Tanssielokuva on pudonnut taiteen tukirakenteiden väliin

ARTIKKELIT
Sanna Kangasluoma, 11.10.2016

Pohjoismaiden suurin ja Suomen ainoa tanssielokuvafestivaali Loikka on tuonut kulttuurikartalle uuden taiteenalan, tanssielokuvan. Kasvukäyrällä niin yleisön kuin laadun suhteen ollut poikkitaiteellinen festivaali on kuitenkin törmännyt rahoitusrakenteiden muureihin.

Loikka on Pohjoismaiden suurin ja Suomen ainoa tanssielokuvafestivaali. Sitä on järjestetty kohta kymmenen vuoden ajan. Vuosi vuodelta yhä enemmän yleisöä kerännyt Loikka on tosin paljon muutakin kuin festivaali. Se on alansa edistäjä, joka kouluttaa, järjestää levitystä ja kiertueita sekä Suomessa että ulkomailla, tekee mediakasvatusta ja on tanssielokuvan tuotantohankkeen takana.

”Kymmenen vuoden aikana Loikalle on karttunut valtavasti asiantuntijuutta tanssielokuvasta sekä kompetenssia toimia kahden kentän, tanssin ja elokuvan, välillä”, sanoo Hanna Pajala-Assefa, Loikkaa pyörittävän yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja.

loikka2016_annafioretti

Loikka on myös saanut tuntea nahoissaan, millaista on olla väliinputoaja joustamattomassa tukijärjestelmässä.

Taiteen edistämiskeskuksen rahoituspolitiikassa toiminta-avustusta voi hakea vain yhdeltä taiteenalalta. Rahoitusapparaatti ei osaa tukea yhteistyötä tai lajienvälisyyttä, vaikka strategioissa yhteistyö nostetaan kestävän kehityksen ja rahoituksen keskeiseksi periaatteeksi.

Loikkaa pyörittäneen yhdistyksen, M.A.D. Tanssimaisterit ry:n, on siis pitänyt valita alansa. Yhdistyksen aikaisemman toiminnan valossa avustusta on haettu tanssitaidetoimikunnalta. Toiminta-avustusta ei kuitenkaan ole saatu, vaan toimintaa on pyöritetty erityisavustuksin – joista kilpailevat myös taiteilijat ja tanssiryhmät.

Nyt Loikkaa on ohjattu virkamiesten toimesta hakemaan jatkossa avustusta elokuvataidetoimikunnasta, mutta mitään varmuutta rahoituksesta sieltä ei ole. Loikkaa tyrkitään toimikunnasta toiseen, kun systeemi ei taivu siihen, että joku voisi edustaa kahta alaa. Elokuvan rahoista on myös kova taisto, ja vaarana on festivaalin rahoituksen putoaminen aloittelevien festivaalien tasolle.

Päätöksiä pitäisi pystyä tekemään yli toimikuntarajojen

”Kategorioita ja niiden rajojen tiukkuutta pitäisi miettiä uudella tavalla. Taidetoimikunta-uudistuksen henki kannusti poikkitaiteellisuuteen, mutta käytännössä se ei ole toteutunut”, toteaa audiovisuaalisen taidetoimikunnan puheenjohtaja ohjaaja ja tuottaja Jouko Aaltonen.

”Päätöksiä pitäisi pystyä tekemään yli toimikuntarajojen. Ongelma ei koske pelkästään Loikkaa”, hän jatkaa. ”Pitäisi olla mahdollista, että avustusta myönnettäisiin hankkeelle, jota tukee kaksi toimikuntaa arvioituaan sen merkitystä kahdesta näkökulmasta. Nythän esimerkiksi elokuvatoimikunta ei tietenkään voi arvioida Loikan merkitystä tanssille.”

Seuraava festivaali päätettiin perua

Pitkäjänteisen, kohtuullisen rahoituksen puuttuessa Loikan tilanne on kestämätön. Festivaalia on aina pyöritetty pitkälle talkoovoimin, mutta kaksi viimeistä vuotta ovat olleet erityisen vaikeita. Tänä vuonna työntekijät vähensivät 30 % pienistä palkoistaan, kun muutakaan ei voitu. Toimistosta luopumista harkitaan. ”Tällaiselle on pakko panna stoppi”, tuskailee Loikka-festivaalin taiteellinen johtaja Kati Kallio.

Kestämätön tilanne ajautui siihen, että Loikka-festivaali 2017 päätettiin perua. Se olisi syönyt kaikki resurssit pitkän tähtäimen suunnittelulta ja siirtänyt vain taas perusongelmaa vuodella eteenpäin.

