Tanssien vuosikymmenten läpi

ARTIKKELIT
Marija Skara, 4.3.2016

Tanssi tavoittaa nykyisin yhä suurempia yleisöjä yhä moninaisimmissa paikoissa ja ympäristöissä. Taiteilijoita tanssi työllistää taiteena mutta myös esimerkiksi osana terveydenhuoltoa hyvinvointia lisäävänä tekijänä.

Tanssin kenttä oli hyvin toisenlainen, kun 30-vuotistaiteilijavuottaan viettävä tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski aloitteli uraansa. Tuolloin Suomen tanssin kenttä oli hyvin pieni ja hajanainen.

”70-luvulla olin tanssinopettajana vähän siellä sun täällä. Olen maalta kotoisin, eikä siellä ollut sellaista mahdollisuutta kuin tanssijan ura tai ammatti.” sanoo Aaltokoski.

”Oikeastaan taiteilijavuosi lasketaan siitä, milloin olen itse ymmärtänyt olevani taiteilija.” selventää Aaltokoski.

Alpo Aaltokoski: Taikuri Kuva: Milla Moilanen

Alpo Aaltokoski: Taikuri
Kuva: Milla Moilanen

Ensimmäisiä tanssiryhmiä alettiin perustaa Suomeen 70-luvulla. Toimintansa aloittivat muun muassa Raatikko, Helsingin Kaupunginteatterin Tanssiryhmä Mobita ja Tanssistudio Rollo.

Tanssin kenttä rakentuu

Rakenteet alkoivat muodostua tanssin kentällä 80-luvulla. Tanssin Tiedotuskeskus perustettiin vuonna 1980. Valtion tanssitaidetoimikunta aloitti toimintansa 1983 ja tanssi sai näin virallisen aseman valtion taidehallinnossa. Samana vuonna käynnistyi nykytanssin ammatillinen koulutus Teatterikorkeakoulussa Helsingissä.

Aaltokoski muistelee, että toimijat olivat aktiivisia ja tanssin kentälle vaadittiin parannuksia.

”Oli sellainen ’pitäis varmaan tehdä jotain’ -asenne. Osallistuin itsekin moniin lobbaustilaisuuksiin”, kertoo Aaltokoski.

Tanssin kenttä oli myös kansainvälinen. ”Butotanssi oli hyvin suosittua 80-luvuilla. Esimerkiksi Kazuo Ohno kävi vieraillulla Helsingissä. Itse pääsin kursseille Lontooseen”, kuvailee Aaltokoski. ”Toisaalta taiteelliseen työhön ei aina kaivannutkaan ulkopuolisia impulsseja”, pohtii Aaltokoski. ”Oma sisäinen etsintä oli käynnissä.”

”Työsuojelusta ei voinut puhuakaan”

90-luvulla koulutuksen myötä tanssitaiteilijoiden määrä kasvoi ja syntyi uusia tanssiryhmiä.

Ensimmäiset tanssiteatterit pääsivät säännöllisen valtion tuen piiriin. Kulttuuriministeriksi saatiin taiteilija Claes Andersson ja Suomi alkoi vähitellen nousta lamasta.

Itä-Helsingissä sijaitseva Stoasta oli saatu uusia tiloja kulttuurikäyttöön. Vähitellen Kaapelitehtaallakin alettiin tanssia yhä enemmän, Kaapelintehtaalla tilat eivät kylläkään vielä olleet kunnostettuja.

”Lattiat olivat kylmää betonia. Työsuojelusta ei voinut puhuakaan. On ihme ettei useampi tanssija mennyt hajalle. Tilat olivat järkyttävät”, muistelee Aaltokoski. Tanssin tekemiseen oli kuitenkin kova palo, niinpä sitä tehtiin.

Vaikka nykyisinkin kulttuurinkentällä on paineita, niin tanssin kentällä oli aikaisemmin raadollisempaa, arvioi Aaltokoski. ”Nyt on paljon enemmän toimijoita, kuten aluekeskukset, jotka työllistävät tanssijoita.”

30-vuoteen on mahtunut kentälle monenlaisia muutoksia, millainen onkaan suomalaisen tanssin kenttä vuonna 2050?
Juhlavuottaan tänä vuonna viettävät ainakin:

30-vuotisjuhlavuosi

Alpo Aaltokoski

Liisa Pentti

20-vuotisjuhlavuosi

K&C Kekäläinen & Company

Tero Saarinen Company

 

 

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.