Licking things
Nykytanssi
Licking things kvartetto Lohjan kesä tanssii festivaalilla!
Licking Things piirtää esiin kuvaa elämästä syklisenä tapahtumana – iäisyyteen levittäytyvänä, vastakohtien vuorottelusta syntyvänä kudelmana. Esityksessä kohtaavat elävä musiikki ja primitiivinen, elämään takertuva liike. Teoksessa etsitään liikkeellistä ja musiikillista täyttymystä, ja niitä tyhjiä hetkiä siinä välillä, jotka tekevät täyttymyksen täydeksi. Esityksen fyysinen edestakainen liike peittää, täyttää, poistaa, pyyhkii, tyhjentää ja parantaa.
Licking Thingsissä Mikko Perkolan soittaman viola da gamban ääni kasvaa uusiin sfääreihin, kun se risteytyy ja käy dialogia Tuomas Norvion elektronisen musiikin kanssa. Esityksen ajatonta ja syklistä maailmaa rakentavat olennaisella tavalla myös Jukka Huitilan valosuunnittelu ja Karoliina Koiso-Kanttilan puvustus.
Teos: Sari Palmgren ja työryhmä
Työryhmä: Jukka Huitila, Karoliina Koiso-kanttila, Saara Norvio, Tuomas Norvio, Sari Palmgren, Mikko Perkola ja Katri Soini
Sävellys: Mikko Perkola ja Tuomas Norvio
Lisäksi esityksessä kuullaan I am Falling (säv. Tobias Hume) ja Assimilaatio (san. Eeva-Liisa Manner, säv. Mikko Perkola)
Dramaturginen apu: Janina Rajakangas
Teaseri: Perttu Saksa
Valoassistentti: Topias Toppinen
Ompelijat: Pauliina Sutinen ja Jessika Erkko
Valokuvat: Uupi Tirronen
Videokuvaus: Teemu Kyytinen ja Ari Kauppila
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Sari Palmgren
Residenssit: Ice Hot residences: Dance base/Scotland & Dance Atelier/ Iceland
Tukijat: Grey Cube festivaali (Maaseudun sivistysliitto), Oskar Öflundin säätiö, Taiteen edistämiskeskus ja Samuel Huberin säätiö
Kesto 50 min.
Otteita kriitikeistä
Teoksella on dramaturgisesti vahva rakenne, joka välittyy kuoleman teemasta käsin uskona elämän itseohjautuvuuteen. Ruumiista tulee hetkellisesti elämän ja kuoleman rauhansopimus. Se löytää itsensä levossa ja perääntyy maailmasta hitaasti, kuin tanssien.
-Niko Hallikainen, Okulaari
Helheten är satt i tydliga scener men det basalt primitiva, impulsiva och dynamiska rörelsespråket återkommer i dem. Ofta får Sari Palmgren och Katri Soini, som de två udda men samtidigt samstämda dansarna i varsin trenchcoat, det att framstå som om själva rörelsen och rörelseimpulsen styrde dem. – Jan-Peter Kaiku, HBL.
