Lapitskaya, Cingolani, Hamilton: Jane’s Solstice
Tanssi-, ääni- ja tekstiesitys
Kansainvälinen tanssitaiteilijaryhmä saapuu kulttuurikeskus Caisan lavalle. Ryhmä esittelee uutta: liikettä, ääntä ja tekstiä yhdistelevää teostaan. Ainutkertaisten hetkien ja välittömän runouden punoutuessa yhteen ryhmä tuo näkyväksi tanssin ja tekstin hienovaraisen olemuksen. Teoksen ydin onkin juuri näkymättömän tuleminen näkyväksi.
Pimeyden pohjasta aistimme kimalteet,
Maan kohdusta kuulemme huippuja, jotka kutsuvat kiipeämään.
Me kruunaamme jumaliamme parillisina päivinä,
Ja syrjäytämme heidät parittomina päivinä.
Me pääsemme jonnekin,
Jos aika vain on meille armollinen,
Ja siellä jossain juhlitaan ja lauletaan pakanallisia kappaleitamme…
Konsepti, tanssi, teksti: Vera Lapitskaya, Paolo Cingolani, Julyen Hamilton
Tuotanto: NotaBene art group, kulttuurikeskus Caisa
Esityksen kesto: 55 min
Liput 10/15 €
Työryhmästa:
Vera Lapitskaya on Venäjällä syntynyt ja nykyään Helsinkiin rantautunut tanssitaiteilija. Vuodesta 2009 alkaen hän on sekä työskennellyt itsenäisenä sooloartistina että tehnyt yhteistyötä muiden taiteiljoiden kanssa, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Hän lähestyy tanssitaidetta monialaisesta näkökulmasta suoden tanssille tilaa kohdata muut taiteenmuodot. Hän on kiinnostunut tanssin ja tekstin välittömästä, hetkessä tekemisestä, tanssitaiteen läheisestä suhteesta elävään musiikkiin ja esineisiin.
Paolo Cingolani on italialainen tanssitaiteilija ja improvisatorinen esiintyjä. Hän on työskennellyt tanssijana, koreografina ja opettajana useissa Euroopan maissa. Soolo- ja ryhmäesitysten lisäksi Cingolani on tehnyt yhteistyötä ja projekteja eri taiteilijoiden ja tahojen kanssa. Vuodesta 2012 hän on tanssinut Julyen Hamiltonin tanssiryhmässä Allen’s Line Company.
Julyen Hamilton on Englannissa syntynyt, maailmalla toimiva tanssija, koreografi, runoilija, opettaja ja muusikko. Tanssiesityksissään hän on omistautunut taiteelle noin 40 vuotta. 1980-luvulta lähtien hän on esiintynyt tanssijana ja tekstien kirjoittajana useiden merkittävien, kansainvälisten muusikkojen kanssa. Vuodesta 1990 lähtien hän on tehnyt yli 100 sooloteosta. Hänen ainutlaatuinen taiteellinen metodinsa keskittyy improvisaatioon – taiteessa erilaisiin elementteihin, kuten tilaan, aikaan, ääneen ja dramaturgiaan. Hän toimii Allen’s Line -ryhmän johtajana ja koreografina.

Vera Lapitskaya
26.10.2019
18:00
Ensi-ilta
27.10.2019
15:00