Lisää dialogia, kiitos – Kritiikki nyt

ARTIKKELIT
Nina Jääskeläinen, Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehti, 23.11.2018

Kritiikki voi olla hedelmällistä keskustelua, uskovat sirkustaiteilija Sanna Silvennoinen, ohjaaja-dramaturgi Vesa Tapio Valo ja koreografi Jarkko Partanen Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehden numerossa 6–7/2018, jonka teemana on kritiikki nyt.

Sirkustaiteilija, ohjaaja Sanna Silvennoinen rientää keskusteluun suoraan Helsingin Kaapelitehtaalta. Silvennoinen ohjaa Talvisirkus Rakkaus -esitystä Tanssiteatteri Hurjaruuthissa. Jännittävätkö tulevat kritiikit tekijää?
SS: ”Talvisirkus on instituutio, jolla on joka vuosi yli 30 000 katsojaa, ja tämä on suurin kokonaisuus, josta koskaan olen yksin ollut vastuussa. Toisaalta traditio tuo turvaa ja kymmenen tuhatta lippua on jo myyty. Alan sisällä sitä tietenkin tullaan vertailemaan aiempiin vuosiin. Aina palautteita odottaa.”

Talvisirkus Rakkaus © Uupi Tirronen

Koreografi Jarkko Partanen kuuluu Wauhaus-kollektiiviin. Esitystaiteen ja nykytanssin välimaastossa toimivan ryhmän viimeisin ensi-ilta oli keväällä Fluids Tallinnan Sõltumatu Tantsu Lavalla.
JP: ”Vironkieliset arviot tulivat kotiin telegrammilla. Seuraava Wauhaus-projekti on Sapiens Suomen kansallisteatterin suurelle näyttämölle syksyllä 2019. Siellä olemme aivan uudessa kontekstissa, ja vastaanotto kiinnostaa kovasti.”

WAUHAUS: Fluids © Samuli Laine

Dramaturgi, ohjaaja Vesa Tapio Valo listaa työn alla olevia projektejaan ja kertoo olevansa puolikuollut.
VTV: ”Seinäjoen Oopperayhdistykselle ja kaupunginorkesterille kirjoittamani ja Iiro Ollilan säveltämä musiikkidraama Lumikuningas ja musta madonna saapuu vierailulle Espoon kaupunginteatteriin marraskuun alussa. Esitys pitää lämmittää, koska uusina esiintyjinä tulevat mukaan Elmer Bäck ja Kimmo Blom. Sitä ennen ohjaan Kansallisteatterin kiertuenäyttämön Nora Raikamolle ja Tuomas Kesälälle kabareelauluillan Unelmia tuhlaa.

Unelmia tuhlaa, ohj. Vesa Tapio Valo © Liisa Pynnönen

Vesa Tapio Valo työstää parhaillaan Teatterimuseossa Aleksis Kiven tuotantoa esittelevää Kivi kääntyy -näyttelyä, joka avautuu lokakuussa.
VTV: ”Kirjoitan näyttelyn interaktiiviselle, kasvojentunnistusta hyödyntävälle ohjelmalle Aleksis Kiven ajan sivustakatsojien monologeja.”

Olemme tottuneet kuulemaan, että Aleksis Kiven mursi kritiikki. Esimerkiksi filosofian professori Oiva Ketonen on vetänyt kuitenkin sen johtopäätöksen Kohtalon vaihtoehdot -teoksessaan (1989), että Kiveä ei tuhonnut kriitikko August Ahlqvist eli A. Oksanen.
VTV: ”Kiven murskasivat omat kollegat, jotka eivät nousseet silloisessa mediaympäristössä vastustamaan mielipidettä, jonka auktoriteetti esitti. Silloin ja vielä nytkin kritiikissä on kyse siitä, onko meillä dialoginen, vuoropuheluun kykenevä yhteiskunta.”

Onko meillä keskustelukulttuuria?