”Päätimme panostaa nyt strategiseen työhön: mietitään oikeita liikkeitä ja omaa asemointia jatkoa ajatellen. Pyritään hankkimaan pitkäjänteistä rahoitusta ja yhteistyökumppaneita”, kertoo Hanna Pajala-Assefa. ”Nyt keskitymme tanssielokuvan edistämiseen taiteenlajina, eikä pelkästään pelastamaan festivaalia.”

Unelmana on tanssielokuvan keskus.

Kati Kallio © Uupi Tirronen

Kati Kallio © Uupi Tirronen

”Se olisi tanssin ja elokuvan tekijöiden yhdistäjä, joka levittäisi elokuvia, tekisi yleisötyötä ja mediakasvatusta, kouluttaisi ammattilaisia – ja kaiken kruunaisi Loikka-festivaali”, Kati Kallio kuvailee.

Oikeastaan kaikkea tätä Loikka jo tekeekin, mutta ei pysyvällä pohjalla vaan pistemäisesti ja projektikohtaisesti. Se on tuotteistanut erilaisia oheismoduuleja, jotka tuovat lisäarvoa muiden tapahtumiin ja festivaaleihin ja joita voidaan viedä vaikkapa kouluihin.

”Loikka ei ole pelkästään saamapuolella elokuva-alalta. Päinvastoin: se palvelee elokuva-alaa ja mediakasvatusta. Esimerkiksi tanssielokuvakiertue tuo mukaan sellaisia esityspaikkoja, joita elokuvalla ei ole – ja sen myötä voi tehdä yleisötyötä ja elokuvakasvatusta”, Hanna Pajala-Assefa sanoo. ”Tanssielokuva kattaa kaikki elokuvagenret animaatiosta komediaan, musiikkivideoon, naiselokuvaan, jopa kauhuun!”

Tanssialalla nähdään tanssielokuvan arvo, mahdollisuudet ja hyödyt taiteilijoille. Tanssin saavutettavuus koko maassa paranee uusien levityskanavien ja esityspaikkojen myötä ja tanssiammattilaisten taidot kuvata ja tallentaa tanssia kehittyvät, mikä edistää teosten myyntiä.

Hanna Pajala-Assefa @ Tanja Ahola

Hanna Pajala-Assefa @ Tanja Ahola

”Tanssielokuva on tärkeä taidelaji myös elokuvantekijöille, ettei jää jumiin dialogiin. Myös elokuvakäsikirjoittajia edustava Sunklo näkee tämän arvon ja yhteistyötä ollaan kehittämässä”, Pajala-Assefa muistuttaa.

Festivaalin peruutuksesta huolimatta Loikka-tuotantohanke jatkuu. Suomen elokuvasäätiö (Ses) ja Audiovisuaalisen taiteen edistämiskeskus (AVEK) rahoittavat vuodessa yhtä uutta kotimaista tanssielokuvaa, levittäjänä elokuvalle toimii Yle. Ammattimaisen tanssielokuvatuotannon mahdollistavaa tuotantotukea jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Se oli merkittävä Loikan aikaansaannos ja iso edistysaskel kotimaisen tanssielokuvan kehittämisessä, arvostuksessa ja levityksessä.

Hyvä levitysverkosto on keskeinen asia. ”Tanssielokuva leviää paljon paremmin kun sillä on levitys- ja muuta tukea myös elokuvapuolelta”, huomauttaa Kati Kallio.

Kestävämpää tukipolitiikkaa kaivataan

Nyt olisi kulttuuripoliittinen mahdollisuus näyttää, mitä kestävämmällä tukipolitiikalla tarkoitetaan. Kun rahoitusta ohjattaisiin myös Loikan kaltaisille väliportaan kollektiivisille toimijoille, jotka luovat mahdollisuuksia muille, se loisi näköaloja, synnyttäisi yhteistyökuvioita ja generoisi ja kiihdyttäisi tuottavuutta monella tavalla.

”Jos emme saa pohjarahoitusta kuntoon, tanssielokuvafestivaali loppuu. Riski on että koko taiteenlaji näivettyy, kun se ei pääse kehittymään eikä yleisö löydä sitä”, Kati Kallio toteaa.

Liikkumavaraa rahoitusrakenteisiin tarvitaan, ettei kymmenen vuoden työ mene hukkaan.


Creative Commons -lisenssi
Tämä artikkeli on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.