Susanna Leinonen Company: Nasty

Nykytanssi

Nasty on pysäyttävän ajankohtainen teos kehoon kohdistuvista odotuksista, hyökkäyksistä ja rajoituksista. Teos tuo katsojan eteen kaunistelemattoman tulkinnan todellisuudesta, jossa pahuus pesii niin yhteiskunnan rakenteissa kuin meissä itsessämme.

Susanna Leinonen Companyn teokset tunnetaan äärimmäisen taidokkaasta, vaativasta liikkeestä. Tällä kertaa Leinonen on tanssijoineen tutkinut paitsi ihmisruumiin rajallisuutta, myös katseen kohteena olemista ja naiskehoon kohdistettuja usein koviakin odotuksia. Teoksen keskiössä ovat tanssijat ja heidän ruumiinsa luovan työn välineenä. Huippuunsa harjoitettu keho näyttäytyy Nastyssa ulkoisista ja sisäisistä odotuksista oireilevana koneena jonka suunnat muuttuvat ja iho venyy saavuttaakseen täyden potentiaalinsa. Kysymys kuuluu, kuka tai mikä tämän potentiaalin lopulta määrittää?

Leinosen koreografia ei mässäile ruumiillisuudella ja väkivallalla vaan paljastaa toisiimme ja itseemme kohdistuvan arkipäivän julmuuden. Kovat sanat ottavat paikkansa piirtyen tilan pintoihin ja tanssijoiden iholle pysäyttämättömänä informaation ja mielipiteiden virtana. Teoksen herkkä ja ilmaisuvoimainen musiikki (mm. Arvo Pärt) kontrastoi ja täydentää ankaraa näkemystä maailmastamme.

Huom! Esitys sisältää kovaa ääntä, vilkkuvia valoja ja voimakkaita kohtauksia. Esitystä ei suositella lapsille.

Koreografia Susanna Leinonen
Musiikki Arvo Pärt, Max Richter; Jóhann Jóhansson, Hildur Guðnadóttir & Robert Aiki Aubrey; Teemu Korpipää
Pukusuunnittelu, naamiot ja peruukki Sari Nuttunen
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Äänisuunnittelu Teemu Korpipää
Videot Ville Seppänen
Tanssijat Tiia Huuskonen, Elina Häyrynen, Natasha Lommi, Elisa Tuovila ja Erika Vilander

“Nasty suojelee ihmisen salaisuutta eikä tyydy pamflettimaisesti puhumaan naisten oikeuksista. Miten kuollut paikka maailma olisikaan ilman mitään alitajuista, pimeää ja käsittämätöntä? Nasty kaivertaa kompleksisuudellaan ja syvillä tunteillaan pelon ilmapiiriin aivan omanlaistaan vapautta, jonka vastaanottaminen vaatii myös katsojalta uskallusta kohdata omia tuntemattomia puoliaan.” Maria Säkö, Helsingin Sanomat 8.9.2018

“Tarkkoja yksityiskohtia pursuava, taidokas ja fyysisesti erittäin rankka koreografia ei kuitenkaan ole esityksen pääpointti. Se on uhmakas asenne, joka näkyy tanssijoiden herkeämättömässä hieman alta kulmain tulevassa katseessa yleisöön. Se haastaa, vaatii ja asettaa kyseenalaiseksi. …Susanna Leinonen Companyn Nasty ei ole mikään mukava esitys, mutta erittäin upea se on. Ja ehdottomasti yksi hienoimpia kommentteja naisen itsemääräämisoikeudesta käytävään keskusteluun.” Annikki Alku, Demokraatti, 10.9.2018

“För mig känns det som om Leinonen är inne på en ny väg. Mycket är bekant: hennes oerhört väl uttänkta rörelsespråk, finslipat ut i fingerspetsarna, de skickliga och jämna dansarna, den läckra visualiseringen med en högklassig arbetsgrupp. Men riktigt så här starkt ställningstagande har jag inte upplevt henne förut.” Tove Djupsjöbacka, Hufvudstadsbladet, 8.9.2018

“Viiden erittäin taitavan naistanssijan esittämänä naiskehosta tulee monitasoisten kysymysten paikka, jota teos rakentaa älykkäästi ja helppoja vastauksia kaihtaen. …(Nasty) on erittäin vaikuttava ja ajatuksia herättävä teos tuodessaan intensiivisesti esiin äärimmäisen ajankohtaisia asioita.”

Lisätietoja

Esitykset

Osta lippu
Map

Sotku teatteri

Suokatu 42, Kuopio

19.1.2019

19.00