JP: ”Periaatteessa tekniikkaa ja areenoita on olemassa, mutta onko meillä keskustelukulttuuria? Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa saattaa joku nostaa esiin kiinnostavan aiheen, mutta äkkiä se harhautuu sivupoluille.”
VTV: ”Perinteinen sanomalehti saattoi vielä olla agora, tori, paikka julkiselle keskustelulle. Mutta eihän kulttuurisivuilla keskustella! Se on hämmentävää.”

Kaikki kolme tuntevat kriitikoiden ja toimittajien työskentely-ympäristön haasteet. He korostavat, että taiteen tekijät ja kriitikot ovat samalla asialla, taiteen puolella.

SS: ”Minulle on saattanut kriitikko soittaa nyreissään, että sain lehteen vain lyhyen arvion, lähetän sinulle pidemmän version. Näet, mitä oikeasti halusin sanoa.”
VTV: ”Toimittaja on suoraan kysynyt minulta joskus, kumman haluat, esitysarvion vai puffin, molemmille ei ole palstatilaa. Myös kulttuuritoimittajat joutuvat entistä enemmän kirjoittamaan muuta kuin kritiikkiä. Kritiikin osuus on aika lailla huvennut.”
SS: ”Minullekin on tuttua tuo, että joko puffille tai arviolle on tilaa.”

Onko kaikki vain mediajulkisuutta? Näkyvyyttä?

VTV: ”Eli onko meillä enää kritiikkiä vai onko kaikki vain mediajulkisuutta? Näkyvyyttä, jota mitataan kuvalla tai palstamilleinä, vain sitäkö me taiteilijoina haluamme?”

Jarkko Partanen

JP: ”En haluaisi aliarvioida lukijoita. Itsekään en halua pelkkää puffia, jos luen jonkin esitysarvion. Omien töiden kohdalla kritiikit aina jännittävät, mutta taka-ajatus ei voi olla, että myyköhän tämä hyvin. Olen tosi onnellinen kaikista arvioista, koska niissä joku ulkopuolinen kontekstualisoi työtäni. Sillä on iso merkitys ammatilliselle kehittymiselle.”

SS: ”Itse haluaisin kuulla minulle tekijänä suunnattua kritiikkiä.”

Nykyinen käytäntö, jossa esityksille annetaan arvioksi tähtiä, ei saa Silvennoisen, Valon tai Partasen kannatusta.

VTV: ”Tähtien sijaan kaipaan enemmän perusteltuja, eriäviä arvioita, vaikka sitten tylytystä, vanhoja vihaisia kriitikoita, joilta irtosi kunnolla.”
SS: ”Mietin, ketä kritiikin on tarkoitus palvella. Onko arvio suunnattu esityksen tekijöille palautteena, jolloin se on yhden henkilön mielipide, vai onko kritiikin tehtävä kertoa, että tällainen esitys on olemassa ja tämä on minun näkemykseni siitä? Jos näkemys on täystyrmäys, ihmiset eivät tule katsomaan esitystä. Se taas ei palvele sirkusalan yleisömäärän kasvatusta.”

JP: ”Muutama vuosi sitten yksi meidän nykytanssiesityksemme sai valtavan positiivisen arvion. Kriitikko kirjoitti suoraan, että menkää katsomaan, ja tupa olikin täysi. Minua jäi kuitenkin harmittamaan, että arvio oli teatteriarvostelun nimikkeellä, ja minusta puhuttiin tekstissä ohjaajana, kun kerrankin nykytanssi saatiin isosti esille. Esityskausi oli toisaalta todella lyhyt ja teos tehtiin vain kerran. Pohdimme, oliko kriitikko ajatellut teatteri-määritelmän houkuttelevan paikalle enemmän katsojia.”

SS: ”Olen Vesa Tapion kanssa samaa mieltä sirkuskritiikistä, että siinä sanotaan usein aika pehmeästi. Mutta jotenkin myös ymmärrän sen. Ainakin positiivisuus herättää mielenkiintoa alaa kohtaan.”

Vesa Tapio Valo, Jarkko Partanen ja Sanna Silvennoinen korostavat, etteivät halua mitään taiteilijat–arvostelijat-vastakkainasettelua. Joitakin toiveita ja kehityskohteita taiteilijoilla kuitenkin on.

