Tanssiteatteri Tsuumi: Poiju
Tanssiteatteri Tsuumin 20-vuotisjuhlavuoden huipentava Ari Nummisen koreografia Poiju maalaa elävän taulun ihmisen ensimmäisen syntymähuudon ja viimeisen katseen välillä.
Poiju on näyttämöllistetty retriitti, joka suuntaa katseensa kolmen erilaisen laulumuodon, virsien, iskelmien ja kansansävelmien, yhtymäkohtiin ja törmäyttää ne nykytanssin ja modernin taidekäsityksen kanssa. Virsien sisällä oleva hartaus on siirrettävissä liikkeeksi ja lavatanssi voi karata lähelle kosmosta. Lauluissa kuulemme ja aistimme toisaalta syvän kaipauksen, toisaalta jonkinlaisen toivon, ilon ja rakkauden olemassaoloon.
Poiju nimenä sisältää ajatuksen siitä, että ihminen luonnostaan kaipaa jotain, johon tarttua ja kiinnittyä, ja näin nimi kuvastaa koko teoksen lähtöajatusta. Poiju maalaa elävän taulun ihmisen ensimmäisen syntymähuudon ja viimeisen katseen välillä.
Teoksen takana ovat useiden teatteriproduktioiden parissa yhdessä työskennelleet koreografi-ohjaaja Ari Numminen ja säveltäjä Petri Tiainen. Nummisen kanssa Tanssiteatteri Tsuumin yhteistyö on alkanut jo vuonna 2000 ja on jatkunut vuosien varrella seitsemän teoksen verran. Muutaman vuoden tauon jälkeen, Tanssiteatteri Tsuumin 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, on aika jälleen heittäytyä yhteiselle tutkimusmatkalle yhteisen näyttämöteoksen pariin.
Koreografia ja ohjaus: Ari Numminen
Sävellys: Petri Tiainen
Pukusuunnittelu: Kati Mantere
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Näyttämöllä: Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Salla Korja-Paloniemi, Timo Saari, Petri Tiainen
Tuotanto: Tanssiteatteri Tsuumi, KokoTeatteri

Kuva: Mikko Mäntyniemi
16.11.2019
19:00
Ensi-ilta
19.11.2019
19:00
20.11.2019
19:00
22.11.2019
19:00
23.11.2019
14:00
23.11.2019
19:00