Hoitolaitoksissa työskentelevät taiteilijat törmäävät samankaltaisiin haasteisiin Suomessa ja Etelä-Koreassa

Elli Isokoski tapasi Etelä-Koreassa NamSam Centerissa ikäihmisten parissa työskenteleviä taiteilijoita ©Kyung-Ae-Ro

Osallistuin Tanssin ja Sirkuksen tiedotuskeskusten Korea-Nordic Connection -ohjelmaan, jossa tänä vuonna teemana oli saavutettavuus. Olen työskennellyt 18 vuotta vieden nykytanssia vanhustyön yksiköihin ja kehittäen osallistavia työtapoja ikäihmisten kanssa. Kansainvälisyys ei ole aikaisemmin ollut ykkösprioriteetti Myrskyryhmän työssä, mutta tänä vuonna on kuitenkin tullut eteen useampia tilaisuuksia, joihin on ollut helppo tarttua.

Lähdin mukaan ohjelmaan avoimin mielin tarkoituksena kartoittaa, löytyisikö Pohjoismaista tai Etelä-Koreasta tekijöitä tai hankkeita, joihin Myrskyryhmän meneillään olevat projektit tai suunnitelmat voisivat liittyä. Yhtenä oppimistavoitteenani oli myös asiantuntijarooliin astuminen, verkostoituminen ja tietysti kansainvälisen yhteistyön opettelu. Olen kiinnostunut, miten eri kulttuurit ja sitä myötä asenteet ikääntymistä kohtaan, vanhustenhoidon käytännöt ja ihmisten kohtaamiseen liittyvät tavat vaikuttavat työkenttääni.

Tapasimme ohjelmaan valittujen kolmen korealaisen ja neljän muun pohjoismaalaisen osallistujan kanssa ensimmäisen kerran Helsingissä 19.-20.8.2018 tarkoituksena tutustua toisiimme ja toistemme työhön. Minun lisäkseni ohjelmaan osallistui Suomesta Sirkus Magentan toiminnanjohtaja Silja Kyytinen. Osallistuimme porukalla Accessibility in performing arts -seminaariin Pohjoismaisen kulttuuripisteen tiloissa ja vietimme aikaa epävirallisemmissa merkeissä Oodi kirjastossa, Hyvinkäällä Sari Palmgrenin Aidatut Unelmat -esityksessä sekä kahdenkeskisillä kahveilla.

Oman työn esittelyä ja tanssielokuvan kuvailutulkkausta

Korea-Nordic Connection -ohjelman toinen tapaaminen järjestettiin Soulissa 7.-10.10. PAMS Performing Arts Market Seoul -messuilla. Kyseessä on vuosittainen esittävän taiteen messutapahtuma, jonka aikana Soulissa on käynnissä myös SPAF Seoul Performing Arts Festival, SIDance-tanssifestivaali sekä Seoul Street Arts Festival.

Osallistuin puhujana Mobility development for diversity and inclusion in the performing arts -paneelikeskusteluun, joka oli PAMS-messujen avajaisseminaari. Muina puhujina paneelissa olivat näyttelijä, lakimies Won-Young Kim, tanssitaiteilija koreografi Daniel Persson, ohjelmistopäällikkö Carole McFadden British Councilista, taiteellinen johtaja Johanna Tuukkanen Anti-festivaalilta ja johtaja Se-Hyeong Oh Korean Disability Art & Culture Centerista.

Paneelissa kerroin Myrskyryhmän tanssin ja hoivayksiköissä asuvien ikäihmisten parissa tekemästäni työstä. Kerroin myös paraikaa käynnissä olevasta tanssielokuvaprojektistani, jossa työskentelen kotona asuvien ikäihmisten kanssa. Saavutettavuuden ollessa yksi tapahtuman kantavista teemoista, oli pyydetty että me puhujat kuvailutulkkaisimme käyttämämme visuaalisen materiaalin. Järjestäjän puolesta paikalla oli myös viittomakielentulkki. Kuvailutulkkasin Myrskyryhmän Usko – A Sight for Sore Eyes -tanssielokuvan ensimmäistä kertaa. Kuvailutulkkaus on kiinnostavaa, mutta vaatii vielä paljon harjoittelua. Aina silloin tällöin tulee vastaan tilanteita, jolloin kuvailutulkkauksen osaamiselle olisi käyttöä.

