Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan juhlagaala ja tanssitaiteilija Arja Tiilin 25-vuotistaiteilijauhla

Lapsille ja nuorille|Nykytanssi|Show- ja katutanssi|Tanssiteatteri

Illan aikana saamme tutustua Break the Fight! hankkeen taiteilijoihin samalla juhlistaen Arja Tiilin pitkää taivalta tanssin parissa. Luvassa on iloa ja energiaa!

Tanssitaiteen epäkonventionaalinen monitaituri Arja Tiili juhlistaa 25 -vuotista taipalettaan klassisesta baletista nykytanssiin ja katukulttuuriin.

Juhlaillassa nähdään yllättäviä otteita Tiilin repertuaarista sekä uusin tanssiteos Break the Fight- I was here! -vuodelta 2015. Samana iltana Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan- juhlagaalassa juhlitaan hankkeen tähänastisia saavutuksia sekä tulevaa toimintaa kouluissa.

”Olen teoksissani usein käsitellyt vallan eri teemoja. Haluan Break the Fight! -hankkeen myötä tehdä jotain konkreettista etenkin tässä ajassa, jossa on tärkeää vaikuttaa lapsiin ja nuoriin positiivisella tavalla. Breakdance oli vaihtoehto väkivallalle New Yorkin Bronxissa – miksei se voisi olla sitä myös meillä Suomessa?” – Arja Tiili

Lipputulot kohdennetaan Break the Fight! -työpajatoimintaan lapsille ja nuorille.

* * * * * * *
”Koreografi Arja Tiili on tunnettu rohkeudestaan tehdä eri tavalla. Hän yhdistelee sumeilematta tanssin lajeja, korkeaa ja matalaa, hyvää ja huonoa makua, mutta aina hänen teoksissaan on absurdi pohjavire.” – Jussi Tossavainen, HS 15.11.2007

”Arja Tiilin Break the Fight- I was here! – vie eteenpäin breakdancen alkuperäistä väkivallan ja rasismin vastaista sanomaa. Tämä on esitys, joka jokaisen koulun tulisi tilata taistelussaan koulukiusaamista vastaan.” – Jenny Jägerhorn, HBL 28.3.2015

Arja Tiili Dance Company

Break the Fight!

Kuva: Laura Oja

Esitykset

Osta lippu
Map

Savoy Teatteri

Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki

11.11.2016

19:00

Ensi-ilta