Esityksen idea ei ole kääntyä sisäänpäin, vaan kohti toista ihmistä, yhteiskuntaa

VTV: ”Kriitikolla pitää olla kyky tehdä harkittu arvio. Ei kritiikkejä tietenkään kirjoiteta tekijöille vaan lukijoille. Mutta ei popularisointi tarkoita, ettei arviota tarvitse perustella asiantuntevasti.”

Sanna Silvennoinen ©
Juho Rahijärvi

SS: ”Suomessa vallitsee yleisesti sellainen ajatus, että taidetta ei tarvitse ymmärtää. Että kukin näkee, mitä näkee. Katsojalle voi jäädä olo, että en tajunnut tästä mitään, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan.”
VTV: ”Kriitikko välttää vastuunsa, jos hän väittää kritiikin olevan vain yksittäinen mielipide. Kritiikki ei ole peukutus vaan erittely.”
JP: ”Ja hyvin kirjoitettu kritiikki on yritys kytkeä esitys laajempaan kehykseen, joko kentän sisällä tai sitten teoksen teemojen puolesta.”

SS: ”Onko meillä kriitikkoja, jotka tuohon kaikkeen pystyvät?”
VTV: ”Hehän joutuvat liukuhihnalla kohtaamaan uusia esityksiä, tekijöitä ja ilmiöitä. Itse en pystyisi siihen ikinä. Mutta silti: kritiikin ydin on, että hyvin lyhyestäkin tekstistä pitäisi näkyä, millä periaatteilla kirjoittaja väittämänsä sanoo. Jos sitä ei sanota, se on vain mielipide, pahimmillaan tähtiä, kuten tv-elokuvien yhteydessä. Netti-blogit ovat varmasti lisänneet mielipiteiden määrää, mutta ovatko ne lisänneet kritiikkiä?”
SS: ”Saatetaan myös vain kuvailla, mitä esityksessä tapahtuu.”

VTV: ”Olennaisen ymmärtäminen ja sen välittäminen lukijoille on oikeasti maailman vaikein asia. Tekstissään kriitikko paljastaa, mitä hän on käsittänyt tai kokenut. Tässä suhteessa kriitikkokin on haavoittuvainen. Mutta ellei hän yritä tätä, arvio jää pinnallisen kuvailun tasolle. Kriitikkoja on sinänsä mahdoton arvostella, heillä on kotikenttäetu eivätkä he ole tottuneet siihen mihin taiteilijat: että kymmenen tai sadan tuhannen levikin aviisi kertoo kaikelle kansalle, että olet epäonnistunut.”

JP: ”Kerran erään nykytanssiesityksen arvio oli mennyt aivan metsään. Tuntui, että kirjoittajalta puuttui koko taiteenlajin tietämys kokonaan. Jopa kriitikkokollegat osallistuivat keskusteluun kritiikin tasosta ja perustellusti.”

VTV: ”Teatteri on kommunikointiin tähtäävää taidetta. Minkään esityksen idea ei ole kääntyä sisäänpäin, vaan kohti toista ihmistä, yhteiskuntaa. Kriitikko voisi jatkaa ja avata esitystä lisää katsojan ja yhteiskunnan suuntaan. Kriitikot ehkä olettavat, että taiteilija haluaa vain lukea, olinko hyvä roolissa tai oliko ohjaus hyvä.”

Mutta minä ainakin haluaisin lukea, mikä merkitys esityksellä maailmassa on, lähteekö siitä laineita eteenpäin. – Vesa Tapio Valo

Painettu media vähentää koko ajan henkilöstöään taloudellisista syistä. Sanoma- ja aikakauslehtien mainostulot laskevat, eikä nettimainonnasta ole yhtä merkittäväksi tulonlähteeksi. Partanen, Silvennoinen ja Valo ovat nähneet mediamuutoksen vaikutukset oman työnsä ruohonjuuritasolla.

