H-Kollektiivi: Iltamat
Mitä tulee viidestä Kemissä varttuneesta sisaruksesta, joista isä toivoi insinöörejä? Taiteilijoita tietysti!
Heikkisen sisarukset, Olli, Anni, Maiju, Liisa ja Eetu viettivät lapsuutensa eri puolilla Kemiä, pääosin Ajoksen omakotitaloalueella. Kesäisin reviiri laajeni myös Hailuodon mökille. Tiiviin viisikon 80- ja 90 – luvuilla eletyn lapsuuden aktiviteetteihin kuului mm. yhteiset roolipelit ja teatteriesitykset Ajoksen omakotitalojen takapihoilla. Lapsena aloitettujen musiikki- ja voimisteluharrastusten seurauksena kukin on kulkenut oman tiensä ja nyt aikuisena he ovat kaksi muusikkoa, kaksi tanssijaa ja yksi sirkustaiteilija. Iltamissa toteutuu heidän yhteinen haave, joka on kulkenut ajatuksissa jo usean vuoden ajan; tehdä esitys yhdessä.
Iltamissa katsojat pääsevät kurkistamaan Heikkisen sisarusten lapsuuteen, seikkailuihin, leikkeihin ja yhdessä koettuihin asioihin, jotka ovat muokanneet heistä ihmisiä ja taiteilijoita, joita he tänä päivänä ovat. Sisarusten välinen yhteisöllisyys ei rajoitu näyttämön reunaan vaan katsojat otetaan mukaan ainutlaatuiselle retkelle, jossa kukin katsoja voi kokea mikä voima yhdessä tekemisellä on.
Tänä päivänä yhteiskunta tuntuu jakautuvan entistä enemmän pienempiin yhteisöihin ja vastakkainasettelu on voimakasta. H-kollektiivi haluaa tarjota ihmisille mahdollisuuden jättää yhteiskunnan ristiriidat hetkeksi ja palata 90- luvun turvalliseen kemiläislähiöön, jossa elämä oli huoletonta ja yhteisöllistä.
Iltamat on esitys yhteisöllisyydestä, yhteistyön voimasta, positiivisesta elämänasenteesta, persoonallisesta huumorista ja toisista välittämisestä. Jokainen, jolla on sisaruksia, ystäviä tai perhettä, tietää sen, mikä voimavara ja merkitys läheisillä ihmisillä on. Kukaan ei pärjää koko elämäänsä yksin, eikä tarvitsekaan. Perhe ja ystävät tukevat toinen toisiaan aina.
Esiintyjät: Anni Heikkinen, Eetu Heikkinen, Liisa Heikkinen, Maiju Heikkinen, Olli Heikkinen | Ohjaus: Jani Nuutinen | Konsepti ja suunnittelu: Työryhmä | Musiikit/äänisuunnittelu: Eetu Heikkinen, Olli Heikkinen | Valosuunnittelu ja visualisointi: Elina Romppainen | Tuottaja: Petteri Jakobsson | Tuotanto: H-Kollektiivi, JoJo – Oulun Tanssin Keskus, Kemin kaupunginteatteri | Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Etelä-Karjala | Kiitokset: Maracat Caravan, OAMK | Kuva: Elina Romppainen | Kesto: 60 min.

Elina Romppainen
12.10.2017
klo 19
13.10.2017
klo 19
14.10.2017
klo 19
19.10.2017
klo 13
20.10.2017
klo 19
21.10.2017
klo 19