Tanssin taiteen perusopetuksen pitäisi olla saatavilla siellä, missä sitä ei osata pyytää

ARTIKKELIT
Emma Vainio, 20.1.2021

Tanssiharrastus tukee lasten ja nuorten psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä antaa väylän ilmaista itseä. Lisäksi se opettaa yhteisöllisyyttä ja muiden kanssa kommunikoimista. Pitkän linjan tanssitoimija, Vantaan tanssiopiston rehtori Merja Snellman näkee, että tanssin taiteen perusopetuksen pitäisi olla selkeämmin käden ulottuvilla myös kaikkein heikoimmista lähtökohdista tuleville perheille.

Merja Snellman © Olli-Pekka Koivunen

Merja Snellman © Olli-Pekka Koivunen

Artikkeli on osa Tiedotuskeskuksen sarjaa, jossa pohditaan tanssialan tulevaisuutta ja nostetaan esiin tämän hetken tärkeitä, strategisia kysymyksiä.

Taiteen perusopetus on koulun ulkopuolista, ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua, tavoitteellisesti etenevää eri taiteenalojen opetusta. Ideana on, että oppilaat pääsevät ilmaisemaan ja kehittämään itseään – ja jos intoa ja taitoa riittää, he saavat samalla valmiudet hakeutua myöhemmin taiteenalan ammatilliseen koulutukseen.

Tanssitaiteen perusopetusta saa nykyisin noin 40 000 suomalaislasta ja -nuorta. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2020 teettämän koululaiskyselyn mukaan tanssi on yksi suosituimmista ja toivotuimmista harrastuksista.

Vantaan tanssiopiston rehtori Merja Snellman on ollut muun muassa rehtorina Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa ja Vapaassa Tanssikoulussa sekä toiminut tanssinopettajana. Lisäksi hän on ollut mukana opetussuunnitelmatyössä oppilaitostasolla ja Opetushallituksen työryhmissä. Snellman on myös toiminut vuodesta 2012 lähtien Tanssin tiedotuskeskuksen hallituksen puheenjohtajana.

“Tanssin erityinen anti on taiteen ja liikkumisen yhdistäminen. Se on taideharrastus, mutta tuottaa samalla monenlaisia kehollisia ja fyysisiä valmiuksia”, Snellman sanoo. Hän pitää tanssissa erityisenä voimavarana myös yhteisöllisyyttä ja ryhmässä toimimisen harjoittelemista. “Lapsi ja nuori oppii toimimaan ja kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa. Mieli ja keho kohtaavat todella kauniilla tavalla.”

Lukuisat viime vuosina tehdyt tutkimukset nostavat huolta siitä, että lasten liikkuminen on vähentynyt ja kunto heikentynyt. “Tämä on myös tulevaisuuden kansallinen huoli, johon tanssitaiteen perusopetuksella on keinoja tarjottavana”, Snellman muotoilee.

Tanssia on tarjolla siellä, missä perheet voivat hyvin

Vuonna 2019 tanssitaiteen perusopetusta antoi 83 oppilaitosta eri puolilla Suomea. Näistä 27 sai tuntiperusteista valtionosuusrahoitusta.

Helsingin kulttuurikeskus julkaisi vuonna 2016 tutkimuksen, jossa kartoitettiin taiteen perusopetuksen tilaa ja kehittämistarpeita pääkaupungissa – eli esimerkiksi tanssin perusopetuksen alueellista saavutettavuutta.

“Tutkimuksessa selvisi, että taiteen perusopetusta on saatavilla siellä, missä perheiden sosioekonominen tilanne on hyvä. Sen sijaan alueilla, joissa opetusta mahdollisesti nimenomaan tarvittaisiin, sitä ei järjestetä”, Merja Snellman toteaa.

Näyttää siis vahvasti siltä, että tanssitaiteen perusopetus ei tavoita niitä lapsia ja nuoria, joiden sosioekonominen tilanne on vaikea. “Perheet, jotka eivät itse hakeudu tällaiseen toimintaan, jäävät ulkopuolelle.”

Vaikka mukana on jonkin verran myös valtion tukea, tanssin taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten rahoitus koostuu pääosin vanhempien maksamista oppilasmaksuista.

