Tanssin tiedotuskeskuksen kuntavaalikooste: ketkä ehdokkaista ajavat esittävien taiteiden asiaa eri puolilla Suomea?

ARTIKKELIT
27.5.2021

Tanssin tiedotuskeskus koosti listan ehdokkaista, joiden intresseihin liittyy jollakin tavoin tanssitaiteen tai laajemmin esittävien taiteiden esille nostaminen ja tukeminen alueellaan. Muista äänestää!

Sofia Suomalainen, Maija Karhunen, Kimmo Metsä, Minna Lindgren, Erika Halonen ja Alli Mattila ovat ehdolla kuntavaaleissa

Lähetimme kaikkien puolueiden vaalitoimistoille kyselyn. Alla oleva ehdokaslista pohjaa pitkälti kyselyn myötä ehdokkailta saamiimme vastauksiin. Lisäksi olemme tehneet mediaseurantaa sekä hyödyntäneet STST:n (Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat) verkossa julkaisemaa taiteilijaehdokasesittelyä.

Lisää hyviä ehdokkaita löydät alueesi kuntavaalilistoilta. Ennakkoäänestys kotimaassa on käynnissä 26.5. – 8.6. Vaalipäivä on sunnuntai 13.6.

Sofia Suomalainen ›
Vihreät, Espoo (211)

Sofia Suomalainen on tuottaja, tanssija, taidejohtamisen opiskelija ja opiskelija-aktiivi Taideyliopistolta. Suomalainen on tanssiryhmä Kinetic Orchestran tuottaja, ja lisäksi hän on toiminut tuotannon assistenttina mm. Raekallio Corp. -ryhmälle.

“Kulttuuri tulee nähdä investointina kaupunkilaisten kulttuurilliseen ja sosiaaliseen pääomaan eikä pelkkänä menoeränä. Päättäjiä on myös jaksettava muistuttaa siitä, että kulttuuriala on lisäksi merkittävä talouden toimija. Kulttuuri tuottaa sekä itse että aluetaloudellisten vaikutusten kautta verotuloja myös kaupungille”, Suomalainen toteaa. Kulttuuri Espoo 2030 vision toimeenpaneminen ja mm. uudesta Espoon teatteritalosta päättäminen ovat seuraavan valtuustokauden asioita. “Haluan olla omalta osaltani vaikuttamassa siihen, että näitä päätöksiä tehdään tavalla, joka huomioi kulttuuripalveluiden saavutettavuuden ja kestävyyden sekä yleisön että työntekijöiden kannalta, samalla taiteen ja kulttuurin vapautta suojellen – vähemmän byrokratiaa, enemmän pitkäjänteisyyttä, toimintamahdollisuuksia ja tukea.”

Sofia Suomalainen osallistui toukokuussa Tapahtumateollisuuden espoolaisehdokkaille järjestämään kuntavaalikeskusteluun sekä Espoon Vihreiden järjestämään Espoo puhuu – Kulttuuri, tapahtumat ja kaupunkikulttuuri.

Maija Karhunen ›
Vasemmistoliitto, Helsinki (545)

Maija Karhunen on tanssija ja esiintyjä. Hän kirjoittaa vaaliteemoistaan näin: “Rikkaassa Helsingissä ei ole tarvetta talouskuripolitiikalle. Se ei ole ainoa vaihtoehto, ei vaikka niin väitetään. Esimerkiksi lastensuojelu, vammaispalvelut ja lähisuhdeväkivallan hoito toimivat Helsingissä tällä hetkellä alimitoitetuilla resursseilla.”

“Helsingillä on varaa pysyvästi lisätä panostuksia taiteilija-apurahoihin, avustuksiin taiteelle sekä tukeen ns. vapaan kentän ammattiryhmille. Tarvitaan lisää kohtuuhintaisia työtiloja ja taiteen osuuden lisäämistä julkisissa hankinnoissa. Helsingin tulisi palkata taiteilijoita työsuhteisiin eri sektoreille. Taideharrastus ja -opetus pitäisi saada kaikkien lasten ulottuville.”

“Helsingissä tehdään kunnianhimoisemmin työtä yhdenvertaisen kaupungin eteen, esimerkiksi transsukupuolisten ja vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksia edistämällä. — Stoppi vihapuheelle ja häirinnälle.”

