Tanssi kuuluu kansalaistaitoihin

ARTIKKELIT
Minna Luukko & Sanna Kangasluoma, 25.11.2015

Suomen Ateenan-instituutti ja Bysantin tutkimuksen seura järjestivät kaksipäiväisen Tanssi antiikissa, antiikki tanssissa -seminaarin loka–marraskuun vaihteessa Helsingissä. Kansainvälisessä seminaarissa liikettä ja tanssia käsiteltiin kreikkalaisen antiikin ja keskiajan konteksteissa.

Menna Satama Suomen Ateenan-instituutista kertoi siitä, mitä tanssi oli antiikin aikana.

Platon kirjoittaa ihanneyhdyskuntaa kuvaavassa teoksessaan siitä, miten tanssi kuuluu kansalaistaitoihin. ”Se, joka ei osaa tanssia, on oppimaton”. Sataman mukaan tanssi nostettiin siis yhdeksi tärkeistä taidoista.

Kaikki tanssi ei sopinut kaikille, Satama kertoi. Miehille ja naisille oli omat tanssinsa. Usein tanssi liittyi uskonnollisiin menoihin, yhteisön juhliin tai teatteriesityksiin. Näiden lisäksi tanssi oli myös kuntoilua. Miehen ihannevartalo saavutettiin parhaiten tanssiharjoitusten avulla.

Amatööriyttä ihannoitiin, maksun tai palkkion ottaminen tanssista ei ollut suotavaa. Ammattitanssijoita kuitenkin oli ja heille maksettiinkin. Tästä kertovat Sataman mukaan esimerkiksi työtodistukset. Tanssijan ammatti kulki usein suvussa. Monet tanssijat olivat mahdollisesti myös hyvin nuoria.

Tutkijan ongelma on, että lähteissä puhutaan hyvin vähän liikkeestä, dynamiikasta tai rytmistä – tämä todettiin seminaarin monissa puheenvuoroissa. Esimerkiksi antiikin ajalta ainoa löydetty tekniikkamanuaali käsittelee painia, huomauttaa Satama. Tosin lajittelematontakin materiaalia on vielä museoiden varastoissa.

Miten antiikki ilmeni tanssissa

Tutkija Tiina Suhonen puhui antiikin vaikutuksesta suomalaisessa tanssissa 1800–1900 -lukujen vaihteessa.
Maurice Emmanuelin tutkimus La danse grecque antique (1896) kuvasi antiikin liikemateriaalia ja innoitti tanssijoita aiheesta. Myös Isadora Duncan vaikuttui antiikin kreikkalaisten tanssista. Duncan vieraili kahdesti Helsingissä esiintymässä vuonna 1908.

Tuon ajan tanssiesityksissä aiheina oli antiikin mytologian hahmoja, esiintymisasut olivat kevyitä tunikoita, käsivarret ja jalat olivat paljaat, joskus tanssijalla oli sandaalit. Suhonen mainitsee muun muassa vuonna 1906 Helsingin seurahuoneella esitetyn Dionysosjuhlan, joka oli tanssin historiasta kertovan kuvaelmasarjan ensimmäinen osa.

Tanssit iltaman tansseihin oli suunnitellut suurimmaksi osaksi Hilma Liiman. Dionysosjuhla pohjautui antiikin maljakkomaalaukseen.

Tanssija ja koreografi Maggie Gripenberg, joka tunsi Duncanin tyylin, teki monia antiikin aiheisiin perustuvia koreografioita Suomessa. Hilma Liiman tanssi Duncanin tyyliin jo vuonna 1906, mutta ei kuitenkaan luonut varsinaista uraa esiintyjänä.

Tutkija Riikka Korppi-Tommola käsitteli kolmea kansallisbaletin esitystä: Alexander Saxelinin Jumalattarien riita vuodelta 1936, Into Lätin Faunin iltapäivä 1946 ja Birgit Cullbergin Odysseys vuodelta 1959, jota kansallisbaletti esitti muun muassa Yhdysvalloissa kiertueella.

Korppi-Tommola puhui myös tanssin mieskäsityksestä ja pohti, periytyykö se antiikin suhteesta miestanssiin. Miehillehän eivät sopineet kaikki tanssityylit. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Cullbergin Odysseusta moitittiin siitä, että miehet tekivät liikettä, joka olisi ollut paremmin naiselle sopivaa.

 

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.