Mitä kansainvälistyminen tänään vaatii?

Tanssin Tiedotuskeskus järjesti keskustelun tanssin kansainvälistymisestä Kaapelitehtaalla 25.10.2016. Mitä kansainvälistyminen tänä päivänä vaatii, miltä sen tulevaisuus näyttää? Miten puhua laadusta kansainvälistymisen kontekstissa? Keskustelemassa olivat:

Virve Sutinen, joka on berliiniläisen Tanz im August –festivaalin taiteellinen johtaja ja ICE HOT –partnerin Tukholman Dansens Husin edellinen johtaja.

Bush Hartshorn, joka vastaa Sardegna Teatron tanssiohjelmistosta ja skotlantilaisen Dance Base Catalystin toiminnasta, on taiteilijamentori ja ICE HOT –partnerin Dansehallernen edellinen taiteellinen johtaja.

Pirjetta Mulari, joka on nykyisin Annantalon vastaava tuottaja ja aikaisemmin Tanssin Tiedotuskeskuksen pitkäaikainen kansainvälisten asiain päällikkö.

Keskustelua moderoivat Katarina Lindholm, kansainvälisten asiain koordinaattori, ja Sanna Rekola, toiminnanjohtaja, Tanssin Tiedotuskeskuksesta.

Tiivistelmä keskustelusta:

Onko kansainvälistyminen itseisarvo?

Virve Sutinen (VS): Kansainvälisyyden arvoilla on enemmän tekemistä politiikan, maailmassa olemisen tavan kanssa, kuin taiteen ja taiteellisten arvojen. Kansainvälisyys on avoimuutta toiselle ja toisenlaiselle.

Yleisökommentti: Suomessa tuntuu edelleen olevan vallalla ajatus, että kansainvälisyys on laadun tae, meriitti, joka tuo enemmän näkyvyyttä ja yleisöä, paremmin apurahoja ja tukia…

Pirjetta Mulari (PM): Kansainvälisyys on asenne. Me Suomessa olemme edelleen periferiassa esimerkiksi Keski-Eurooppaan nähden: Siellä kansainvälisyys toteutuu luonnostaan, ihmiset liikkuvat helpommin koko ajan maiden välillä kun kaikki on lähellä. Suomessa kansainvälistyminen tulee helposti liiankin isoksi, erilliseksi kysymykseksi, vaikka sen pitäisi liittyä erottamattomasti toimintatapaan.

Bush Hartshorn (BH): Kansainvälisyys sinänsä ei ole yhtä kuin laatu. Ei ole mikään pakko olla kansainvälinen!

Johtaako kansainvälistyminen siihen että kaikesta tulee samanlaista?

VS: Kenttä on laajentunut valtavasti viime vuosikymmeninä, todella paljon erilaista tanssia esitetään niin monissa paikoissa. Ohjelmistojen kuraattoreilta vaaditaan paljon työtä ja uteliaisuutta mennä totuttujen polkujen ulkopuolelle – ja he tekevät sitä.
Valinnanvaraa, moninaisuutta on todella paljon tarjolla. – Vaikka ne eivät välttämättä ole juuri ne esitykset jotka kiertävät.
Jos joskus näyttää siltä, että vain tietynlaiset esitykset kiertävät, se liittyy enemmänkin siihen, mitä presentterit ottavat ohjelmistoonsa. Tottakai esimerkiksi Euroopassa monet presentterit tulevat samantyyppisisitä taustoista, eikä se voi olla vaikuttamatta. Toisaalta valituksi tulee tietysti myös esityksiä, jotka soveltuvat kiertue-esityksiksi.

BH: Sitten on “henkinen kolonisaatio”, kulttuurinen imperialismi: Esimerkiksi pohjoisafrikkalaiset taiteilijat ovat useimmiten saaneet koulutuksensa Euroopassa, eurooppalaiseen traditioon, joka arvottaa ja arvostaa tietynlaisia asioita.
Tärkeä kysymys olisi: Miten löytää oma identiteetti oman kehon kautta?

Onko olemassa joku tietty eurooppalainen, vallitseva estetiikka?

VS: Ei ohjelmistoa tehdä sellaisesta lähtökohdasta. Kun kuratoidaan festivaalia, sitä tehdään jollekulle, joka ajatellaan katsojaksi. Eli täytyy tuntea yleisönsä, jotta voi tuoda taiteilijan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja edesauttaa taiteilijan ja yleisön kohtaamista.
Tanssi on edelleen melko heikko taiteenala, hauraampi kuin monet muut. Kuraattorina tunnen vastuuta tanssikulttuurin ylläpitämisestä, sen vahvistamisesta, jolloin on tärkeää että se kommunikoi yleisön kanssa.
Vastuullinen kuratointi alkaa kontekstin tuntemisesta – sen sosiaalisen, poliittisen ja historiallisen kontekstin ymmärtämisestä, johon haluat teoksia ja esityksiä tuoda.

Miten tuntea tai määritellä yleisönsä?

BH: Puhu ihmisille ja kysele!
Festivaalilla tai venuella on yleensä jonkinlainen brändi, jonka perusteella yleisö asettaa odotuksia näkemälleen.

