Reetta-Kaisa Iles – tanssitaiteen Peppi Pitkätossu

ARTIKKELIT
Eeva Kauppinen, 3.10.2019

Tanssitaiteilija Reetta-Kaisa Iles (s. 1976) tunnetaan kansantanssista ponnistavana moniosaajana, jota on vaikea lokeroida. Eeva Kauppinen haastatteli Ilesia englanninkieliseen Finnish Dance in Focus -lehteen. Alkuperäinen artikkeli on julkaistu lehden numerossa 2016-2017.

Reetta-Kaisa Iles © Hanna Koikkalainen

Reetta-Kaisa Iles on nykyaikainen taiteen moniosaaja, jonka luovuus purskahtelee moniin eri suuntiin: improvisaatiosta undergroundiin, tanssiteatteriin, elektroniseen musiikkiin ja kansantanssiin. Kansantanssin raameihin hän kuitenkin istuu yhtä huonosti kuin Peppi Pitkätossu tyttökirjallisuuden vaaleanpunaiseen kaanoniin.

Viime vuosina Iles on keikkaillut ahkeraan “kansanelektroa” soittavan, musiikkigenrerajat ylittävän Suistamon Sähkö -yhtyeen kanssa. Suistamon Sähköllä menee lujaa – lokakuussa 2019 bändi esiintyy Tampereella Womex – World Music Expon avajaisissa ja se on nimetty ehdolle vuoden 2020 Etnogaalan Vuoden tanssintekijä -kategoriaan. Womexin conference-ohjelmistossa nähdään myös Alla Kovganin ohjaama, Tanssiteatteri Tsuumin, Puhtin ja Suistamon Sähkön vr-tanssielokuva Devil’s lungs, jonka koreografia on Reetta-Kaisan käsialaa.

Iles on myös osa Helsingissä toimivaa ammattilaisryhmää Tanssiteatteri Tsuumia, joka tuottaa vuosittain kaksi–kolme omaa kantaesitystä ja osallistuu yhteistuotantoihin eri ryhmien ja teattereiden kanssa. Ryhmän taiteelliset juuret ovat kansanperinteessä, mutta aiheita ja inspiraatiota se ammentaa ympäröivästä nyky-yhteiskunnasta. Sen toiminnassa arkaainen resonoi modernin kanssa.

Eikä Reetta-Kaisa Iles itsekään ole niitä taiteilijoita, jotka yhden löydön tehtyään toteavat: tässä se nyt on. Iles katsoo genrerajojen läpi kuin niitä ei olisikaan.
Vankan ammattitaidon lisäksi tällainen työtapa vaatii herkkyyttä, hyvää silmää, huumoria sekä itseironian kykyä.

Ilesille työskentelyn lähtökohtia ovat kollegiaalisuus ja monitaiteisuus. ”En ole erityisen kiinnostunut suomalaisesta kansantaiteesta, vaikka niin monesti luullaan. Kiinnostukseni on laajempi, maailmanlaajuisesti lävistävä asia”, hän selventää. ”Eri yhteisöissä syntyneet perinteet ovat tunnistettavia. Otat dervissit, karjalaiset tai latinalaistanssit, mitä tahansa, niistä löytyy jotain syvästi yhdistäviä tekijöitä: rytmi, pulssi, yksinkertaisuus, toisteisuus. Kehollisuus on se ydin.”

”Lähtökohtaisesti olen kiinnostunut ihmisestä, henkilökohtaisuudesta, inhimillisyydestä, epätäydellisyydestä ja valtavasta tarpeestamme löytää toinen ihminen ja joku ryhmä.”

”Käytän improvisaatiota työkaluna tosi voimakkaasti. Koreografina teen aika vähän mitään liikemateriaalia valmiiksi. Lopputulos on aina vahvasti esiintyjien tulkinnan värittämä.” Improvisaation kautta Reetta-Kaisa Iles pyrkii tarttumaan esiintyjien ominaislaatuihin, habitukseen ja persoonalliseen tapaan olla tässä maailmassa. ”Näin löytyneet kombinaatiot tuottavat aina jotain uutta.”

