Suomi on residenssitiheä maa – tanssitaiteen residenssit tarjoavat treenausmahdollisuuksia lähinnä kotimaisille taiteilijoille

ARTIKKELIT
Emma Vainio, 12.5.2021

Konstsamfundetin tänä keväänä julkaisemasta residenssiselvityksestä käy ilmi, että Suomessa on kansainväliseen taidekenttään verrattuna paljon residenssejä – mutta ei tarpeeksi, koska niihin on hyvin suuri kysyntä. Yksinomaan tanssialalle suunnattu residenssitoiminta on kotimaassa pienimuotoista.

Ehkä-tuotannon nykytaidetila Kutomolla ylläpitämä residenssitoiminta on ympärivuotista.

Ehkä-tuotannon nykytaidetila Kutomolla ylläpitämä residenssitoiminta on ympärivuotista © Hertta Kiiski, kuvankäsittely Maria Granlund

Suomalainen residenssitoiminta tänään – nykytilanne ja kehittämistarpeet -selvityksen tehneen Riitta Heinämaan mukaan kotimainen residenssikenttä on mosaiikkimainen ja hajautuu laajalle. Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana residenssitarjonta on monimuotoistunut.

“Aikaisemmin oli suuri määrä nimenomaan visuaalisiin taiteisiin suuntautuneita residenssejä. Tällä hetkellä kentällä toimii yhä enemmän monialaisia taiteilijaresidenssejä”, Heinämaa totesi selvityksen julkistuswebinaarissa.

Tanssi-, sirkus- ja teatteritaiteen aloilla on yleistä, että toimijat vierailevat ja työskentelevät nimenomaan monialaisissa residensseissä. Kansainvälisellä tasolla monialaiset residenssit muodostavat perustan toimintamallille, jossa residenssikeskus tekee yhteistuotantoja kansainvälisten festivaalien kanssa.

Heinämaa toteaa, ettei Suomessa juurikaan ole erityisesti tanssille suunnattuja, kansainvälisen tason residenssejä. Kotimaiset tanssitaiteeseen suuntautuneet residenssit sopivat hyvin yksittäisille taiteilijoille ja pienille ryhmille, mutta residensseillä ei useinkaan ole mahdollisuutta ottaa vastaan kansainvälisiä työryhmiä.

Lähialueilla toimivia, kansainvälisen tason tanssiresidenssejä ovat esimerkiksi Tanskan Bora Bora Residency Centre, Norjan Dansearena nord sekä Ruotsin Konstnärsnämndens Internationella Dansprogram.

Ekologiset kysymykset yhdistävät monialaisten residenssien toimintaperiaatteita

Useita Suomessa toimivia monialaisia taiteilijaresidenssejä yhdistää se, että ne ottavat toiminnassaan huomioon kestävän kehityksen periaatteet. Erityisesti ekologiset kysymykset kiinnostavat laajasti.

Koneen Säätiön rahoittama Saaren kartano Mynämäellä on palkannut ekologisen residenssitoiminnan koordinaattorin, joka suunnittelee ja toteuttaa ekologisesti kestäviä residenssitoiminnan ratkaisuja sekä kehittää ympäristövastuullista ajattelua osana residenssin arkea ja käytäntöjä.

Myös esimerkiksi Kainuussa, Paljakan luonnonpuiston laidalla sijaitseva monialainen Mustarindan residenssi pyrkii jatkuvasti alentamaan paitsi oman toimintansa, myös sidosryhmiensä hiilijalanjälkeä. Residenssiin kannustetaan muun muassa matkustamaan julkisilla tai jaetuilla kulkuvälineillä. Iissä sijaitseva Taidekeskus KulttuuriKauppila on mukana ympäristö- ja yhteisötaidetapahtuma Art Ii Biennaalissa, jonka yksi keskeisistä arvoista on kestävä kehitys niin ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti kuin kulttuurisestikin.

Mikä on residenssi?

Taiteilijaresidenssien kaltainen toiminta on saanut alkunsa ns. taiteilijasiirtokunnista, joista ensimmäiset perustettiin 1800-luvun Euroopassa. Taiteilijasiirtokunnat ovat olleet paikkoja, joissa luovan alan tekijät elävät ja ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Taiteilijat ovat asuneet ja työskennelleet siirtokunnassa tietyn jakson, joka on voinut kestää muutamista viikoista jopa vuoteen.