VS:  Yritys ja erehdys on yksi tapa oppia tuntemaan yleisönsä!
Yleisöäsi ei kannata pitää taattuna – yleisö on liian helppo menettää ja vaikea saada tulemaan takaisin. Aina pitää muistaa se konteksti, jossa teoksia esitetään ja jossa yleisö elää.
Vaikka minä haluan haastaa, haluan silti myös tukea koko tanssikulttuuria; ei ole tarkoituksenmukaista pakkosyöttää yleisölle jotakin, jonka he välittömästi oksentavat ulos. Se ei palvele tanssia millään tavalla.

VS: Mutta ei ole vain yhtä kontekstia ja yhtä yleisöä, vaan erilaisia yleisöjä. Pitää avata silmät ja katsoa ympärilleen, katsoa maailmaa!
Jos haluaa uutta yleisöä, on tehtävä uudenlaista ohjelmistoa, joka on suhteessa heidän kontekstiinsa ja puhuttelee heidän todellisuuttaan.

Pitäisikö taiteilijan tuntea paremmin se konteksti, johon yrittää töitään tarjota? Miten taiteilija osaisi vastata jonkin tietyn festivaalin odotuksiin?

VS: Kuka sinä olet, mitä sinä haluat taiteilijana tehdä ja minne sinä haluat mennä, kenelle haluat puhua – nämä ovat kysymyksiä joita taiteilijan pitäisi pohtia, ei niinkään “kontekstia”. Se on toisten asia.

PM: Harvoilla festivaaleilla on mitään avointa esityshakua. Festivaali-ihmiset jakavat tietoa keskenään. Kannattaa ottaa itse selvää, tutkia nettisivuja ja ohjelmistoja ja lähettää itse ehdotus – ja kysellä kollegoilta. Tietoa kannattaa jakaa, ja puhua ihmisten kanssa.
Omaperäisyys on tärkeää, mutta niin on myös suhde yleisöön.

VS: Keskustelen enemmän agenttien ja managerien kanssa kuin taiteilijoiden. He ovat taiteilijoiden puolestapuhujia, välittäjiä, joita taiteilijat tarvitsevat. Eurooppalaiset agentit ovat todella omistautuneet työlleen ja edustamilleen taiteilijoille – Suomesta tämä väliporras puuttuu melkein kokonaan.
Taiteilijan tehtävä on tehdä hyvää taidetta, keskittyä siihen, jolloin on suuremmat mahdollisuudet myös tavoittaa oikea yleisö. Taiteilija tarvitsee puolestapuhujia, välittäjiä.

PM: Taiteilijoiden väliset kontaktit vievät myös asioita eteenpäin, askel askeleelta. On pakko ottaa riskejä, taloudellisiakin – ulkomailla kilpailu on kovaa.

Yleisökommentti: Transparenssia tarvittaisiin lisää! Mikseivät festivaalit kommunikoi tulevien ohjelmistovalintojensa perusteita ja strategiaansa läpinäkyvämmin?

VS: Festivaalin linjan ja strategian pitäisi välittyä ohjelmistosta! Jos näin ei tapahdu, olen epäonnistunut!
Taiteellinen työ on aina etusijalla, ei yleisö tule katsomaan “strategiaa”, vaan se on saatava kommunikoitua taiteilijoiden työn kautta. Muutenhan taide latistuisi.

Miten minä voin tulla nähdyksi, löydetyksi? – Kaukana Suomessa jossa ei ole paljon kuratoituja ohjelmistoja…

PM: Puhu ihmisten kanssa, luo suhteita ja hanki kontakteja, ole yhteydessä kollegoihin. Mene vaikka Reykjavikiin Pohjoismaisen liikkuvuustuen avulla. Tee mitä voit, mikä on sinulle mahdollista – älä keskity vain rahan miettimiseen, mahdollisuuksia on.

Harri Kuorelahti (yleisöstä): Joskus ulkomaiselle festivaalille ei tule valituksi, koska “it’s a great artist but nobody knows him in Zürich”. – Residenssit voivat olla yksi tapa tulla nähdyksi ja päästä alkuun. Ei ehkä kannata heti tavoitella koko maailmaa; joku yksikin paikka johon on kontakteja riittää. Ja joskus niitä kontakteja kannattaa hankkia ja ylläpitää täällä Suomessakin.

BH: Muista käyttäytyä ammattimaisesti kansainvälisessä yhteisössä – ei mielistelyä tai epäaitoutta. Sano asioita niin, että toinen kuuntelee mitä sinulla on oikeasti sanottavaa.

PM: Kansainvälistyminen tapahtuu tietoisen valinnan kautta: sen eteen pitää päättää tehdä töitä ja siihen pitää sitoutua jotta asiat etenevät – joskus se voi tarkoittaa nomadielämää ja uhrauksiakin.
Kannattaa katsoa muuallekin kuin vain isoihin kaupunkeihin ja keskuksiin, esimerkiksi koetansseja järjestetään muuallakin.
On tärkeää, että sinulla on ihmisiä joille puhua ja uskallat jakaa ongelmiasi kollegojen kanssa.
Ja sitten kannattaa tuoda ihmisiä esityksiin ja harjoituksiin ja pyytää heitä kommentoimaan työtäsi.

Seuraavan kerran kansainvälisistä asioista puhutaan tuottajatapaamisessa 29.11. Näkökulmia kansainvälisen festivaalin kuratointiin – periaatteista ja käytännöistä. Lue lisää.