Tanssin talo avaa tanssille uusia ovia

ARTIKKELIT
Tanssin talon tiedote, 12.6.2015

Vaikka Tanssin taloa vielä odotetaan, toimii Tanssin talo ry jo asiantuntijana ja fasilitaattorina useissa tanssin saatavuutta edistävissä projekteissa.

Viime vuonna yhteistyössä Annantalon kanssa järjestetty residenssitoiminta saa jatkoa ensi syksynä. Tanssin talon järjestämän avoimen haun kautta ensi syksyn residenssiin valittiin taiteilijapariskunta Outi Kallinen ja N´Fanly Camara.

Pariskunta työskentelee Annantalossa kahden kuukauden ajan valmistaen yhdessä Annantalon taideryhmäläisten kanssa omaa, klassikkosatuun perustuvaa tanssiteostaan.

“Annantalon kävijät voivat myös muokata tarinaa, musiikkia ja tanssia harjoitusprosessin aikana”, Kallinen ja Camara kertovat.

Tanssin talo myös koordinoi hanketta, jossa tanssitaidetta viedään yhdessä tanssiryhmien kanssa asuinalueille Helsingin kulttuurikeskuksen Helsingin mallin mukaisesti. Helsingin mallin tavoitteena on monipuolistaa ja tasapainottaa kaupunginosien taide- ja kulttuuritarjontaa ja ulottaa kulttuuri osaksi kaikkien helsinkiläisten arkea.

“Tarkoitus on, että tanssiteoksia tehdään yhdessä asukkaiden kanssa. Ytimessä voisi olla kaupunginosataiteilija, joka toimii asukkaiden, alueen toimijoiden ja tanssiryhmien yhteyshenkilönä”, kertoo Tanssin talon projektiasiantuntija Satu Silvanto.

Tanssin talosta onkin kasvanut lyhyessä ajassa tunnettu tanssin alan asiantuntija. Esimerkiksi Musiikkitalo pyysi Tanssin talolta asiantuntija-apua tanssitaitelijan etsimiseen KUULE!-yleisötyöprojektiinsa.

Tukea tanssin ammattilaisille

Uusien avausten ohella Tanssin talo tarjoaa tukea ja sparrausta tanssin ammattilaisille.

“Alalla kaivataan kipeästi urasuunnitteluapua, yksilöohjausta, sparrausta ja vertaistukea oman osaamisen kehittämiseen. Tämä nousi selvästi esiin, kun kartoitimme kentän tarpeita Tanssin talon toiminnan kohdentamiseksi”, kertoo Tanssin talon sisältöasiantuntija Johanna Tuukkanen.

Tähän tarpeeseen vastaa osaltaan elokuussa käynnistyvä Tanssin talon valtakunnallinen mentorointi- ja sparrausohjelma 2015–2016. Marraskuussa on puolestaan luvassa ensimmäinen tanssin eri ammattilaisia yhteen kokoava Kiertoliike-ammattipäivä.