Erika Halonen ›
Vihreät, Turku (384)

Erika Halonen on sirkustaiteilija-ekonomi, jonka pääteemoja kuntavaaleissa ovat yrittäjyys, kulttuuri ja yhteisöllisyys. Halonen on valmistunut Turun AMK:n sirkuslinjalta ja tehnyt alalla töitä niin esiintyjänä kuin opettajana ja tuottajanakin. Viime aikoina Halonen on ollut mukana kehittämässä paikallista ja valtakunnallista startup-kenttää.

“Sirkuksella ja startup-skenellä on yksi tärkeä yhteinen piirre – usko siihen, että kaikki on mahdollista. Uskon, että tärkeimmät työkalut tulevaisuuden ratkaisujen rakentamiseen ovat teknologia, tiede ja mielikuvitus”, Halonen summaa.

“Haluan osallistua tämän kaupungin kehittämiseen ja tehdä töitä sen eteen, että Turku on monimuotoinen, osallistava ja luova kaupunki, jossa voi menestyä niin yrittäjä kuin taiteilija.”

Blogikirjoitus: Yhteinen ongelma ›

Mia Mironoff
Kokoomus, Lahti (151)

Mia Mironoff on Lahdessa ehdolla oleva tanssitaiteen maisteri, joka johtaa tanssin taiteen perusoppilaitosta Nurmijärvellä. Aiemmin hän on toiminut vuosia taiteen kentällä: esiintyvä taiteilijana, pedagogina ja opintokoordinaattorina Lahden ammattikorkeakoulussa. Mironoff on ajanut tanssitaiteilijoiden asemaa tanssin alan järjestöissä mm. Taiteen edistämiskeskuksen Hämeen taidetoimikunnassa kaksi kautta jäsenenä ja kaksi puheenjohtajana.

Tässä Mia Mironoffin Etelä-Suomen sanomissa julkaistut tekstit Korkeatasoisten tuotantojen aika tulee, jos kaupunki osoittaa kulttuurimyönteisyyttä sekä Kesäteatteri kannattaa suunnitella 500-600 katsojalle.

Minna Lindgren ›
Vihreät, Helsinki (827)

Minna Lindgren on helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja, joka on ollut mukana monissa kulttuurialan luottamustehtävissä sekä toiminut mm. Yle Radio 1:n ohjelmistopäällikkönä. Lindgren suhtautuu huumorilla niinkin vakaviin asioihin kuin ooppera ja vanhuus. Hänen tavoitteenaan on nostaa ikäihmisten ja kulttuurin asemaa kotikaupungissaan.

“Vastustan julkisen palvelun yksityistämistä, huolestun heikompien ja hauraimpien kohtelusta, arvostan sivistystä ja kulttuuria ja kunnioitan itseäni vanhempia ihmisiä.”

Rondo Classic -lehdessä 4/2021 Lindgren nostaa esiin kulttuuripolitiikan tavoitteista mm. Tanssin talon käyttöbudjetin määrittämisen riittävälle tasolle. Lisäksi hän mainitsee jutussa indeksikorotusten saamisen takaisin kulttuuribudjetteihin sekä lasten taideharrastuksiin satsaamisen (mm. esitys musiikkikasvatuksesta päiväkodeissa sekä ilmaisten harrastusten järjestämistä kouluissa ajavan, valtion rahoittaman pilottihankkeen tukeminen ja laajentaminen).

Antti Pasanen ›
Keskusta, Kemi (149)

Antti Pasanen on kulttuurin, urheilun ja yrittäjien puolesta puhuva muusikko, joka on ollut järjestämässä Kemissä mm. Taiteiden Yötä ja Pakkasukko Blues & Jazz festivaalia.

Pasanen on mm. ideoinut Kemin työväentalosta taiteille sopivaa yhteistä tilaa: “Yksi Kemin keskustan jalokivistä ja historiallisesti arvokas rakennus, Kemin Työväentalo on pelastettava järkevään käyttöön. Itse olen pyöritellyt ajatusta eräänlaisesta monikäyttöisestä ‘Kemin Kaapelitehtaasta’. Toivottavasti saadaan kulttuuri- ja urheiluväki yhdessä ideoimaan talolle parasta mahdollista tulevaisuutta. Totta kai siihen sisältyy monenlaisia haasteita, mutta arvorakennuksen ei todellakaan saa  antaa rapistua.”