1960-luvulla residenssitoiminta vilkastui uudelleen, ja 1990-luvulta alkaen niitä perustettiin yhä vilkkaampaan tahtiin – mutta kuten Konstsamfundetin selvityksen tehnyt Riitta Heinämaa toteaa, residenssitoiminta alkoi hyvin vahvasti kuvataiteisiin ja ateljeetilojen tarjoamiseen painottuen.

Residenssin missio on tarjota taiteilijoille tilaa, aikaa ja resursseja luovaan työskentelyyn ja oman työskentelyn reflektointiin

Kiteytetysti taiteilijaresidenssejä voidaan luonnehtia ohjelmiksi, joiden missio on tarjota taiteilijoille tilaa, aikaa ja resursseja luovaan työskentelyyn ja oman työskentelyn reflektointiin. FM, residenssiasiantuntija Irmeli Kokko muotoilee asian näin: “Konventionaalinen, klassinen kuvataiteen tai kirjallisuuden alan taiteilijaresidenssi mahdollistaa taiteilijan pitkäaikaisen, muutamasta viikosta vuoteen kestävän asumisen ja taiteellisen työskentelyn paikkakunnalla – siinä ympäristössä, jossa residenssi tapahtuu. Esitystaiteen residenssit ovat yleensä lyhytkestoisempia.”

Kokko lisää, että residenssien lukumäärä ja niiden toimintatapojen kirjo on kasvanut ja laajentunut osana globaalin liikkuvuuden kiihtymistä. Nykyisin residenssi voi koostua myös esimerkiksi monesta lyhytkestoisesta jaksosta. “Muutos saattaa liittyä osaksi kansainvälisen työskentelyn kiihkeää rytmiä, jossa taiteilijoilla ei enää ole aikaa pitkäkestoisiin residensseihin. Toinen syy voi olla residenssien arkipäiväistyminen – niiden erityisyys on muuttunut välttämättömäksi työskentelyn välineeksi. Tästä kertoo myös kansainvälisen termistön lisääntyminen: short-residency, miniresidency, slow-residency tai home-residency – viimeksi mainittu erityisesti pandemian aikana.”

Tanssin kentälle avautuu nyt uusia, työrauhan tarjoavia treenitiloja

Residenssitoimintaa päätoimenaan harjoittavien keskusten lisäksi tanssitaiteilijoille suunnattuja residenssejä järjestävät Suomessa muun muassa tanssin aluekeskukset, yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Kesäyö Kokko1721-taiteilijaresidenssissä

Kesäyö Kokko1721-taiteilijaresidenssissä
© Jukka Ristolainen

Esimerkiksi Läntinen tanssin aluekeskus tekee yhteistyötä residenssikeskus RaumArsin kanssa, kun taas Itä-Suomen tanssin aluekeskus työskentelee eteläsavolaisella perinnemaatilalla, Kangasniemellä sijaitsevan Kokko1721-taiteilijaresidenssin sekä Outokummun Vanhan Kaivoksen residenssin kanssa.

Pohjoisen tanssin keskuksen toimijoihin lukeutuvalla JoJo – Oulun Tanssin Keskuksella on Oulun keskustassa oma residenssi, ja se on solminut residenssivaihto-ohjelman luxemburgilaisen TROIS C-L teatterin kanssa. Myös Kajaanissa toimivalla Routa Companyllä, joka on myös yksi Pohjoisen tanssin aluekeskuksen toimijoista, on residenssitoimintaa.

Viime vuosina tanssin kentällä on tehty uusia avauksia, kun yksittäiset tanssiryhmät ovat avanneet määräajaksi harjoitussalinsa haun kautta valittujen taiteilijoiden harjoittelulle. Toiminta ei välttämättä sisällä perinteisesti residenssitoimintaan yhdistettyä asumusta, vaan tarjoaa taiteilijoille työskentelytilan sekä esimerkiksi taiteellista mentorointiapua talon puolesta.

Tero Saarinen Company aloitti keväällä 2021 toimintamallin, jossa vuosittain 2–4 taiteilijaa tai työryhmää saa harjoitustilan ilmaiseksi vapaaseen käyttöön. Tilassa treenaamisen lisäksi kahden viikon residenssijakso voi sisältää esimerkiksi räätälöityjä yleisötilaisuuksia, ja työryhmille annetaan myös mahdollisuus saada taiteellista ja tuotannollista mentorointia TSC:n vakituiselta henkilöstöltä.

