Kokkolan Talvitanssit | Kati Raatikainen ja työryhmä: Kvartetto

Nykytanssi

Neljä erityisesti maailmaa aistivaa ja siinä toimivaa ihmistä. Tanssimassa yhdessä, kuuntelemassa maailman ääniä, musiikkia, toisiaan. Tanssimassa yksin, antautumassa omasta ainutlaatuisuudesta kumpuavalle liikkeelle, kaipaukselle, rakkaudelle.

Kvarteton kompositio syntyy yhteen tulemisen seurauksena; siitä kuinka toisistaan neljä erilaista kehomieltä asettuvat samaan tilaan, kosketuksiin toistensa kanssa, kommunikoimaan keskenään liikkeessä. Yhteen tulemisen verkostosta nousee myös esiin esiintyvä yksilö; nähdyksi tulemisesta ja tilan itselle ottamisesta nauttiva ihminen. Liikumme edes takaisin omasta sisäisestä kokemusmaailmasta jatkuvasti uudelleen muodostuvaan vuorovaikutusverkkoon, jonka osana elämme.

Teos on lempeän radikaali kommentti kehitysvammaiseksi määriteltyjen ihmisten oikeudelle olla tanssitaiteen näyttämöllä tanssijoina, yhteiskunnallisina toimijoina, aistivina, haluavina ja kaipaavina ihmisinä.

Teos on koreografi Kati Raatikaisen ja esiintyjien ensimmäinen yhteistyö, joka syntyy prosessissa esiintyjien elämästä ja kokemuksista kummuten, koreografin esitysfilosofiaa mukaillen. Myös suunnittelijat pyrkivät yhtä lailla kuulostelemaan esiintyjien maailmaa, jonka kanssa vuorovaikutuksessa syntyvät teoksen ääni-, tila,- ja valo- sekä pukusuunnittelu.

esiintyminen: Kalervo Kattilakoski, Maria Lahti, Jarmo Patana, Sanna Tornikoski
koreografia, tuotanto: Kati Raatikainen
assistentti: Helena Tanhua
äänisuunnittelu: Markku Essel
tila- ja valosuunnittelu: Milla Martikainen
pukusuunnittelu: Roosa Marttiini

Festivaalin verkkosivut

Facebook-tapahtuma

Antti Pahkamäki

Esitykset

Osta lippu
Map

Kokkolan kaupunginteatteri

Torikatu 48, Kokkola

8.2.2019

19:00

Ensi-ilta