Alli Mattila
Vasemmistoliitto, Outokumpu (99)

Alli Mattila on kulttuurintutkimuksen maisteriopiskelija ja tanssija. “Outokummussa on mm. laadukas tanssin koulutus ja ympärivuotinen, taiteilijalle maksuton residenssi, jotka tarjoavat esittävien taiteiden kentälle minusta raikasta ajattelun ja tekemisen avaruutta. Vielä pitäisi ratkaista, miten esittävien taiteiden ammattilaisia saataisiin asettumaan alueelle myös pidemmällä tähtäimellä kuin opintojen tai lyhyiden työperiodien ajaksi.”

Kimmo Metsä ›
Kokoomus, Espoo (718)

Kimmo Metsän kuntavaaliteemoja ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, kulttuurin ja liikunnan huomioiminen kaikessa päätöksenteossa sekä panostaminen toimiviin lähipalveluihin ja turvalliseen, viihtyisään ympäristöön.

“Olen pitänyt taidetta ja kulttuuria (esittävät taiteet mukaan lukien) näkyvästi esillä kaikessa toiminnassani Espoossa. Olemme mm. kulttuurilautakunnassa pyrkineet tukemaan teatterin, tanssin ja sirkuksen toimintaedellytyksiä Espoossa ja ohjaamaan avustuksia myös vähemmän vakiintuneille toimijoille ja toimintamuodoille. — Kaupunginteatterimme on vihdoin saamassa kauan suunnitellut uudet tilat, ja teatteritoiminta kaupungissa (mm. lastenteatteri) on muutenkin vireää. Mukaan on myös saatu sirkuksen kaltaisia uusia taidemuotoja.”

Jouni Sjöblom
Keskusta, Kouvola, sitoutumaton (308)

Musiikin ja kulttuurin monitoimimies – säveltäjä, sanoittaja, kirjailija ja kuoronjohtaja Jouni Sjöblom on tehnyt pitkän päivätyön esittävien taiteiden parissa ja toiminut mm. Kaakkois-Suomen läänintaiteilijana. Tällä hetkellä hän on Kymijoen esittävän taiteen tuki ry:n vastaava tuottaja. Sjöblom on ollut tuottamassa kahta kansanoopperaa sekä tänä keväänä paikkakunnan historiaan perustuvaa rockoopperaa Petter Lax. Vuonna 2018 Sjöblomille myönnettiin Kouvolan kaupungin kulttuuripalkinto.

“Musiikin ja kuorolaulun ohella oopperoissani on aina ollut kiinteänä osana tanssi ja sirkus. Rockooppera hyödyntää modernia tanssia, kun taas aiemmissa oli mukana kansantanssia. Sirkusta olen hyödyntänyt käyttämällä akrobatiaa ja veitsenheittelyä.”

Esa Kokki
SDP, Kuopio (164) ja
Ilkka Pentti
SDP, Kuopio, sitoutumaton (183)

Tutkimusjohtaja Esa Kokki on toiminut Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin hallituksen jäsenenä ja on amatööritanssiryhmä Kalamukkin puheenjohtaja. Ilkka Pentti on Kuopion Kaupunginteatterin näyttelijä. “Voi tietysti kysyä, että tarvitaanko enää esittäviä taiteita. Voivatko kirjat, tallenteet, internet tai suoratoistopalvelut korvata vuorovaikutustilaisuudet? Eivät. Kulunut vuosi on osoittanut, että ihminen kaipaa kohtaamisia.” Kokin ja Pentin yhteinen mielipidekirjoitus ‘Annammeko kulttuurialan köyhtyä’ on luettavissa täällä.

Niina Oinas ›
Vihreät, Rovaniemi, sitoutumaton (335)

Niina Oinas on aktiivinen taiteen ja kulttuurin puolestapuhuja, soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntija ja toiminimiyrittäjä. Hän valmistelee parhaillaan väitöskirjaa taiteen roolista sosiaali-, terveys- ja hyvinvointisektorin rajapinnoilla.

”Taiteen alan asiantuntijuuteni kasvaessa voin todistetusti väittää, että taiteen ja kulttuurin kenttää kehittämällä luodaan paljon uudenlaista hyvinvointia, voidaan ennaltaehkäistä esimerkiksi mielenterveyden ongelmia ja rakentaa uudenlaista liiketoimintaa perinteisten töiden rinnalle.”

