Maria Metsalu: Mademoiselle x

Virolaisen esitystaiteilija Maria Metsalun uusin sooloteos Mademoiselle x käsittelee syndroomaa, jonka mukaan ihminen luulee olevansa pelkkä tyhjä kuori, zombie, mutta toisaalta kuolematon.

Mademoiselle x on osittain fiktiivinen naishahmo, joka eläessän oli vakuuttunut olevansa kuollut. Hän uskoi, ettei hänellä ollut aivoja, hermoja, rintaa, vatsaa saati sisälmyksiä. Hän oli vain hajoava ruumis. Toisaalta hän kuvitteli olevansa kuolematon, ikuisesti elossa.

Mademoiselle x lainaa elementtejä keinotekoisista kummitusjunista ja -taloista. Roikkuen elävän ja kuolemattoman sekä zombiemaisen ruumiin välitilassa Mademoiselle x laittaa toiston tarkkailun alle. Mitä tapahtuu, kun hän toistaa saman esityksen, samoilla materiaaleilla, samoilla motiiveila, saman yleisön kanssa uudestaan – ja uudestaan?

Maria Metsalu (s. 1990) on virolainen esiintyjä ja taiteilija, joka valmistui SNDO:sta (School for New Dance Development) Amsterdamista vuonna 2016. Metsalun kiinnostuksen kohteina ovat itsensä ja ympäristön suhde, sosiaalinen vuorovaikutus, tietoisuuden kompleksisuus sekä näiden kaikkien jatkuva uudistuminen. Metsalu tekee visuaalis-performatiivisia teoksia, joidda mediasta riippumatta hänen oma ruumiinsa on keskiössä. Oman työnsä lisäksi hän on yksi Young boy dancing groupin perustajajäsenistä.

Esitys on osa Kiasma-teatterin UUE – virolaisen nyky(esitys)taiteen festivaalin ohjelmaa. Tapahtuma juhlistaa Viro 100 -juhlavuotta.

Liput 15 / 12e, festivaalipassi 25e (sis. kaksi esitystä ja elokuvanäytöksen)

Kiasma-teatterin sivut

Alan Proosa

Esitykset

Osta lippu
Map

Kiasma-teatteri, Nykytaiteen museo Kiasma

Mannerheiminaukio 2, 00100, Helsinki

23.2.2018

18:00

24.2.2018

16:00