VTV: ”Omana opiskeluaikanani silloisessa Teatterikoulussa saimme toisen vuosikurssin ensi-iltaan ykkösarvostelijat lehdistä Helsingin Sanomat, Kansan Uutiset, Uusi Suomi, Demari ja Turun Sanomat…”
SS: ”Ei tapahdu nykyään.”
VTV: ”Kun ohjaan maakunnassa ison jutun, esitys saa yhden arvostelun, joka julkaistaan kahdessa alueen lehdessä, todennäköisesti vain yhdessä.”

SS: ”Toimittajat eivät tule kaukaa. Me olemme joskus jopa tarjoutuneet maksamaan matkakulut, mutta sellaista journalistit eivät saa ottaa vastaan.”
VTV: ”Jos freelancer-kriitikko joutuu ostamaan junalipun ja maksamaan yön hotellissa, ja palstatilaa hänelle on 10 tai 15 senttimetriä, niin ei hän lähde. Hänelle ei jää palkkiosta mitään käteen.”
JP: ”Joskus juttuja lyhennetään toimituksessa, vaikka kriitikolle on ensin sanottu muuta.”
SS: ”Esityskaudet sirkuksen ja tanssin osalta saattavat olla niin lyhyitä, että jos kriitikko ei tule ensi-iltaan, ei hän tule puolenkaan vuoden päästä, kun esitys menee uudestaan.”

VTV: ”Tähän liittyy ajatus, että kulttuurin pitäisi olla uutinen. Ei kulttuuri ole uutinen.”
SS: ”Eikä se vanhene.”
VTV: ”Syökö uutisarvon metsästäminen kritiikin palstatilaa, jos edellytetään, että esityksen pitää ylittää jokin uutiskynnys? Se on pelottavaa. Toinen pelottava asia on, pystymmekö enää kritiikkien pohjalta hahmottamaan taiteen kenttää. Aiemmin julkaistiin kriitikkojen arvioita kirjoina, koska niistä avautui kokonainen aikakausi. Milloin Jukka Kajavan arvioista kootaan kirja?”
JP: ”Eikä kenttiä ole enää vain yksi, vaan monia. Zodiakin pitkäaikainen johtaja, Teatteri-lehden entinen päätoimittaja Raija Ojala kertoi, kuinka hän 1980-luvulla Helsinkiin muuttaessaan oli päättänyt katsoa kaikki kaupungissa menevät esitykset. Ja se oli mahdollista! Nykyisin ei olisi.”

Keski-Euroopassa teatterissa ja teatterista keskustellaan paljon

Kolmikko pohtii ratkaisuja keskustelun ja dialogisuuden lisäämiseksi.

VTV: ”Nykylapsilla saattaa olla paremmin, mutta me opimme epädialogisuutta jo kansakoulussa. Ei opetettu väittelemään tai olemaan rakentavasti eri mieltä. Nyt jos joku on julkisessa keskustelussa eri mieltä jostain kansakunnan kaapin päälle nostetusta nerosta, niin sehän on majesteettirikos.”
JP: ”Eikä sosiaalinen media ole hedelmällisin alusta dialogille.”

Vesa Tapio Valo
© Jukka Kontkanen

VTV: ”Keski-Euroopassa teatterissa ja teatterista keskustellaan yhä. Saksassa odotushorisontti on, että teatterissa käsitellään yhteisiä ja yhteiskunnallisia asioita ja on noloa, jos teatteri tai media eivät sitä tee.”
JP: ”Esityksen jälkeiset yleisökeskustelut Suomessa ovat hirveän kohteliaita, ja niissä syntyy harvoin muodollisen haastattelun lisäksi oikeaa keskustelua.”
SS: ”Se on uskalluksen puutetta sekä tekijöiltä että saliin istumaan jääneiltä.”
JP: ”Viime kesänä Hangon Teatteritreffeillä oli kriitikkopaneeli joka aamu edellisen päivän esityksistä. Se oli mahtavaa. Paneelissa kolme kriitikkoa kävi keskustelua esityksistä, ja yleisön osallistuminen keskusteluun oli toivottavaa. Mutta tietenkin festivaali formaattina mahdollistaa tämän eri tavalla kuin yksittäiset esitykset.”
SS: ”Muissa maissa on teatterien yhteydessä kivoja baareja, joihin ihmiset jäävät esityksen jälkeen. Täällä se on niin, että äkkiä metroon ja kotiin.”

