Tanssiteatteri MD: Sisaret & Veljet

Nykytanssi|Tanssiteatteri|Tanssin päivä

Alpo Aaltokosken trilogian toinen ja kolmas osa yhteisillassa

Sisaret
Sisaret jatkaa Alpo Aaltokosken liikkeellistä tutkimusmatkaa teemanaan yhdessä kulkeminen. Koskettava teos kuvaa sisarten välistä yhteyttä, joka kestää vahvana läpi elämän, olivat he sitten lähekkäin tai etäällä toisistaan. Virolaisen säveltäjän Arvo Pärtin pianokonsertto Für Alina on vuoropuhelussa tanssin kanssa, luoden Elina Jakowlevan ja Mari Rosendahlin matkalle ajallisen ja tunteikkaan kehyksen. Sisaret on Aaltokosken trilogian viimeinen osa; ensimmäinen osa Together valmistui 2010 ja toinen osa Veljet 2017.

Koreografia Alpo Aaltokoski
Tanssi Elina Jakowleva ja Mari Rosendahl
Valosuunnittelu Sari Mayer
Pukusuunnittelu Marja Uusitalo
Ääniteknikko Henri Puolitaival
Ompelija Sarita Vepsäläinen
Musiikki Arvo Pärt: Für Alina

Veljet
Kolmelle miestanssijalle koreografioitu Veljet jatkaa vuonna 2010 ensi-iltansa saaneen Together-dueton työprosessissa alkanutta liikkeellistä ja kehollista tutkimusmatkaa – yhdessä kulkemisen teemassa. Sana veljeys kuvaa toveruutta ja ystävyyttä. Veljet kertoo ihmisten välisestä yhteydestä, yhdessä olemisen syvistä merkityksistä ja toisaalta etääntymisen kivusta. Jakamalla ja luovuttamalla omastaan yhteiseen, tulee siitä jotain suurempaa.

Koreografia Alpo Aaltokoski
Tanssi Ahto Koskitalo, Jouni Majaniemi, Jussi Väänänen
Valosuunnittelu Kalle Paasonen
Äänisuunnittelu Aake Otsala
Pukusuunnittelu Taina Relander
Tuotanto Alpo Aaltokoski Company

Liput
25€ peruslippu
17€ eläkeläinen/lapsi alle 17 v.
10€ opiskelija/työtön/tanssi- ja teatterialan ammattilainen

Ryhmäliput väh. 5 hengen ryhmille
15€ peruslippu
12€ eläkeläinen/lapsi alle 17 v.
8€ opiskelija/työtön/tanssi- ja teatterialan ammattilainen

Lippuvaraukset: liput(a)tanssiteatterimd.fi / p. 050 556 6025

Sisaret

Veljet

Harri Hinkka

Esitykset

Osta lippu
Map

Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö

Hämeenkatu 25, Tampere

3.5.2019

klo 19

4.5.2019

klo 19