beyer-Pedersen