Vuoden 2019 tanssin mainetekopalkinto Jarkko Mandelinille ja Kinetic Orchestralle

ARTIKKELIT
11.3.2019

Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijoiden liitto jakaa vuosittain Tanssin ja Sirkuksen mainetekopalkinnot, joilla se nostaa esiin taiteenaloilla ansioituneita ammattilaisia. Vuonna 2019 palkinto ojennettiin koreografi Jarkko Mandelinille ja Kinetic Orchestralle. Palkinnot jaettiin esittävän taiteen alan yhteisessä Thalia-juhlassa Viirus-teatterilla 11.3.

Kinetic Orchestra: Wolfpack (2013)

Palkintoperusteissa nousi esiin Mandelinin väsymätön ja kunnianhimoinen suhde tanssiin ja liikkeeseen, joka näkyy sekä Kinetic Orchestran teoksissa että Mandelinin opetuksessa.

Palkittu Kinetic Orchestra juhlii 10-vuotisjuhlavuottaan toukokuun lopussa, 21.-26.5., Stoassa järjestettävällä Spring Break -festivaalilla. Tapahtuman ohjelmistossa nähdään sekä uutta että vanhaa Kinetic Orchestraa.

Raisa Rauhamaa haastatteli Jarkko Mandelinia keväällä 2017. Artikkeli on julkaistu aikaisemmin englanniksi Finnish Dance in Focus -lehdessä.

Jarkko Mandelin – rakkautta, arvostusta ja luottamusta

Jarkko Mandelin ottaa kaikki keinot käyttöön teoksissaan, joissa lennetään koiran kanssa ja killutaan korkealla kepin nokassa. Kiivaita hyppyjä, repäiseviä nostoja, pahoja käännöksiä ja pudotuksia ei tehdä hampaat irvessä. Rentous liikkeissä on a ja o.

Mandelin sekoittaa ja yhdistelee tyylejä sirkusakrobatiasta breakdanceen ja baletista nykytanssiin. Tyyliä voisi kutsua maskuliiniseksi, sillä rajut otteet ja sata lasissa-vauhti edellyttävät kovaa kuntoa ja pelotonta mieltä.

Mandelin kieltää äijä-energian tavoittelun. “Opetan aggressiivista liikkumista, jossa vaaditaan voimaa, mutta sukupuoli sinänsä ei kiinnosta minua pätkääkään.” Kun hentoinen Anni Koskinen heittelee itseään painavampaa Mandelinia olan yli ja pyöräyttää tämän maahan, on kyse tasa-arvoisesta, sukupuolia erikseen korostamattomasta kohtaamisesta.

Silti Mandelin tunnetaan erityisesti poikien innostavana opettajana. On helppo ymmärtää, että hänen vauhdikas ja rento otteensa puhuttelee juuri tanssista kiinnostuvia poikia. “Jo 15-vuotiaana pidin ensimmäiset hip hop-tunnit ja tähän mennessä olen opettanut tuhansia tanssin harrastajia ja ammattilaisia.”

Sen sijaan, että Mandelin laatisi sääntöjä, vahtisi kunkin lajin oikeaa estetiikkaa tai hioisi tekniikkaa, hän haluaa rohkaista oppilaita kokeilemaan, miltä liikkeet omassa kropassa tuntuvat, mihin asti niillä voi päästä.

“Lapsia opetan karkeamotorisesti painisalin tatamilla. He voivat olla tosi nokkelia ja hurjia. Haluan siirtää tanssiin sen lihallista, ns. hiljaista tietoa. En tee mallioppimista lasten kanssa, vaan annan vauhtia ja sitten katsotaan, mihin liike päätyy, ilman että puhun mitään liikkeen oikeista reiteistä tai mekaniikoista. Toiset pystyvät omaksumaan enemmän tyylejä, kun taas osa löytää liikkeen itsestään.  Kumpikin reitti on hyvä, kunhan estetiikka ei tule kinesteettisen kokemuksen tielle.”

Opetuksessa Mandelinille on tärkeää pystyä luomaan reilu henki ja toisiinsa luottava yhteisö. Silloin voi kokea onnistumisen elämyksiä. “Oppilaille ja kaikille meille  on lopulta tärkeää tulla nähdyksi ja sellaisenaan hyväksytyksi. Se rakentaa ammatillista itsetuntoa, antaa siivet, joita tanssissa tarvitaan. Taidot kyllä löytyvät, jos psyyke saadaan mukaan auttamaan taitojen tavoittelussa.”

Baletista kiinalaiseen tolppaan

Jarkko Mandelinin oma tie ammattiin kulki harrastajateatterin kautta. “Kolmetoistavuotiaana meidät pakotettiin balettitunneille ja aloitin myös breakdance-harrastuksen.” Innostus tanssiin oli välitön. Jopa niin kova, että seuraavat puoli vuotta Mandelin treenasi alkeisbaletissa 6-7-vuotiaiden tyttöjen seassa! Suomen Kansallisbaletin ammattioppilaitoksen tanssijalinjalta hän jatkoi Taideyliopiston nykytanssiopintoihin ja valmistui taiteen maisteriksi koreografilinjalta  vuonna 2009.

Mandelinin metodissa koreografinen työ ja opettaminen nivoutuvat saumattomasti yhteen. “Opettaminen on hyvä tapa olla asian äärellä, tutkia liikkeen mahdollisuuksia.” Siinä Mandelin etsii liikkeiden omaa logiikkaa. “Koreografian rakentaminen ja liikesarjojen kehittely on kuin palapelin ratkomista.”

Tärkeintä ei ole se, mitä tapahtuu yhden tunnin aikana näyttämöllä. Tärkeämpää työssäni on kaikki se, mitä olemme ryhmässä yhdessä vuoden aikana tutkineet ja löytäneet.  Teokset ovat näiden löydösten merkkipaaluja.

Mandelinin teoksessa Animals (2016) tutkittiin inhimillisiä etäisyyksiä ja läheisyyttä. Sitä, miten vauhti syntyy, kuinka pitkälle parin voi heittää, miten kaukaa pystyy lentämään parin yli ja millä keinoin tanssijan saa nopeimmin jalasta nostamalla ylös maasta. Liikkeet voivat olla vaarallisia, mutta paniikkiin tanssijoilla ei ollut varaa. Meno oli hurjuudessaan primitiivisiä vaistoja vaativaa, eläimenkaltaista motoriikkaa edellyttävää tanssia.

Animals:ssa Mandelin tutki myös vipuvarren lainalaisuuksia. Sirkuksesta tuttu kiinalainen tolppa oli inspiraation lähde, kun teosta varten harjoiteltiin kiipeämistä ja liikkumista 2,5 m kepin varassa. “Halusin simuloida puuhun kiipeämistä ja puusta puuhun liikkumista.”  Keppiin kiipeäminen nosti tanssijat uusiin sfääreihin. “Aluksi jatkuva tippuminen pisti nilkat koville ja korkeuksissa vinossa pysytteleminen tuntui aivan mahdottomalta.”

Kinetic Orchestra: Rohkeat. © Aino Huovio

Lentävä lapsi ja tanssiva Alaskanmalamuutti

Mandelin ei halua tehdä kahta samanlaista teosta. “Pyrin ymmärtämään omaa instrumenttiani yhä uudella lailla ja koreografioissa haluan hyödyntää kaikkea sitä, mitä olen liikkumisesta oppinut.”

Rohkeat (2015) oli koko perheen teos, jossa esiintyi Mandelinin kuusivuotias poika. Kolmevuotiaana tanssiharrastuksen aloittanut  supersankariakrobaatti Oiva hurmasi lavakarismallaan. “Isän ja pojan pariakrobatia kulkee saumattomasti. Välillä vähän pelottaakin, kun poika sinkoilee ilmassa elävän kanuunankuulan tapaan. “(HS 13.2.2015)

Kahden miehen ja “lakonisen puutarhuri-naisen” Myrskyjä vesilasissa (2014), ammensi ideansa japanilaisista samurai- ja kabukiperinteiden taisteluteemoista.

Vuoden 2013 menestysteos Wolfpack keräsi runsaasti mediahuomiota, sillä siinä esiintyi Mandelinin mahtava vetokoira Ansa. Alaskanmalamuutti Ansa ulvoo Wolfpackissä suden lailla, ryntää juoksukohtaukseen, riuhtoo isännän kanssa. Kun tanssijat kävivät makaamaan lattialle, myös Ansa heittäytyi kyljelleen, sillä se tiesi odottaa seuraavaa yhteistä juoksukohtausta, jossa sai leikkiä ja töniä vimmatusti.  Wolfpackissa Mandelin halusi tutkia ryhmäkäytöksen rajoja ja hakea lauman yhteisiä sääntöjä, sekä tuoda näkyväksi yksilön ja ryhmän välisiä jännitteitä.

Perheestä ja rakkaudesta

Kolmen pienen lapsen ja kahden koiran ruuhkavuosien keskellä taituroiva koreografi sanoo, että arjen pyörittäminen ohjaa toisinaan myös teosten ratkaisuja. Ansakin tuli aluksi mukaan lavalle vahingossa, kun Mandelinin sai nopealla varoitusajalla soolokeikan, eikä koiraa voinut jättää yksin. “Tajusin paikan päällä, että voisin ottaa koiran mukaan lavalle asti.”

Perheen merkitys toistuu Mandelinin haastattelussa usein.  Pohja lienee Jarkon lapsuudessa, jossa vanhemmat tukivat ehdoitta pojan omapäistä ja intohimoista tanssiharrastusta.

Mandelin korostaa, että omaan ryhmäänsä Kinetic Orchestraan sitoutuneet tanssijat ovat hänelle työssä tärkeintä. “Jos tanssija ei haluakaan tätä samaa, koen epäonnistuneeni.”

Yhdessä treenaava ja esiintyvä ryhmä on kuin laajennettu perhe, joka vielä saa tehdä yhdessä kiinnostavaa työtä. “Ryhmässä voi olla hetkiä, jolloin tanssijan henkilökohtaiset ongelmat vaikuttavat niin, että viikossa ei saada paljoakaan valmista aikaan. Silloin täytyy vain antaa aikaa, sillä kyllä näennäinen tyhjäkäynti tuottaa aina takaisin.”

Tärkeintä on rakkaus, kunnioitus ja luottamus työkaveria kohtaan. Vaikka epäonnistuttaisiin, niin yhteys ei petä. Se kantaa ja lämmittää.

Nopeat syövät hitaat

Kun Mandelin perusti koreografiksi valmistuttuaan Kinetic Orchestran, hän tajusi, ettei voisi kilpailla palkoilla isojen ryhmien kanssa. Suomalaisella nykytanssin kentällä on ruuhkaa ja parhaat tanssijat ovat kysyttyjä.

“Tällä alalla oikeiden ihmisten kanssa verkostoituminen on a ja o. Ammattiin valmistumisen jälkeen aikaa ei ole hukattavaksi.”

Vaikka taiteenalan hiljaisesti jaettuja arvostuksia harvoin lausutaan ääneen, niin mielikuvat joko halutuista tai vähemmän kiinnostavista koreografeista leviävät  nopeasti.

“Halusin näyttää työkavereille, että juuri minun yhteisöni on se oikea paikka. Siihen vaaditaan kilpaurheilijan kyvyt sekä älykäs ja työntekijää arvostava sisältö.  Myös ajan henki pitää haistaa etuajassa.”

“Minun on osoitettava, että pystyn toimimaan ryhmän johtajana, ilman että runnon. Pitää olla hyviä ideoita ja sosiaalisesti reilu.”