Uskaltaako ilmastokriisin aikana enää haaveilla kansainvälistymisestä?

Stretchin ja New Performance Festival Turun yhteistyönä toteutettiin Turku Future Folk Dance kaupungin keskustassa. Koreografi: Mona Leyya Tawil. © Aleksi Telilä

Creative Carbon Scotland -järjestön johtaja Ben Twist kertoi videon välityksellä, miten taide ja kulttuuri voivat vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjumiseen. Hän korosti puheenvuorossaan, että näin isoa ongelmaa ei yksin tai yksilötasolla ratkaista. Tärkeintä on toimia yhtäaikaa kolmella tasolla: yksilöiden, organisaatioiden ja rakenteiden tasolla.

Yksilöt eivät kykene muuttumaan, jos organisaatiot, joissa tai joille he työskentelevät, eivät muutu. Organisaatiot eivät voi muuttua, jos henkilökunta, taiteilijat ja yleisö eivät halua muuttua, mutta eivät myöskään, jos rahoitus ja rakenteet, joissa ne toimivat, ovat muutosta vastaan. Eivätkä rakenteet muutu, jos organisaatiot joiden palvelemiseksi ne on luotu, eivät tahdo muuttua.

Ben Twist esitteli ”radikaalin lokalismin” ajatuksen, joka hänen mukaansa on yksi vastaus sekä matkustamisen vähentämiseen että paikallisten taiteilijayhteisöjen elinvoimaisuuden ja yleisösuhteen vahvistamiseen kestävällä tavalla. Hän kertoi myös esimerkkejä järjestönsä toimintatavoista, hankkeista ja kampanjoista, joilla he pyrkivät lisäämään tietoisuutta ilmasto-ongelmista ja niiden ratkaisumahdollisuuksista.

Ben Twistin puhe ja sitä seurannut paneeli herätti paljon keskustelua vaihtoehtoisista matkustamisen tavoista, kansainvälisen vaihdon tarpeellisuudesta, nurkkakuntaisuuden riskeistä ja taiteilijan työn valjastamisesta poliittisiin tarkoitusperiin.

Kansainvälinen työskentely ekologisen kriisin aikakaudella, Osa 2.

Ratkaisujen etsimistä jatkoi 45 osallistujaa työpajassa, jonka työryhmissä visioitiin, mitä kestävä kansainvälisyys voisi olla, mitä sen eteen voidaan tehdä ja millaisin askelin siihen päästään.

Keskusteluissa nousi esiin muutamia avainkysymyksiä ja aiheita, jotka toistuivat lähes kaikissa kysymyksenasetteluissa. Tällaisia olivat esimerkiksi aika ja raha, joista molemmista on pula taiteen kentällä. Ne liittyvät yleiseen arvomaailmaan ja asenteisiin, elämäntapaan, yksilöiden valintoihin, rahoituskriteereihin ja koko rahoitussysteemiin.

Ratkaisu olisi tahdin hidastaminen ja tuottamisen ja kuluttamisen vähentäminen. Tärkeää olisi priorisoida ja pysähtyä arvioimaan, tarvitseeko kaikkea tehdä. Voiko tehdä vähemmän ja paremmin? Laadulla olisi kestävämpiä vaikutuksia, mutta taiteilijoita mitataan jatkuvasti määrällisin perustein. Ajankäyttö voisi olla laadullinen kriteeri, ehkä tarvitaan uusi ”slow art”- tai ”deep working” -termi (vrt. fast food / slow food).

Onko matkustaminen tarpeellista?

Dilemma kansainvälisyyden ja paikallisten arvojen välillä vaivasi monia. Paljon keskusteltiin kansainvälisyyden merkityksestä ylipäänsä taiteen ja taiteilijan kehittymiselle. Aamupäivän puhujan Ben Twistin näkemys oli selkeästi se, että tehokkain tapa auttaa ilmastoa on matkustamisen radikaali vähentäminen. Mutta jos työskentelyn perspektiivi jää vain paikalliseksi, kapeneeko ja yhdenmukaistuuko taiteellinen sisältö? Miten käy diversiteetin?

Matkustamisen tarpeellisuuden puolestakin argumentoitiin: Kansainvälistä vaihtoa tarvitaan yhteisymmärryksen lisäämiseksi, maailmassa tarvitaan lisää empatiaa eikä yhtään enempää nationalistisia näkemyksiä.

Ratkaisuksi ehdotettiin ekologisempia matkustustapoja, matkustamisen tarkoituksen pohtimista tarkkaan, pidempiä oleskeluja kohteessa, matkustuskiintiöitä organisaatioille, tapaamisten järjestämistä helposti saavutettavissa paikoissa ja kasvokkaisten tapaamisten korvaamista osin online-konferensseilla. Myös ohjaamalla enemmän rahoitusta ekologisen matkustustavan valitseville voidaan kannustaa kestävämpiin toimintatapoihin.