“Vaikka taiteen perusopetusta antavat toimijat ovat voittoa tavoittelemattomia, niiden on kannettava taloudellinen vastuu. Maksavia asiakkaita pitää olla, joten toiminta viedään sinne, missä niitä on”, Snellman selventää.

Tanssikouluissa yleistynyt vapaaoppilasjärjestelmä antaa muutamille tanssimisesta tosissaan kiinnostuneille, taloudellisesti heikoista asemista tuleville lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa ilman lukukausimaksuja. “On hienoa, että vapaaoppilassysteemi on olemassa, mutta siinäkin oppilaan on jo pitänyt löytää tiensä tanssikouluun, jotta hän hoksaa hakea vapaaoppilaspaikkaa.”

Tanssin taiteen perusopetuksen saavutettavuus ei siis ole niin hyvä kuin se voisi olla. Mitä asialle voisi tehdä?

Ratkaisua ja rahoitusta kestävään saavutettavuuteen kartoitettava laajemmin

Merja Snellman näkee, että asetelma ei voi kaatua yksittäisten tanssikoulujen harteille. Ratkaisua tulisi hahmotella laajemmalla skaalalla. “Tähän pitäisi nivoa isompi näkemys ja jonkinlainen rahoituskuvio siihen, miten taiteen perusopetus voisi paremmin tavoittaa kaikki ihmisryhmät. Tulisi miettiä, minkälaista tukea oppilaitoksille voisi kanavoida saavutettavuuden näkökulmasta kestävästi.”

Reilut kymmenen vuotta sitten tehdyssä tanssin strategiassa yhtenä tavoitteena mainittiin tanssin saaminen osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa. Nyttemmin keskustelu teeman ympärillä on hiljentynyt.

Voisiko peruskoulu edelleen olla toimiva väylä saada tanssiharrastus kaikkien perheiden tietoisuuteen ja ulottuville? Koulumaailmaan sisällytettynä tanssiharrastus tavoittaisi peruskoulun aikana jokaisen ikäluokan jokaisen lapsen.

“Koulu olisi yksi askel oikeaan suuntaan. Näkisin kuitenkin, että olisi hyödyllistä avata kaikille avoimia väyliä myös koulumaailman ulkopuolelle, jossa tavoitteellinen taiteen perusopetus olisi mukana”, Snellman pohtii.

Toisaalta myös päiväkodeissa annettavaa tanssin taiteen perusopetusta voisi Snellmanin mielestä laajentaa. Pääkaupunkiseudulla julkisella puolella ainoastaan espoolaispäiväkodeissa on tällä hetkellä mahdollista sisällyttää toimintaan maksullista taiteen perusopetusta.

Tanssin tavoitteellinen harrastaminen pitkällä tähtäimellä  taloudellisesti mielekkäämmäksi

Merja Snellman on vastikään aloittanut Suomen tanssioppilaitosten liiton hallituksessa, jossa näitä asioita on tarkoitus alkaa pikkuhiljaa viedä eteenpäin. Mitä jos suuntaamme katseet tulevaisuuteen, kymmenen vuoden päähän? “Haluaisin nähdä, että saavutettavuuden polku olisi hahmoteltu ja sitä olisi jonkin verran jo kuljettukin. Tanssin taiteen perusopetuksen piirissä olisi mukana entistä enemmän esimerkiksi maahanmuuttajia ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.”

Lisäksi Snellman toivoo, että tanssin rahoitus saataisiin sellaiselle tasolle, että tavoitteellinen harrastaminen ja ammattiin tähtääminen olisi entistä mielekkäämpää.

“On kurjaa kouluttaa ihmisiä todella taitaviksi, jos heillä ei käytännössä myöhemmin ole mahdollisuuksia hyödyntää ammatillisesti tätä kertynyttä taitoa. Tanssin alalla työskentelevillä ammattilaisilla tulisi olla mahdollisuus elättää itsensä tekemällään työllä”, Snellman kiteyttää. “Suomalaisen tanssitaiteen korkea taso juontaa vahvasti juurensa siihen laadukkaaseen työhön, jota taiteen perusopetuksessa jatkuvasti tehdään.”