Koin, että paneeli oli hyvä tilaisuus saada omaa työtä esille ja sain paljon positiivista palautetta kuulijoilta, jotka kiittelivät selkeästä ja koskettavasta esityksestä.

Paneelikeskustelun lisäksi osallistuin messuilla Nordic Pitchiin, jossa minulla oli viisi minuuttia aikaa esitellä työtäni. Kävin kuuntelemassa paneelikeskusteluja ja katsomassa pari tanssiesitystä. Oli lohdullista kuulla, että tälle työlle on jossain päin maailmaa kehitetty tukevia rakenteita. Minuun teki suuren vaikutuksen esimerkiksi British Council, jolla on työntekijä, jonka tehtävänä on brittiläisen vammaistaiteen edustaminen Aasiassa.

Korea-Nordic Connection -ohjelmaan osallistuminen oli virkistävä ja voimaannuttava kokemus

Osallistuimme pohjoismaisen delegaation kanssa tutkija, tuottaja Kyu Choin luennolle, jossa Choi avasi Korean taidekenttää, rahoitusrakenteita sekä maan lähihistoriaa.

Etelä-Korean sotilaallinen diktatuuri päättyi vuonna 1987 ja vuonna 1988 järjestetyt Soulin Olympialaiset toimivat näyteikkunana maailmalle. Ulkomaanmatkailu vapautui vasta vuonna 1989. Maan historia – taiteen käyttö propagandana, sensuuri ja mustalista ovat vielä muistissa, vaikka päällisin puolin Korea näyttäytyi hyvin modernina maana. Kulttuurierot näkyivät kuitenkin hyvinkin arkisissa asioissa, esimerkiksi yksinhuoltajuus on Etelä-Koreassa suuri häpeä ja piiloteltu asia.

Olin erityisen kiinnostunut kuulemaan ikäihmisten hoidosta ja taiteen asemasta hoitolaitoksissa. Koreassa on edelleen tapana, että perheet hoitavat pääasiassa sukunsa ikäihmiset. Perinteisesti toimitaan niin, että naiset jättäytyvät pois töistä mennessään naimisiin ja hoitavat perheen lapset ja vanhukset. Nuoremmat sukupolvet ovat kuitenkin nousseet vastustamaan vanhoja perinteitä, joka näkyy mm. solmittujen avioliittojen määrässä. Yhä useammin nuoret naiset päättävät jatkaa työelämässä, jonka myötä maan ikäihmisten hoito on murroksessa ja julkinen sektori pyrkii lisäämään hoitopaikkoja. Tilanteeseen vaikuttaa myös ikäluokkien välinen kokoero – ikäihmisten määrä suhteessa nuorempiin työikäisiin tulee kasvamaan lähivuosina.

Pääsin tutustumaan paikallisen ikäihmisten hoitoyksikköön, NamSan Centeriin, jossa on vuoden verran työskennellyt kaksi tanssijaa. En päässyt näkemään heitä työssään, mutta kävimme kahvilla tanssijoiden ja erään hoitolaitoksen työntekijän kanssa. Työn haasteet vaikuttivat olevan samankaltaisia kuin Suomessa: Muistisairaudet hankaloittavat ryhmätoimintaa ja taiteilijana on joskus vaikeaa hahmottaa oman työn tuloksia. Pieneltä näyttävät asiat saattavat kuitenkin merkitä osallistujille paljon ja parhaimmillaan toiminnan hyödyt näkyvät ikäihmisten arjessa. Haasteista huolimatta taiteilijat olivat innostuneita työstään. Tapaamistamme väritti uteliaisuus, halu kuulla lisää sekä saada uusia ideoita omaan työhön.

Osallistuin PAMSiin ensimmäistä kertaa, joten en tiennyt kovin tarkasti mihin olen tulossa, mitkä olisivat minulle parhaat tavat verkostoitua, tuoda työtäni esille tai tutustua ihmisiin. Kokonaisuutena Korea-Nordic Connection ohjelmaan osallistuminen oli virkistävä ja voimaannuttava kokemus. Minun työni kiinnostaa muitakin. Pienellä avulla ja tuella on suuri merkitys. Aika näyttää, syntyikö ohjelman myötä uusia yhteistyöprojekteja.

Elli Isokoski

Myrskyryhmä