Pitkäkestoinen residenssi antaa tilaa syvällisyydelle ja tuottaa kestäviä tuloksia

ARTIKKELIT
Sari Palmgren, 14.6.2018

Sari Palmgren on osallistunut hongkongilaisten ja suomalaisten tanssitaiteilijoiden yhteiseen residenssiohjelmaan. Nyt viidennen residenssijakson jälkeen hän kirjoittaa kokemuksistaan ja siitä, mitä hän on oppinut.

Residenssiohjelman alussa 2016 kaikki oli meidän taiteilijoiden ja organisaatioiden muokattavissa: mikä on residenssien tarkoitus ja sisältö? Taiteilijoiden työskentelyn lähtökohtina oli kulttuurivaihto, verkostoituminen ja omien työskentelytapojen ja praktiikoiden jakaminen. Hyvin nopeasti tuli esiin, että kolmen suomalaisen ja kolmen hongkongilaisen tanssitaiteilijan työskentelytavat ja lähtökohdat olivat kovin erilaiset.

Työpajatyöskentelyä. Kuvassa tanssijat Poon Chun Ho ja Ho Ming Yan © Sari Palmgren

Kysymyksiä vastuusta ja vallasta

Residenssien myötä olemme oppineet ymmärtämään paremmin eri diskursseja, toistemme lähtökohtia, ajattelua, sekä sitä mikä on persoonallista ja mikä puolestaan kulttuuriin/koulutukseen liittyvää.

Organisaatiot ja heidän työtapansa ovat keskenään erilaisia ja myös sisällöistä on puhuttu eri tavoin hongkongilaisille ja suomalaisille taiteilijoille. Residenssien alussa oli paljon keskustelua siitä mitä jakaminen tarkoittaa ryhmässä. Miksi tuon jonkin asian yhteiseen tilanteeseen? Artikulointi ja vastaaminen kysymyksiin ”miksi”, ”mitä”, ”miten” ja ”mikä on tärkeää kulloinkin”, vaatii paljon aikaa sekä organisaatioilta että taiteilijoilta – pidempiaikaisen yhteistyöhankkeen eri vaiheissa.

Koska residenssien rakenne oli alkuun muokattavissa, niin esiin nousee vastuun ja vallan kysymykset. Kuinka otan sitä taiteilijana ja mitä se on organisaatioissa, joilla on monia muita tehtäviä? Tämä matka on saanut pohtimaan kuinka paljon voin yksilönä viedä asioita eteenpäin ja mihin keskittyä. Mitä taistelua käyn: mihin keskityn?

Oma kamppailuni on ollut myös hyväksyä monet lentomatkat Aasiaan. Viimeksi olisin halunnut matkustaa junalla Hongkongiin, mutta se ei onnistunut residenssin aikataulun puitteissa. Kuinka voi tehdä yhteistyötä ja nähdä eri kulttuureja ilman että saastutan ympäristöä? Voiko jättää omalla työllä asioita paremmaksi, tuhoamisen ja oman hiilijalanjäljen kasvattamisen sijaan? Minulla on omia kompensaatioita (kuten lapsettomuus ja kasvissyönti), joilla selitän/annan itselleni luvan nomadielämäntavalle.

Kestävää projektissa on ollut syvällinen, pitkäkestoinen yhteistyö lyhyiden keikkamatkojen sijasta.

Ajatuksia omasta residenssityöskentelystä

Residenssityöskentelyä on leimannut samat asiat joiden kanssa joutuu vastakkain taiteilijan työssä laajemminkin. Mihin tämän työn laajaan osa-alueeseen haluan ja voin keskittyä milloinkin?

Edellisistä residensseistä oppineena otin tällä kertaa ohjenuoraksi priorisoida seuraavia valintoja:

1. Teen asioita joita voin tehdä vain täällä
2. Teen joka päivä fyysisen harjoituksen

Residenssi oli edelleen erittäin runsas ja työntäyteinen, mutta valitseminen oli nyt helpompaa omaa ohjeistustani kuunnellen. Oli mielenkiintoista käydä oman harjoittelun lisäksi erilaisilla jooga-, jumppa- ja tanssitunneilla sekä nähdä eri paikkoja, erilaisia ihmisiä liikkumassa ja opettamassa. Kun lähtee tarpeeksi kauas omista lähtökohdistaan ja tutuista kuvioista, niin joutuu kohtaamaan omat epävarmuudet. Löydän uutta ymmärrystä itsestäni näiden uuteen kulttuurin asettumisen vaikeuksien kanssa.

Kävimme tämän residenssin aikana enemmän Hongkongin useilla saarilla luontokohteissa, joissa sai mukavan irtioton hektisestä kaupunkielämästä. Sopeutuminen, suunnittelu ja työskentely on ollut tällä kertaa paljon helpompaa, kun tietää paikat, kulkuneuvot ja tavat paremmin, ja esimerkiksi sen, että ihmiset ovat usein myöhässä ja että ruuhkien takia on hyvä varata aina vähintään tunti paikan vaihtoon. Olen myös oppinut sulkemaan ilmastoinnin bussissa ja elämään kuuman ulkotilan ja jäätävän kylmän ilmastoidun tilan välillä.