Hyvä esimerkki on Reetta-Kaisa Ilesin koreografia Hiljaiset tunteet (2015). Hän poimi paritanssin kontekstiin neljä suomalaista nykytanssijaa, joilla on takanaan jo vuosikymmeniä pitkä ura: Marjo Kuusela, Ervi Sirén, Alpo Aaltokoski ja Reijo Kela. ”Kun ihminen vähän vanhenee, oma olemus kirkastuu, mikä on mahtavaa. Sieltä häviää kaikki ylimääräinen. Nämä neljä ovat kaikki voimakkaita, omilla jaloillaan seisovia persoonia.”

Reetta-Kaisa Iles haluaa näyttää ihmisen näyttämöllä särkyvänä, paljaana, epätäydellisenä, naiivina, typeränä, jopa nolona. Inhimillisenä. ”Tavoittelen teoksissani katsojille sitä tuntumaa, että kuka tahansa voisi itse astua lavalle. Olla yksi heistä.”

Kun yrittää kuvata, millaista taidetta Iles tekee, terminologiset määritelmät eivät oikein istu tai tunnu kattavilta. Hänen vilkas toimeliaisuutensa tuo mieleen hindujen nelikätisen Ganesha-jumalan, joka edustaa älykkyttä ja hyvää onnea – Ilesin tapauksessa visionäärisyyttä ja ilon kantamista katsojille. ”Olen ruuhkavuosia elävä äiti, joka yrittää vimmatusti tehdä taidetta”, Iles nauraa. ”Työminä on esitystaiteen sekatyöläinen. Tuntuu, ettei tanssi ole riittävä lokero kuvaamaan omaa työtäni.”

Tanssiteatteri Tsuumi: Kake – Tiellä tähtiin. @ Mikko Mäntyniemi

Reetta-Kaisa Ilesin energisyys ja latautuneisuus kuuluu jo taiteellisten projektien ja teosten nimissäkin. Harmonikkataiteilija Anne-Mari Kivimäen kanssa Ilesillä on duo nimeltään Puhti, ja Puhtilla on klubi, jonka nimi on Perkele! Puhtin ideana on luoda ihka uutta näyttämötaidetta yhdistämällä korkealaatuista kansanmusiikkia ja kansantanssia. Ja asennetta löytyy: kaksi naista ottaa röyhkeästi tilan haltuun niin baaripöydillä kuin isoilla festivaaliareenoilla.

”Nykykansantanssi on sana, jonka joku on jossakin vaiheessa keksinyt. Minulla on siihen erikoinen suhde. Huomaan tekeväni monenlaisia produktioita. Jotkut voivat ollakin nykykansantanssia. Puhti-duon kanssa käytän usein määritelmää musiikkiteatteri. Tsuumissa taas yhteisöllisyys lähtökohtana vie tekemistä tanssiteatterillisempaan suuntaan.”

Perimmältään Ilesin taiteessa on kysymys ihmisten välisestä kanssakäymisestä ja yhteen kuuluvuudesta. ”Laulaminen on minulla aina liittynyt liikkumiseen. Tai äänenkäyttö jollakin tavalla. Ne ovat erottamattomat. Muodostetaan piiri, tehdään samaa liikettä, löydetään sanaton kommunikaatio toisen ihmisen kanssa. Se on meille perustarve ja turvaa luova elementti.”

Kansanperinteestä tulee mukaan ronskiutta ja röyhkeyttä. Niissä piireissä jokainen laulaa äänellänsä.

”Mitä enemmän epätäydellisyyttä näen lavalla, sitä koskettavampaa se on. Kiinnostavaa on leikkiä häpeän tunteen kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että on kantanut harteillaan epäseksikkään tanhun taakkaa. Kun tämä ympäröivä yhteiskunta näyttää olevan pelkkää ripseä, pyllyä ja tissiä. Yritetään muokata itseä ja olla menestyviä.”

”Kansainvälinen ura!?” Reetta-Kaisa miettii. ”Minä olen aloittanut sen rakentamisen Venäjän Karjalan pikkukylistä esiintymällä paikallisille mummoille.”

Katso myös: