BAD HOUSE | Ogutu Muraya: Mine is to say something small – a live audio broadcast

Nykytanssi

Audioteos on kolmas luku Ogutu Murayan henkilökohtaisesta esseestä, joka käsittelee tutkimusmatkaa sirpaloituneeseen muistiin kuvitteellisella yhden vuoden aikajanalla.

Mine is to say something small -teoksen päiväkirjamainen kerronta luotaa ristiriitaisia kokemuksia, joita afrikkalaistaustainen taiteilija kokee toimiessaan “epätoivottuna” henkilönä eurooppalaisessa systeemissä.

Teos on osa pidempikestoista julkaisupraktiikkaa; kyseessä on symbioosi lukemisen, kirjoittamisen ja esittämisen välillä, jossa teoksen luvut julkaistaan yleisölle erilaisissa yhteyksissä. Päiväkirjaprojektin ensimmäinen luku How do you observe a stone that is about to strike you? julkaistiin Etcetera Magazinessa. Toinen luku On Thin Ice nähtiin lukuesityksenä Baselissa, Berliinissä, Münchenissä, Amsterdamissa ja Brysselissä. Toukokuussa toinen luku kuullaan myös Hannoverissa (CLINCH 2021).

Uusin luku Mine is to say something small kehitettiin alkujaan osana Ogutun vetämää seminaaria L’Ecole des Sablesissa Senegalissa, jonka jälkeen sitä on työstetty eri yhteyksissä. Nyt kuultava versio tekstistä syntyi yhteistyössä kirjaillisuuskollektiivi Jalada African kanssa.

Teos kuullaan suorana audiolähetyksenä 21. ja 22.4. klo 19:00 Kenian Nairobista, missä taiteilija asuu.
Ennakkoilmoittautuminen on auki 20.4. asti. Linkki livelähetykseen lähetetään ilmoittautuneille sähköpostiin ennen lähetyksen alkua.

BAD HOUSE -festivaali

Lue lisää teoksesta

Ogutu Muraya

Esitykset

Map

Verkossa

Online, Global / Helsinki

21.4.2021

19.00

22.4.2021

19.00