Glims & Gloms / Tuomo Railo: Bach-projekti

Esitys

Tuomo Railon Bach-projekti on koreografia yhdeksälle tanssijalle. Teoksessa kuullaan J.S. Bachin Goldberg-muunnelmat pianisti Risto Laurialan tulkitsemana.

Bach-projekti on saanut alkunsa Tuomo Railon videoiduista tanssi improvisaatioista. Railo on yhdessä tanssijoiden kanssa purkanut ja uudelleen koonnut, hetkessä syntynyttä tanssia, jotta sattuman kaltainen, “tuorepuristettu tanssimehu, rasa” toistuisi ja monistuisi yhdeksälle tanssijalle suurella näyttämöllä. Teoksen tanssijat Jyrki Karttunen, Kasperi Kolehmainen, Taru Koski, Hanna Mönkäre, Alen Nsambu, Katri Soini, Mirva Vogt, Jussi Väänänen ja Tuomo Railo ovat syntyneet viidellä eri vuosikymmenellä. Tämä ei ole ollut koreografi Railon tietoinen ratkaisu, mutta kertoo osaltaan Railon taiteellisten tavoitteiden moniarvoisuudesta, kiinnostuksesta eri-ikäisten tanssijoiden liikeilmaisun ulottuvuuksiin.

Teoksessa nähdään Railon animaatioita projisoituina suureen kokoon. Animaatiot ovat abstrakteja liikkuvia maalauksia, jotka tapahtuvat yhtä aikaa tanssin ja soiton kanssa. Animaatioiden voimakkaat värit toistuvat Karoliina Koiso-Kanttilan puvustuksessa, animaatioiden geometriaa jatkaa Pasi Pehkosen valosuunnittelu.

Musiikki: J.S. Bach, Goldberg-muunnelmat
Koreografia ja animaatiot: Tuomo Railo
Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila
Valosuunnittelu: Pasi Pehkonen
Tanssijat: Jyrki Karttunen, Kasperi Kolehmainen, Taru Koski,
Hanna Mönkäre, Alen Nsambu, Tuomo Railo, Katri Soini, Mirva Vogt,
Jussi Väänänen
Pianisti: Risto Lauriala
Ompelija: Nina Ukkonen

Lisätietoja

Ari Kauppila

Esitykset

Osta lippu
Map

Tanssin talo, Erkko-sali

Kaapeliaukio 3, Helsinki

16.2.2023

19

Ensi-ilta

17.2.2023

19

18.2.2023

16