Valokuvassa residenssitaiteilijat Linda Martikainen ja Wayson Poon Wai-shun © Sari Palmgren

Tanssin kentät eroavat Suomessa ja Hongkongissa

Olen osittain tuntenut, että vaikka meillä on periaatteessa yhteinen nimittäjä, tanssi, niin en kuulu samaan taiteen kenttään. Minulle koreografia on eri asioiden, diversiteettien juhlaa. Tuntuu, että Hongkongissa moni näkemäni esitys toteuttaa samaa kapitalistisuuden, ulkonäkökeskeisyyden, nuoruuden ja pinnallisuuden vaadetta, joka on hyvin näkyvillä tässä kaupungissa ja kulttuurissa muutenkin. Voisiko taiteen tehtävä olla täälläkin tuoda jotain muuta näyttämölle kuin mitä jo on? Valaista pimeitä kulmia, nähdä toisin?

Aina on onneksi myös vastavoimaa. Tapasin joitakin taiteilijoita, jotka pyrkivät tekemään toisin, esimerkiksi koreografi Mao Wein: ”Kaiken pitää hidastua. Haluan hidastuttaa koko prosessia ja kysyä jatkuvasti, onko tämä nimenomaan se suunta johon haluan edetä?” Tapasin myös vaatesuunnittelija Kay Wongin, joka on lopettanut menestyksellisen uran vaateteollisuuden parissa ja perustanut vanhojen vaatteiden muokkaus- ja korjauspalvelun.

Koska koin ulkopuolisuutta Hongkongissa, niin havainnoin eroja tanssin kenttien välillä Suomessa ja Hongkongissa. Hongkongissa (kuten myös Suomessakin) on paljon haasteita kestävämmän tanssin kentän luomiseen, tässä muutamia omia havaintojani:

– Koreografin työtä ajatellaan enemmän tanssiteknisenä kehotyöläisenä kuin taiteilijana.
– Kollektiivista työtapaa ei juuri tunneta Hongkongissa. Suunnittelijat käyvät ehkä kerran harjoituksissa, eivätkä ole aktiivisia toimijoita prosessissa esitystä valmisteltaessa, koreografi on usein yksin koko työn tekijänä.
– Hongkongissa saa rahoitusta koko projektille kerrallaan, pieniä säätiöitä tai rahoituksen keräämisen mahdollisuutta ei ole paljon. Eli muutamat onnekkaat saavat koko potin ja mahdollisuuden tehdä teoksen. Aikajänne jolla esitykset toteutetaan on usein hyvin lyhyt.
– Monet tanssijat tekevät eri töitä tanssijan työn lisäksi, joka heikentää tanssijoiden sitoutumista prosessiin ja pitää myös tanssin kentän hyvin nuorena. Pitkiä taiteilija-apurahoja ei ole.
– Esityksissä suositaan uutuutta, tukea esitysten kehittämiselle ei ole (kuten ei juuri Suomessakaan) Monet taiteilijat kuitenkin löytävät eri väyliä, ja jatkavat saman teoksen kehittämistä esimerkiksi vaihtamalla esityksen nimeä.
– Yleisö ajatellaan enemmän kuluttajina kuin osallistujina. Taiteilija vetoista yleisötyötä on myös hyvin vähän.
– Freelancer kentällä tuottajat tuntuvat olevan aktiivisempia Hongkongissa. He ottavat yhtäläisen vastuun teoksen syntymisestä ja rahoituksen sekä yhteistyökumppanien löytymisestä jo hyvin prosessin alkuvaiheessa.

Yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa

Asiat ja prosessit menivät nyt viidennessä residenssissä pidemmälle. Tuntuu, että niitä on kypsytetty pitkään ja voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Oma seuraava vaiheeni on produktion toteuttaminen vuonna 2020–2021 Suomessa ja Hongkongissa. Produktion tekemiseen osallistuu neljä taiteilijaa Hongkongista ja neljä Suomesta. Yksi tanssijoista on residenssitaiteilija Wayson Poon Wai-shun.

Residensseissä parasta on ollut etäisyyden ottaminen omaan työskentelyyn ja konventioihin. Kun on kaukana kotoa, niin se on antanut sysäyksen nähdä ympäristön ja omat tavat uudelleen. Kirkastaa sitä mikä itselle on tärkeää. Yksi residenssitaiteilija sanoi minulle, että ennen minä olin kuin kivi ja nyt olen kuin käärme. Olen joustavampi löytämään eri suuntia: jos ei tuo valittu suunta toimi, niin voin sulautua ja löytää uusia väyliä.

© Sari Palmgren

Iso kiitos järjestäjille West Kowloonille, Zodiak – Uuden tanssin keskukselle, Tanssin tiedotuskeskukselle, Tanssin talolle & muille residenssitaiteilijoille: Linda Martikaiselle, Justyne Li Sze-yeungille, Wayson Poon Wai-shunille, Ivy Tsui Yik-chitille ja Carl Knifille!

Kuljettua matkaa ei voi koskaan ottaa pois.