“Edistän kulttuurihyvinvoinnin ymmärrystä kaupungissamme, painotan luontoarvoja kaikissa valinnoissani ja rakennan osaltani avointa päätöksentekoa.“

Blogi: Uuden ajan kynnyksellä?

Sakari Männistö-Lister
Vasemmistoliitto, Joensuu (37)

Sakari Männistö-Lister on sirkustaiteilija. Hän toteaa STST:n verkkosivuillaan julkaisemassa Taiteilijat valtuustoon –jutussa näin:

“Pyrkisin edesauttamaan kunnan vapaan kentän toimijoiden, yhdistysten, järjestöjen ja kunnan kulttuuri-instituutioiden kohtaamista, sekä kunnan oman kulttuurituotannon ja vapaan kentän yhteistyötä. Yhteistyön avulla toivoisin, että taidetta olisi saavutettavissa koko kunnan alueelle, joka ikäryhmälle, pieniä kyliä myöten. Pyrkisin lisäämään taiteiden näkymistä varhaiskasvatuksessa ja nuorten elämässä.”

“Kunta voisi kohdata vapaita ryhmiä ja valtion kulttuurilaitoksia, järjestöjä ja yksittäisiä freelancer -toimijoita, ei pelkästään isoissa virallisissa tapaamisissa, vaan suoralla kontaktilla. Pienemmissä, tai keskikokoisissakaan, kunnissa ei ole niin montaa esittävän taiteen ammattitoimijaa, etteikö heitä voisi nähdä ja kuulla minkälaisia asioita on työn alla ja mitä he kunnalta toivoisivat.”

Terhi Ainiala ›
Vihreät, Helsinki (767)

Suomen kielen yliopistonlehtori, dosentti Terhi Ainiala haluaa olla kehittämässä Helsingistä entistä kestävämpää ja yhteisöllisempää kaupunkia.

Ainiala on kirjoittanut blogeissa mm. teatterin tukemisen tärkeydestä ja kulttuurialan tukemisen tärkeydestä.

Aku-Paulus Sajakorpi ›
Kokoomus, Tampere (335)

Aku-Paulus Sajakorpi on yrittäjä ja näyttelijä-laulaja. Viime vuodet Sajakorpi on toiminut varavaltuutettuna Tampereella ja mm. Sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsenenä sekä Tampereen Teatterikesä ry:n hallituksessa ja Pispalan Sottiisin päätoimikunnassa. “Näissä tehtävissä olen pitänyt esittävien taiteiden puolia, enkä rajoittuen vain teatteriin, vaan käsittäen esittävien taiteiden piiriin myös tanssin, sirkuksen ja musiikin.”

Tässä Sajakorven helmikuussa julkaisema teksti koskien kulttuurialan ahdinkoa: Kulttuurikin on työtä.

Sanna Panula ›
Keskusta, Lapua (93)

35-vuotias kulttuurituotannon opiskelija Sanna Panula toimii festivaalikoordinaattorina Lapua Art and Film Festivalilla. Hän on ollut mukana järjestämässä (lopulta koronan takia peruttua) Seinäjoki Street Art Festivalia. Toukokuulle suunnitellun, uuden kaupunkifestivaalin ohjelmisto olisi koostunut mm. tanssista, kuvataiteista, sirkuksesta, runoudesta ja teatterista.

“Lapuan tulee ottaa paikkansa maakunnan kulttuuripääkaupunkina. Yhdistyksiä on tuettava ja uuteen kirjastoautoon on investoitava. Pidetään kaupunki onnellisena.” Panulan kirjoitus Lapuan Sanomissa 20.5.2021 luettavissa täällä.

Kaisa Kuula-Bullat
Vihreät, Rovaniemi (325)

Kaisa Kuula-Bullat on Lapin musiikkiopiston rehtori. Aikaisemmin hän on mm. johtanut perustamaansa Pietarin Suomalaista Musiikki-instituuttia vuosina 2007–2015.

Kuula-Bullat teki vastikään esityksen Rovaniemen sivistyslautakunnalle Lapin tanssiopiston ja Lapin musiikkiopiston yhdistämisestä. Yhdistymistä perustellaan muun muassa taiteen perusopetuksen saatavuuden paranemisella sekä kustannussäästöillä.