Kokkolan Talvitansseilla katsotaan ihmisen elämän koko kaarta
Festivaalin ohjelmiston teokset laajentavat kuvaa siitä keitä suomalaisen tanssin näyttämöillä on totuttu näkemään. "Kun lavalla nähdään muutakin kuin tanssitaiteen normikuvastoa, tulemme avanneeksi laajempia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia ruumiin politiikan näkökulmasta", pohtii Kati Raatikainen.
Cilla Back/Tanssiteatteri Minimi: Elämä. Teos nähdään Kokkolan talvitansseilla 2019. Kuva © Petra Tiihonen
Kokkolassa on järjestetty ammattimaista tanssifestivaalia talvikuukausina jo 25 vuotta. Talvitanssit-festivaalin alullepanija oli alueen vahva ja aktiivinen tanssivaikuttaja Pirjo Viitanen. Tämän vuoden festivaalin ohjelmiston on suunnitellut festivaalin taiteellinen työryhmä Hanna Korhonen, Kati Raatikainen ja Anne Peippo. Kokkolan Talvitanssit järjestetään 7.-10.2.2019
Teosvalintojen kautta haluamme edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja osallisuuden kokemusta sekä herättää keskustelua erilaisuuden, toiseuden ja eriytyneisyyden ympärillä, taiteellinen työryhmä kuvailee.
Festivaalin ohjelmiston teokset laajentavat kuvaa siitä keitä suomalaisen tanssin näyttämöllä on totuttu näkemään. ”Kun lavalla nähdään muutakin kuin tanssitaiteen normikuvastoa, tulemme avanneeksi laajempia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia ruumiin politiikan näkökulmasta”, Kati Raatikainen pohtii.
Talvitanssien ohjelmistossa on viisi teosta, työpajoja, seminaareja ja tanssiharrastajien Open Stage. Paikallisen yleisön tavoittamisessa on tärkeää tehdä yhteistyötä ja verkostoitua paikallisten kanssa ja osallistaa ihmisiä. Festivaali onkin lunastanut paikkansa. ”Yleisötyön moninaiset muodot on otettu ilolla vastaan Kokkolassa ja osallistujia on ollut runsaasti. Tämän vuoden inklusiivisen tanssin työpajoihin on ilmoittautunut jo yli 40 osallistujaa”, Anne Peippo kertoo.
Teoksissa näkyy ihmiselämän koko kirjo ja kaari lapsuudesta vanhuuteen. Näyttämöteosten lisäksi ohjelmassa on Riina Hannukselan kaupunkitilassa tapahtuva osallistava kävelyteos Walk Me Talk Me – Sharing, jonka aikana myös laitetaan yhdessä ruokaa ja syödään. Viikonloppuna järjestetään mm. Ainutlaatuinen kohtaaminen -seminaari, jossa pureudutaan vuorovaikutuksen ja empatian kysymyksiin taiteellisessa prosessissa.
Kvartetto saa pohtimaan tasa-arvoa ja eettisiä kysymyksiä
Kvartetto © Kati Raatikainen
Festivaalin avaa perjantaina 8.2. Kati Raatikaisen ja työryhmän teos Kvartetto. Talvitansseilla kantaesitettävä teos on lempeän radikaali kommentti kehitysvammaiseksi määriteltyjen ihmisten oikeudesta olla tanssitaiteen näyttämöllä tanssijoina ja yhteiskunnallisina toimijoina.
Idea teokseen tuli Raatikaisen vetämällä Kälviän kansanopiston jokakesäisellä tanssileirillä, johon teoksen esiintyjät olivat jo useasti osallistuneet.
Kehitysvammaisten kanssa työskennellessään koreografi on joutunut pohtimaan eettisiä kysymyksiä ja valta-asemaansa koreografina ja yhteiskunnan enemmistön normien edustajana.
”Taiteen rakenteet on tehty ”normaalille” keskivertoihmiselle. Tällä ryhmällä ei olisi mahdollisuutta itse päättää esityksen tekemisestä – ei pääsyä tiloihin ja resursseihin.”
”Teosta tehdessämme olen poiminut asioita improvisaatioharjoitteista, ja tanssijat ovat tuoneet esitykseen mukaan esimerkiksi harjoitustilasta löytämiään esineitä. Olen kuitenkin vastuussa koreografisesta ajattelusta ja teoksen valmiiksi saattamisesta. Olen yrittänyt kertoa, mitä erilaiset asiat, joita he tekevät näyttämöllä, assosioivat minulle.”
”Voi olla että se miten minä ymmärrän esityksen teemat ei ole sama kuin se miten tanssijat ne ymmärtävät, tai katsojat”, Kati Raatikainen pohtii. ”Mutta on oltava hirveän tarkka siinä, millaisen ihmiskuvan ja maailmankuvan esitys luo.”
Eettiset kysymykset ovat tärkeitä. Ei tällaista esitystä voi tehdä ilman, että eettisiä kysymyksiä ei nostettaisi keskusteluun. Niistä on puhuttava.
Kehitysvammaisuus on yksi esityksen aiheista.
”Ongelma on siinä, että yhteiskunnassamme erityistä tukea tarvitsevat ihmiset on pitkälti eriytetty omiin ryhmiinsä koulussa ja opinnoissa sekä usein suljettu ulos työelämästä. Jos olisimme jatkuvasti tekemisessä toimintakyvyltään monenlaisten ihmisten kanssa, se tuntuisi ihan tavalliselta.”
”Kun kohtaamme monenlaisia ihmisiä tarpeeksi usein ja paljon, kuilu normaaliksi määriteltyjen ja siitä poikkeavien väliltä katoaa ja vieraus haihtuu. Sitten näemme ihmisen”, Raatikainen pohtii. ”Tämä voi ehkä tapahtua jo yhdenkin esityksen aikana, toivoakseni.”