Tanssiteatteri Hurjaruuth avaa harjoitustilaresidenssin kesäksi 2021. Haku on suunnattu tanssin ja sirkuksen vapaan kentän ammattilaisille. Etusijalla ovat lapsiyleisölle suunnatut hankkeet tai niihin liittyvät kokeilut ja praktiikat.

Myös Liisa Pentti +Co avaa työskentelytilansa avoimen haun kautta valittaville taiteilijoille ja työryhmille kesäkuukausien ajaksi. Residenssiperiodin voi käyttää tutkimukselliseen tai tulevaan projektiin liittyvään työskentelyyn. Liisa Pentti +CO -ryhmän studio avautuu vieraileville taiteilijoille ja työryhmille 1–2 viikoksi kerrallaan.

Tiloja tanssitaiteilijoille on vähän – ainakin sellaisia, joihin on varaa

Kekäläinen & Company aloitti Keidas-residenssiprojektin ja tarjosi ensi kerran harjoitustilojaan K&C:n ulkopuolisille toimijoille ryhmän 20-vuotisjuhlavuonna 2016. Kekäläinen & Companyn verkkosivuilla Keidasta luonnehditaan poliittiseksi paikaksi, jossa kuraattorit eivät kuratoi eivätkä programmerit programmoi.

Kun tanssitaiteilijat Vanessa Virta ja Tuuli Vahtola käynnistivät keskinäistä yhteistyötä K&C:n Keidas-residenssissä Helsingin Kaapelitehtaalla kesällä 2019, kummallakaan ei vielä ollut omaa työhuonetta. “Tiloja tanssitaiteilijoille on vähän – ainakin sellaisia, joihin on varaa”, Virta sanoo. “Ja on tärkeää, että ne joilla on tiloja, jakavat niitä myös muille. Tanssia kun ei pysty samalla tavalla tekemään omassa olohuoneessa kuin vaikka kirjoittamista.” Residenssijakson päätteeksi Virta ja Vahtola saivat yhdessä muiden residenssitaiteilijoiden kanssa pitää yleisölle avoimen esitysillan K&C:n tilassa.

Vanessa Virta on työskennellyt myös Ehkä-tuotannon ylläpitämässä residenssissä nykytaidetila Kutomossa Turussa. “Kutomolla tarjottiin myös asuintila, ja lisäksi työskentelyjaksoon kuului palkkaa.” Virta valmisteli Kutomolla Ehkä-tuotannon kanssa yhteistuotantona toteutunutta teosta Butt wait, Butt why? “Residenssin tarjoama tiivis ajanjakso tarjoaa paikan ja ajan, jossa keskittyä. Silloin arjen ja maailman muut asiat on helpompi jättää taka-alalle”, tanssitaiteilija miettii. “Residenssejä on olemassa ja tarjolla tosi paljon erilaisia. Niillä kaikilla on varmasti paikkansa.”

Kesäisin tyhjillään seisovat teatteritalot tanssin aluekeskusten koordinoimien residenssien käyttöön?

Konstsamfundetin selvityksessä esitetään lopuksi lista kehitysideoita, kuinka residenssitoimintaa voisi vahvistaa Suomessa. Tanssitaiteen kannalta olennaiseksi nousee esimerkiksi ajatus perustaa kansainvälistä kiinnostusta herättävä, esittäviin taiteisiin suunnattu residenssi, jolla olisi riittävän isot resurssit vastaanottaa teatteri-, tanssi- ja sirkusryhmiä.

Lisäksi selvityksen laatinut Riitta Heinämaa tuo esille idean, että Suomessa voitaisiin käynnistää pilottihanke, jossa tanssin aluekeskukset tekisivät residenssiyhteistyötä teatteritalojen kanssa niiden seistessä kesäkaudet tyhjillään. “Tilojen yhteiskäytöllä olisi merkittävä vaikutus tanssitaiteen alan kotimaiseen residenssitoimintaan”, hän muotoilee.

Selvityksen mukaan kotimaista residenssitoimintaa tulisi vahvistaa myös rahoittamalla mentorointia. “Usealla taiteenalalla tarvittaisiin taiteilijaresidenssitoimintaa, joka sisältäisi hautomotyyppistä mentorointia, jotta hiljaista tietoa voitaisiin siirtää ja jakaa kokeneemmilta tekijöiltä nuoremmalle polvelle”, Heinämaa summaa.