Festivaaliorganisaatioiden ja esitystalojen tulisi tehdä enemmän yhteistyötä luodakseen useita esiintymisiä sisältäviä kiertuereittejä ja -verkostoja esimerkiksi tuodessaan taiteilijoita muilta mantereilta.

Fokus rakenteellisiin ja poliittisiin muutoksiin

Rakenteelliseksi ongelmaksi koettiin vahvasti se, että taiteen tukirakenteet ja rahoittajat odottavat taiteilijoiden tuottavan koko ajan uutta. Se on kuluttavaa ja kestävän kehityksen periaatteiden vastaista kaikilla tasoilla, niin henkisellä ja henkilökohtaisella kuin materiaalisella, ekologisella ja taloudellisella tasolla. Teosten, esitysten ja katsojien lukumäärää tuijotetaan. Kansainvälisyyttä pidetään itseisarvona ja sitä käytetään usein menestyksen mittana.

Mahdolliset ratkaisut liittyvät laadullisten arviointikriteerien luomiseen, ilmastovaikutusten huomioimiseen arvioinnissa, kiertueiden ja erityisesti lähialueiden kiertuetoiminnan tukemiseen. Rakenteita tulisi muokata myös paremmin kannustamaan eri toimijoiden yhteistyöhön keskinäisen kilpailun sijaan – tällä tavoin voitaisiin myös saada aikaan pidempiä (ja kestävämpiä) esitysperiodeja ja alueellista kiertuetoimintaa.

Uusien tuotantojen rahoittamisen rinnalle pitäisi kehittää rahoitusta ”jälkituotannolle”, levitykselle, teosten uudelleen tuottamiselle tai lämmittämiselle. Hidastaminen, tuottamisen ja kuluttamisen vähentäminen tarkoittaa myös rahoituksen suuntausta suunnittelulle ja kehittelylle, ns. siemenrahoitusta. Ylipäänsä pitkäkestoinen rahoitus olisi avainasemassa ja jättäisi taiteentekijöille pelivaraa erilaisille vaiheille työssään.

Pitääkö nyt ryhtyä tekemään taidetta, joka palvelee ilmasto-ongelmien ratkaisua?

Taiteilijat ovat luovia, mielikuvituksellisia, he katsovat asioita yllättävistä näkökulmista, minkä vuoksi heillä ajatellaan olevan paljon annettavaa muutokseen. Taiteilijat voivat olla valonkantajia: he voisivat kuvitella ja näyttää lukemattomin tavoin, millainen parempi tulevaisuus olisi. Taide ja tiede voivat myös tehdä yhteistyötä, jolloin ihmisten voi olla helpompi ymmärtää tutkimustuloksia.
Toisaalta tällainen vaatimus saattaa kaventaa taiteellisia sisältöjä, varsinkin jos siitä tulee yksi rahoituskriteeri, mikä koettiin ongelmalliseksi.

Ratkaisu tuskin on yksittäisissä ilmastokriittisissä taideteoksissa, vaan siinä miten taiteilijat osallistuvat yhteiskuntaan ja vaikuttavat toimintaympäristönsä kehittämiseen, tätä korosti Ben Twist puheessaan. Politiikkaa ei kannata taiteilijankaan vältellä.

Tärkeää olisi myös saada lisää tietoa sekä taiteilijoille että taideorganisaatioille siitä, miten he/ne voivat mitata hiilijalanjälkeään ja tehdä muutoksia toimiakseen ilmaston kannalta kestävämmällä tavalla.

Tarvitaan työpajoja, työkaluja, mittareita, tietopaketteja esimerkiksi biodiversiteetista, matkustustapojen ilmastovaikutuksista ja vaihtoehdoista sekä kustannuksista, lähde- tai kohdemaan taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta ja niin edelleen. Tässä mallia voisi ottaa esimerkiksi Creative Carbon Scotlandin toiminnasta.

Lue Kedjan sivuilta kaikki Working Internationally in the Age of Ecological Crisis, Solutions and Methods -työpajan ratkaisuehdotukset ›.

Kansainvälisen tanssin ammattilaistapahtuman Kedja presents: Stretch 2019 Turku järjestivät Läntinen Tanssin aluekeskus ja Tanssin tiedotuskeskus 17.-20.10.2019. 

Pääyhteistyökumppanit olivat Turun kaupunki ja New Performance Turku Festival.

Kansainväliset partnerit: Kultur i Väst (Ruotsi), Norrlandsoperan (Ruotsi), Dansearena Nord (Norja), Bora Bora (Tanska), Dance Atelier (Islanti), Estonian Dance Agency (Viro), Contemporary Dance Association (Liettua), Artist’s Group ”Fish Eye” (Liettua), The Work Room (Skotlanti), Tanzfabrik Potsdam (Saksa) ja Dance Theater Ljubljana (Slovenia). 

Seuraava Stretch-kokoontuminen järjestetään Göteborgissa elokuussa 2020.