Kovamäki & Sirén: In the Shadow of the Sun King
Tanssija-kuvataiteilijan ja pukusuunnittelijan yhteistyön ensimmäinen julkinen esittäytyminen
In the Shadow of the Sun King on pitkäkestoinen ja monitaiteellinen tutkimus- ja aikamatka baletin juurille ja barokkiin.
Erilaisten ulostulojen ja niiden dokumentoinnin kautta rakentuvassa teoskokonaisuudessa etsitään, ehdotetaan ja avataan reittejä länsimaisen taidetanssin perinnön käsittelyyn muun muassa tanssin, performanssin, video- ja installaatiotaiteen sekä pukusuunnittelun avulla.
Se on tanssija ja kuvataiteilija Sara Kovamäen ja pukusuunnittelija Maria Sirénin vuonna 2019 alkaneen yhteistyön ensimmäinen julkinen esittäytyminen Suomessa.
Vapaan Taiteen Tilaan rakentuvan näyttelyn teokset ovat osin Sirénin ja Kovamäen itsenäisesti työstämiä, osin yhdessä toteuttamia. Kokonaisuutta yhdistää heidän kiinnostuksensa aiheen käsittelyyn kummankin omista lähtökohdista ja tulokulmista värittyen.
Kovamäki ja Sirén työskentelevät myös näyttelyn aukioloaikoina. Sattumalta paikalle päätyvät näyttelyvieraat pääsevät näin näkemään työskentelyn eri vaiheita. Sirén ja Kovamäki jatkavat yhteistyötä näyttelyn jälkeen muun muassa Zodiak Laboratoryn residenssissä tammikuussa 2021.
Työskentelyä ja projektia ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja i-Portunus (Creative Europe programme). Matkan varrella projektia on työstetty mm. Citén residenssissä Pariisissa ja Keidas-residenssissä Helsingissä.
Näyttely ja esitysinstallaatio: In the Shadow of the Sun King
19.-22.11.2020 klo 12-19
Esitykset
Pe 20.11.2020 ja La 21.11.2020 klo 18

Sanni Siira
19.11.2020
12.00-19.00
20.11.2020
18.00
21.11.2020
18.00
22.11.2020
12.00-19.00