Reijo Kelan Hiljainen kansa sai Suomi-palkinnon

ARTIKKELIT
Emma Vainio, 27.4.2021

Tanssitaiteilija Reijo Kelan luoma, Kainuun Suomussalmella sijaitseva ympäristötaideteos Hiljainen kansa on saanut Suomi-palkinnon. Kela loi pellolle levittäytyvän taideteoksen alun perin tanssiteostaan varten vuonna 1988.

Hiljaisen kansan hahmot seisovat Valtatie 5:n varrella Kainuussa © Hannu Huttu

Hiljaisen kansan hahmot seisovat Valtatie 5:n varrella Kainuussa © Hannu Huttu

Hiljainen kansa -ympäristötaideteos koostuu 973 ihmishahmosta, jotka seisovat osana peltomaisemaa värikkäissä vaatteissaan ja heiniä hapsottavissa hiuksissaan. Reijo Kela teki alkuperäisen teoksen tanssiesitykseensä Ilmarin kynnös, joka sijoittui Suomussalmen Lassilan pellolle.

Vuonna 1988 Suomussalmella oli 973 työtöntä. “Sain ajatuksen, että nämä työttömät olisivat esityksessä mukana ja nousisivat pellosta. Mutta jokaisen työttömän kanssa olisi pitänyt tehdä puolen vuoden sopimus, mikä olisi tullut maksamaan 30 miljoonaa markkaa”, Kela muistelee. “Sitten sain idean näistä heinäseipäistä.”

“Tanssiesitys sijoittui 400-metriselle pellolle, jonka päähän pystytin 973 ihmishahmon joukon”, Kela muistelee. “Siinä on puuristi, jonka päälle on puettu vaatteet ja pellosta kuokittu turvemätäs pääksi.”

Miltei tuhatpäisen joukon pystyttämisessä riitti hommaa. Ilmarin kynnös -esityksen puitteiden rakentamiseen meni kolme kuukautta.

“Tein 12-tuntisia päiviä ja muistan, kuinka auto aina upposi suopeltoon ja sitä piti yöllä kiilata ylös. Oli siinä joku apumieskin, mutta yksin minä niille kaikille puin vaatteet päälle”, Kela nauraa.

Vaatteet vaihdetaan talkoovoimin joka kevät ja syksy

Vuonna 1994 hahmot kuljetettiin Helsinkiin ja pystytettiin Tuomiokirkon portaille, osaksi Kainuu Helsingissä -tapahtumaa. Tämän jälkeen ne siirrettiin nykyiselle paikalleen Valtatie 5:n varrelle.

Nykyisin Suomussalmen kunnan Työpaja Hanslankarit huolehtii hahmojen kunnostamisesta. Joka kevät ja syksy hahmot korjataan ja niille vaihdetaan talkoilla uudet vaatteet. Suomi-palkinnot päättänyt tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kiittelee Hiljainen kansa -teosta kansallisesti ja kansainvälisesti tunnetusi ilmiöksi, joka on erinomainen esimerkki elävästä talkooperinteestä.

Tänä vuonna Hiljainen kansa -ympäristötaideteoksen lisäksi palkinnon saavat laulaja-lauluntekijä Mikko Alatalo, näyttelijä Eero Aho, elokuvaohjaaja Virpi Suutari, kustantaja Anna-Riikka Carlson, Ilosaarirock sekä lastenmusiikkiyhtye Fröbelin Palikat.

Suomi-palkinnot on jaettu vuodesta 1993 alkaen ansioituneille taiteilijoille ja toimijoille.