JP: ”Pari vuotta sitten koin Münchner Kammerspiele -teatterissa yleisökeskustelun, jotta oksat pois! Teos oli Gob Squad -kollektiivin Sota ja rauha. Tekijät olivat jo keskenään eri mieltä siinä rampissa, ja katsomosta esitettiin tosi kiperiä kysymyksiä taiteilijoita säälimättä.”
VTV: ”Minulle on aina käynyt niin, että näkemäni esitys paranee, kun olen jäänyt yleisökeskusteluun.”
SS: ”Oma kuva esityksestä paranee kyllä.”
VTV: ”Oma käsitys joutuu kritiikin kohteeksi, että ’ai sinä ajattelet noin, ja miten minä en nähnyt tuota’.”
SS: ”Jos ajattelee konkreettisia ehdotuksia, niin lehdessä voisi joskus olla kaksi eri kritiikkiä samasta esityksestä tai kahden kriitikon keskustelu. Tai kriitikko ja tekijä keskustelisivat, että minä näin siinä tällaista, mitä ajattelit, kun teit tätä. Se olisi tosi hedelmällistä ja mielenkiintoista.”

Sanna Silvennoinen joutuu lähtemään takaisin harjoituksiin, Jarkko Partasella on lento ulkomaille aikaisin aamulla. Vesa Tapio Valo jää vielä hetkeksi pohtimaan kriitikon asemaa.

VTV: ”Olen ehdottanut Taiteen keskustoimikunnalle, että olisi myös kritiikin läänintaiteilijoita. Kaikille taiteenaloille olisi parempi, että kritiikki voi hyvin ja pääsee toteuttamaan tehtäväänsä. Toivoisin, että kriitikot hakisivat ja saisivat taiteilija-apurahoja. Silloin he voisivat vapaammin tarjota arvioitaan eri medioille. Apuraha mahdollistaisi myös kansainvälisen perspektiivin, joka on kaventunut huomattavasti. Mitä me tiedämme Pietarin, Tallinnan, Tukholman tai Berliinin teatterista, jos luemme kotimaisia lehtiä? Emme mitään.”


Nina Jääskeläisen kirjoittama artikkeli on alunperin ilmestynyt Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehdessä, numerossa 6-7/2018. Julkaisemme artikkelin lehden luvalla.

Tanssin tiedotuskeskus on yksi Teatteri&Tanssi+Sirkus -lehteä julkaisevan Kustannus Oy Teatterin omistajista. Tiedotuskeskus on mukana kustannusyhtiön hallitustyössä. Hallitus ei tee lehden sisältöön, kuten esimerkiksi yksittäisiin juttuihin, liittyviä päätöksiä – sisällöstä vastaa itsenäisesti ja kokonaan lehden toimitus.


Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehden numerossa 6-7/18:

  • Minkälaista on hyvä kritiikki? Minkälaista on kriitikon työ?
  • Espoon kaupunginteatterin johtaja Erik Söderblom suomii suomalaista kulttuuripolitiikkaa ja teatteriväkeä.
  • Zodiakista eläköitynyt Raija Ojala piirtää kokeneesti kulttuuripolitiikalle linjoja.
  • Miten sujuu nätyläisiltä venäjän kielellä näytteleminen?
  • Miksi suomalaiset sirkustaiteilijoiksi haaveilevat hakeutuvat ulkomaille koulutukseen.
  • Teakin koreografikoulutuksen professori Kirsi Monni tutkii opiskelijoidensa kanssa muun muassa ei-ammatillisissa yhteisöissä toimimista.
  • Tanssin talon johtaja Matti Numminen pöyristyy Riihimäen teatterin tilanteesta ja kertoo olevansa vankka yhteiskunnallisen rahoituksen kannattaja.