Täydenkuun tanssit | Ari Numminen ja Petri Tiainen: Prospero

Ari Numminen ja Petri Tiainen: Prospero

Koreografia ja tanssi: Ari Numminen
Musiikki: Petri Tiainen
Esiintyjät: Ari Numminen ja Petri Tiainen

Kesto: 40 min
Ikäsuositus: 12+
Liput: Ilmaisesitys

”Prospero on nimetty Shakespearen Myrskyn päähenkilön mukaan.Tämä autiolle saarelle eristyksiin joutunut, henkisiä voimiaan kasvattava hahmo, puhutteli minua koronakevään eristyksissä, kun kaukana muista ihmisistä ja maailmasta, tanssisalin yksinäisyydessä, löysin jälleen oman hengellisyyteni, tanssin. Tavoitteena on viedä tämä tanssitrilogiani osa kirkkoihin ja tunnustella kirkkoa tilana tehdä fyysistä taidetta tilan henkeä kunnioittaen.

Kuten Prospero, mies ajautui oudolle rannalle, tuntemattomalle saarelle, joka oli hänen oma elämänsä. Se oli hänen kätensä, päänsä, jalkansa, koko ruumiinsa. Sitten hän hyppäsi sängystä ja alkoi liikuttaa jalkojansa jolloin syntyi tuuli. Sitten hän alkoi pyöriä ja syntyi meri. Sitten hän alkoi liikuttaa koko kehoaan, syntyi pyörre ja tanssi. Prospero kertoo poikkeustilanteesta, joka synnyttää poikkeuksellista.”

– Ari Numminen

Prospero on osa duo trilogiaa, jonka lähtökohtana on ollut henkisyydestä ja hengellisyydestä nousevat teemat, toisaalta tanssin (Ari Numminen) ja urkumusiikin ( Petri Tiainen) kohtaaminen. Muusikko Petri Tiainen on säveltänyt teoksen musiikin ja myös esiintyy teoksessa.

Täydenkuun Tanssit -festivaalin kotisivut

Esitykset

Osta lippu
Map

Pyhän Annan kirkko

Oikotie 6, Pyhäjärvi

21.7.2022

15:00