Tanssiteatteri Tsuumi & Antti Paalanen @Valssaamofest2017

Nykytanssi|Tanssiteatteri

Muusikko Antti Paalanen käynnistää Valssaamofestin lauantai-illan ohjelman tanssillisella konsertilla, johon Tanssiteatteri Tsuumin taiteilijat toteuttavat liikkeelisiä puheenvuoroja. Konsertissa ensiesitetään Paalasen tuoreeseen singleen toteutettava musiikkivideo, sekä sen parina livenä esitettävä pienoisteos.

Tanssiteatteri Tsuumin taiteilijat toteuttavat yhdessä muusikko Antti Paalasen kanssa tanssillisen konsertin osaksi Valssaamofestin lauantain ohjelmaa. Konsertissa ensiesitetään Paalasen syksyllä 2017 julkaistavan albumin singleen toteutettava tanssi-/musiikkivideo, joka esitetään yhdessä tilaisuudessa kantaesitettävän liveteoksen kanssa. Teosparin koreografina toimii Sampo Kerola.

Tsuumin taiteilijat toteuttavat kokonaisuuden osaksi lisäksi liikkeellisiä puheenvuoroja Paalasen aiempaan musiikilliseen tuotantoon. Ainutkertainen konsertti nähdään ja kuullaan lauantaina 29.4.2017 klo 18.00 Kaapelitehtaan Valssaamossa.

Illan esiintyjäkaartissa ovat Antti Paalasen lisäksi mukana Johanna Elovaara, Reetta-Kaisa IlesTuomas Juntunen, Sampo Kerola, Salla Korja-PaloniemiSamuli Nordberg.

Valssaamofest 2017

Valssaamofest FB-event

Kuva: Antti Paalanen

Esitykset

Osta lippu
Map

Valssaamo, Kaapelitehdas

Tallberginkatu 1, V-ovi, Helsinki

29.4.2017

18:00