Toiseus 101 -kokoelma herättää pohtimaan

Toiseus 101 – näkökulmia toiseuteen -kokoelma on syntynyt tarpeesta tuoda uusia näkökulmia ja ääniä julkiseen keskusteluun, kirjoittaa tanssija, koreografi Sonya Lindfors kokoelman esipuheessa. Lähtökohta on tiukasti kiinni nyky-Suomessa ja nykymaailmassa, jossa taide on tarttunut rasismin, assimilaation ja pelon aiheisiin. Kyseessä on kokoelma kirjoituksia suomalaisilta ajattelijoilta, kirjoittajilta ja taiteilijoilta, jotka ovat tavalla tai toisella käsitelleet toiseutta omassa työssään.

Sonya Lindfors toteaa, että keskustelu esimerkiksi interkulttuurisuudesta ja toiseuttavista representaatioista on suomalaisen taiteen kentällä auttamattomasti jäljessä. Kokoelman tekstit avaavat näitä monimuotoisia käsitteitä onnistuneesti ja konkreettisestikin. Mukana on muun muassa  15 “ohjetta”, joita on hyvä pohtia ennen antirasistisen projektin aloittamista. Onko työryhmässä mukana rodullistettuja ihmisiä, pyrkiikö projekti todistamaan, että rodullistetutkin ovat ihmisiä, kehottaa Warda Ahmed miettimään.

Kulttuurisen omimisen käsittettä avaa Koko Hubara oman kokemuksensa kautta. Tekstissään Hubara pohtii vastineita, joita hän sai omaan blogikirjoitukseensa. Hän oli kirjoittanut Ruskeat Tytöt -blogissaan lukukokemuksiaan Laura Lindstedtin Oneironista. ”[Kritisoijista] minulla ei ollut oikeutta kritisoida Lindstedia, mutta heillä oli oikeus kritisoida minua. Minun ääneni haluttiin vaientaa, minun kriitiikilleni ei ollut tilaa.  Myös tälle ilmiölle on nimi. White fragility eli valkoinen hauraus”, kirjoittaa Hubara.

Toiseus 101 -kokoelman tekstit avaavatkin hienosti interkulttuurillisuuteen, rodullisuuteen ja toiseuteen liittyviä piileviä valtarakenteita ja asetelmia. Useiden tekstien konkreettiset esimerkit valottavat näihin liittyviä käsitteitä.

Tanssi Suomessa – kansainvälistä muttei monikulttuurista

Tanssintutkija Hanna Järvinen avaa tekstissään Suomalainen tanssi? kehon ja kansallisuus aatteen yhteyksiä Suomessa.

Suomalaisen tanssin suhde kansallismieliseen ideaaliin on selkeimmillään tanhujen (kansantanssin) keksityssä ”kansallisessa” erityisluonteessa, kirjoittaa Järvinen. Tanssien, kuten katrillien (quadrille), sottiisien (schottische) ja poloneesien (polonaise) tausta löytyy eurooppalaisen porvariston huveista ja samalla porvarillisten käytöstapojen mallintamisesta. Taide on totisesti aina ollut poliittista ja yhteiskunnallista.

Järvinen toteaa, että vaikka suomalainen taidetanssi on ollut lähtökohtaisesti kansainvälistä, ei se ole juuri ollut monikulttuurista.

Toiseus 101:n esipuheessa Lindfors toivoo, kokoelma herättäisi kysymyksiä, ajatuksia ja keskustelua, tätä monipuolinen kokoelma ehdottomasti tekee.