”Tanssi tarvitsee historian!” – Tilastointi syntyi piirtämään tanssin menneisyyden ja nykypäivän näkyväksi

Valtion tuki tanssitaiteelle 2008-2019. Kuva on linkki tilastosivulle.

1990-luku oli suomalaisella tanssikentällä vahvan kehityksen ja vakiintumisen aikaa. Tanssin ammatillinen koulutus oli käynnistetty edellisen vuosikymmenen alkupuoliskolla Teatterikorkeakoulussa, ja ammattiin valmistumisen väylät lisääntyivät koko ajan. Tanssitaiteilijoita ja -ryhmiä ilmestyi suomalaiselle tanssikentälle nopealla tahdilla lisää.

Tanssi oli jo aiemmin varmistanut asemansa valtion taidehallinnossa – tanssitaidetoimikunta oli perustettu jo vuonna 1983. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1993 ensimmäiset kuusi tanssiryhmää vakiinnuttivat taloudellisen toimeentulonsa päästessään teatteri- ja orkesterilain takaaman valtiontuen piiriin.

Tanssi oli siis kasvamassa arvonsa tuntevaksi taiteenalaksi teatterin ja musiikin rinnalle. Nyt heräsi kysymys, kuinka taiteenalan vireyttä ja kentän monimuotoisuutta saataisiin nostettua paremmin esiin. Vielä 1990-luvun puolivälin jälkeen tanssin vapaan kentän toiminnalla ei ollut minkäänlaista hahmotettavaa muotoa, joka tulisi päättäjille ja rahoittajille näkyväksi. Lobbauksen työkaluksi tarvittiin siis jotakin konkreettista, joka piirtäisi tanssikentän vuosittaiselle toiminnalle käsin kosketeltavan ja helposti tarkasteltavan hahmon. Kotimainen nykytanssi tarvitsee historian! Tanssin tiedotuskeskuksessa oivallettiin.

Teatterialalla tilastotietoja oli koottu ensimmäisen kerran jo vuonna 1944. Erillistä, teatteritilastot yhteen kokoavaa kirjaa on tosin alettu julkaista paljon myöhemmin, vuodesta 1985 alkaen. Vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä Teatterin tiedotuskeskus TINFO hoiti jo vajaan kymmenen VOS-ryhmän tilastoinnin, mutta myös vapaa kenttä piti nyt saada tanssihistorian kartalle.

Tilastointi ja Tanka syntyivät käsi kädessä

Vapaan kentän tanssiesitysten ja -katsojien määrät koottiin ensi kertaa yhteen Tanssin tiedotuskeskuksen silloisen toiminnanjohtajan, Johanna Laakkosen aloitteesta vuonna 1999. Ensimmäiset tanssitilastot koosti Iiris Autio, joka tunnetaan nykyisin paremmin Tero Saarinen Companyn toiminnanjohtajana.

Kun tilastoinnin rinnalle luotiin lisäksi Suomalaisen tanssin tietokanta Tanka, kotimaisten tanssiteosten ja -esitysten tallentaminen alkoi vuosi vuodelta kerryttää tanssin kirjattua historiaa.

Ensimmäisen tilastointivuoden 1999 aikana suomalaisella tanssilla oli jopa 479 524 katsojaa. Tämä on iso luku; viimeisten kymmenen vuoden aikana tanssiesityksillä on ollut keskimäärin noin 440 000 katsojaa – joinakin vuosina on ollut nousua, joinakin laskua. Vuonna 2019 kotimaisia tanssiesityksiä käytiin katsomassa 406 553 kertaa.

Pienellä taiteenalalla jopa yksittäisen ryhmän toiminnan vaihtelut voivat heijastella voimakkaastikin tilastojen kokonaislukuihin. Yhtenä vuonna tietty ryhmä saattaa kerätä reilut 20 000 katsojaa, kun taas seuraava vuosi menee uuden produktion suunnitteluun katsojamäärien jäädessä pariin tuhanteen. Myös muutokset rahoituksessa saattavat pienelläkin aikavälillä aiheuttaa isoja muutoksia.

Vuoden 2000 Helsingin kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy esityskertojen kasvaneena määränä suhteessa katsojamääriin, kun pääkaupunki täyttyi juhlavuonna lukuisista pienimuotoisista esityksistä. Ennätykselliset esitys- ja katsojamäärät vuonna 2010 heijastelevat puolestaan Shanghain maailmannäyttelyssä järjestettyjen vierailuesitysten valtavia volyymeja. Suomi 100 -juhlavuodelta 2017 tilastoitiin ennätysmäärä yhteisötanssia, kun Tanssin tiedotuskeskuksen Koko Suomi tanssii -projekti haastoi kaikki suomalaiset tanssimaan.

Tilastot ovat väline tanssin puolesta puhumiseen

Tilastoinnin pohjimmaisena ideana on piirtää iso kuva koko tanssikentän vuotuisista kehityssuunnista, eikä niinkään seurata pikkutarkasti yksittäisten tanssitoimijoiden ylä- ja alamäkiä. Vuosittain koottavat esitys- ja katsojatilastot auttavat siis seuraamaan koko tanssialan pitkän linjan kehitystä sekä sitä, missä mennään kokonaisuudessaan nyt.

Tiedotuskeskuksen tilastoinnin tavoite on kehittyä yhtä matkaa tanssin kentän kanssa. Tilastoitavien sisältöjen muuttaminen pitää kuitenkin tehdä tehdä harkiten, jotta tilastointivuodet pysyvät vertailukelpoisina keskenään myös pidemmällä aikavälillä.

Alkuperäisten esitys- ja katsojatilastojen rinnalle on alettu kerätä taloustietoja valtion toiminta-avustusta saavilta ryhmiltä vuodesta 2012 alkaen. Tanssielokuvien sekä yleisötyön ja yhteisötanssin tietojen keruu aloitettiin koskien vuotta 2015. Lähivuodet näyttävät, mikä on seuraava ajankohtainen tilastointipäivitys.

Taiteen tilastoiminen on aina haaste, eikä myöskään tanssin muuttaminen numeroiksi ole yksiselitteistä. Toiminnan laadullisia puolia on vaikea esittää numeroina, ja tilastojen ulkopuolelle jää väistämättä paljonkin tärkeää toimintaa. Nimenomaan numeroista koostuvia tilastoja kuitenkin tarvitaan, kun tietoa tanssin laajasta kokonaiskuvasta välitetään päättäjille ja rahoittajille.

Tanssi on taidetta – tilastot itsessään ovat kaikkea muuta. Ne ovat suoraviivainen tiedolla vaikuttamisen väline, joka tähtää tanssitaiteen tekemisen mahdollistumiseen yhä paremmissa olosuhteissa.

© Uupi Tirronen

Emma Vainio 11.6.2020

Kirjoittaja on toimittaja ja on työskennellyt Tanssin ja Sirkuksen tiedotuskeskuksissa tilastonlaatijana kaksi vuotta. Juttu on osa tiedotuskeskuksen 40-vuotisartikkelien sarjaa, joka peilaa Tiedotuskeskuksen toiminnan kautta kotimaan tanssialan historiaa nykypäivän trendeihin ja tarpeisiin sekä siihen, miten tulevaisuus näiden valossa näyttäytyy.